kiitos taas ihan mahtavista kommenteista! on aikainen aamu, istun tassa hotellin respassa viela hetken ennen lahtoa. en tieda olisiko pitanyt itkea vai nauraa noille jutuille, mutta paatin sitten nauraa. ja hotellintyontekijat jotka muutenkin vahan silmailee mua epailyttavasti on taas onnellisia etta paasee musta viikoksi eroon.
me asutaan siis aina viikonloput samassa hotellissa pp:ssa - meilla on hyva sopimus, kerrotaan aina etukateen ettal ens viikonloppuna tullaan taas. huoneet on vaihdelleet vahan, nyt ollaan jumitettu kahteen pieneen ja hyvin matalaan koppiin respan ylapuolelle, ikkunatkin antaa hotellin aulaan. mutta en valita, maksan tasta 13$ yo. ja hoteli on tosi siisti ja huoneessa telkkari.
tanaan lahdetaan siis taas. meilla on tosiaan kaksi (2) viikkoa jaljella tuolla phnom srouchissa missa tahankin asti on oltu. eli tama viikko, sitten ollaan viikko rannalla sihanoukvillessa (kambodzan pattaya) ja sitten viela viikko ps:ssa. sen jalkeen siirrymme battambangiin maan lansiosiin, ja koko rumba alkaa alusta. battambang poikkeaa phnom srouchista siita, etta siella miinanraivaustyo on viela kovasti vauhdissa (hui sanoo papi). ja juuri sita tyota kua tukee eniten, joten on vahintaan suotavaa etta me mennaan sinne kun kua kerran tukee meita ihan isolla stipendilla. battambangista sitten kavaistaan tonle sap-jarven ylitse siella siem reapissa ja angkorin temppeleilla.
toivottavasti tama selkeytti teita edes vahasen. ja aiti, ole karsivallinen, viimeistaan perjantaina lupaan kuvauksen tavallisesta tyopaivasta! aikaisemminkin jos paasen koneelle. nyt se pomo nimittain oikeasti on kai tulosa, viime viikolla meita vaan peloteltiin.
hauskaa upeaa ruskaa! ottakaa kuvia et mekin nahdaan sit kun tullaan joulukuun vesisateisiin. (unelmissamme olisi tulla winter wonderlandiin mutta vahan epailen..)
terv. karvarousku
sunnuntai 30. syyskuuta 2007
lauantai 29. syyskuuta 2007
tapaa rakastajasi pizza
eeva phnom penhista tassa. ja talla koneella ei taas nakojaan pisteet toimi, mutta mennaan sitten ilman.
talla meidan kadulla on aivan hirvittavan paljon ravintoloita. tama on pp:n ngo- alueen (non-governmental organisation, siis kaiken maaliman jarjestoja) sydan, ja taalla kay tosi paljon lankkareita syomassa. me ollaan tutkittu jo ne kaikki (siis ravintolat, ei lankkarit) pariinkin otteeseen, lukuunottamatta paria epailyttavaa mestaa, ties mita palveluja siella tarjottaisiin. eilen illalla paadyimme siis yhteen suosikkipaikkaamme, herb cafehen.
ollaan taas syoty koko viikko riisia ja lisuketta, joka on enemman tai vahemman (yleensa vahemman) lihaisaa. paatimme listaa selattuamme ottaa yhteisen ison pizzan, pizzan nimelta meet lovers pizza. ideahan oli tietysti se etta siina on pelkkaa lihaa, mutta nama ruokalistojen kirjoitusvirheet on varsin yleisia ja sitapaitsi suurta hupia. ja pizzakin oli hyvaa.
tana aamuna lahdimme lml:n yhden tyontekijan kanssa vahan kaupoille. ensin kylla sen tyontekijan henk. koht. kuski (!!!) haki meidat hotellilta, ja kaytiin hakemassa se ruth sen kotoa. ja se oli kuulkaa koti! siella oli katossa kaiverruksia ja maalauksia, oli pylvaita ja mielettomia valokuvia seinilla. tassa maanosassa nama osaa olla joskus paljon amerikkalaisempia kuin amerikkalaiset itse, ja se on aika uskomatonta!
talon emanta istui valtavan tv:n aaressa ja lauloi - tadaa - karaokea. meidat huomattuaan han vain naurahti etta "this is my hobby!". mika naita oikeen vaivaa?! karaokea vaan joka paikassa ja, maan tavat tuntien, taysilla.
ruth vei meidat torille. pp:ssa on kaksi keskeista toria, central market, joka sijaitsee valtavassa kupolin muotoisessa rakennuksessa, ja russian market (nimi siksi etta venalaiset osti taalta laittomasti aseita punakhmeerien aikana), joka on se parkkipaikan kokoinen katos jossa haisee pahalle. nailla toreilla myydaan siis aivan kaikkea alusvaatteista ruokaan ja laukuista kankaisiin. sitten on viela ei-niin-kuuluisa orussey market, jossa olimme tanaan. oli mahtavaa olla liikkeella paikallisen kanssa, joka tiesi paikat ja oikeat hinnat, turisteille kun usein yritetaan myyda kalliimmalla. ruth vei meidat kangasosastolle, jossa myytiin ihan kaikkea mita voi toivoa ja ihan kaiken varisena. kaikkien kankaiden hinnat ovat 1-3$/metri, silkitkin! han esitteli meidat myos ompelijalleen siella. tilasin yhden kauluspaidan, jotta olis edes jotain missa marssia sinne kongressiin. hannulta sen sijaan lahti ihan hanskasta, en ehka edes sano mita se tilas.
kaytiin myos pyorahtamassa central marketilla, ruth naytti mista saa parhaat valmisvaatteet, esim miesten puvut. siella kierrellessamme tapahtui seuraavaa: yksi tosi koyha nainen tuli pienen lapsen kanssa kerjaamaan rahaa. emme huomioineet hanta, koska meille on sanottu (ihan fiksusti kylla) etta raha ei koskaan jaa sille kerjaajalle, naiselle tai lapselle varsinkaan, ja rahan antaminen vaan pitaa ne kadulla. usein lapsia kaytetaan naissa tilanteissa myos "tehosteina", ja kylla me huomattiin ettei se nainen paikallisilta kerjannyt. jossain vaiheessa jain jonkun kojun luona vahan jalkeen muista. yhtakkia se sama nainen tarttui mun kasivarteen, ja kun kaannyin siihen pain ja nain sen epatoivoisen katseen... arvatkaa milta tuntuu kaantaa selkansa sellaiselle!
naita kerjalaisia on taalla pp:ssa totta kai paljon. sita vaan turtuu tahan kurjuuteen, mutta valilla aina leimahtaa. on niin vaikeaa hyvaksya sita etta mulla on paljon ja tuolla ei mitaan. ja toisaalta ma en voi jakaa jokaiselle koyhalle dollaria. kun antaa yhdelle, taytyy antaa toisellekin. miksi Isa on tarkkoittanut tan nain!? joskus vastauksia on mahdotonta loytaa, ja Jumalan suunnitelma tuntuu vaan niin epareilulta.
kaikkein raskainta taalla on se taakka, jota itsestaan koko ajan kantaa. polttava syyllisyys ja huono omatunto siita, etta olen lansimaalainen, rikas ja terve. siita etta mulla on asiat hyvin. ja siita etten koe tekevani tarpeeksi naiden ihmisten auttamiseksi. saatatte nyt ehka ajatella etta mitas siina jeesustelet, et sa sille asialle mitaan voi, ala ajattele sita. mutta en voi olla ajattelematta! enka haluakaan. oon ylpea siita, etta kannan tata syyllisyytta luultavasti lopun elamaani. musta alkaa tuntua silta, etta tarkein syy miksi mut tanne lahetettiin on se, etta tajuaisin taman. tama ei ole mun vika enka voi sille mitaan tassa ja nyt, mutta pahalta se tuntuu silti. ja siksi mun mielesta jokaisen meista lansimaalaisista pitaisi nahda tama mitalin kaantopuoli. ettei unohdettais omassa turvallisessa elamassamme, etta muutakin on.
voi nena, mita paatoksellisuutta. samaa kamaa espoon seurakuntasanomissa parin viikon paasta! mutta se on totista totta joka sana, ja suoraan sydamesta.
kaytiin muuten tanaan lounaalla scandinavia-nimisessa paikassa. unelmissamme oli saada vahan kosketusta kotiin, syoda ehka perunamuusia ja lihapullia, mutta mita viela. samanlainen superkansainvalinen meininki siella oli kuin muuallakin. soin nimittain kambodzan kansallisruokaa, fish amokia. siis kalaa kookoskastikkeessa, banaaninlehteen kaaraistyna. ihan hyvaa sekin kylla oli. sitten onkin yritetty epatoivoisesti hoitaa hotellia viikon paasta alkavalle rantalomallemme. viela ei oo onnistuttu aaliomaisten kielimuuriongelmien vuoksi, mutta ehka se tasta.
tallaista tekstia tanaan. ehkapa huomenna hieman tasta vaahtoamisesta rauhoittuneena kirjoittelen viela kuulumisia ennen toiseksi viimeista (!!) viikkoa phnom srouchissa.
talla meidan kadulla on aivan hirvittavan paljon ravintoloita. tama on pp:n ngo- alueen (non-governmental organisation, siis kaiken maaliman jarjestoja) sydan, ja taalla kay tosi paljon lankkareita syomassa. me ollaan tutkittu jo ne kaikki (siis ravintolat, ei lankkarit) pariinkin otteeseen, lukuunottamatta paria epailyttavaa mestaa, ties mita palveluja siella tarjottaisiin. eilen illalla paadyimme siis yhteen suosikkipaikkaamme, herb cafehen.
ollaan taas syoty koko viikko riisia ja lisuketta, joka on enemman tai vahemman (yleensa vahemman) lihaisaa. paatimme listaa selattuamme ottaa yhteisen ison pizzan, pizzan nimelta meet lovers pizza. ideahan oli tietysti se etta siina on pelkkaa lihaa, mutta nama ruokalistojen kirjoitusvirheet on varsin yleisia ja sitapaitsi suurta hupia. ja pizzakin oli hyvaa.
tana aamuna lahdimme lml:n yhden tyontekijan kanssa vahan kaupoille. ensin kylla sen tyontekijan henk. koht. kuski (!!!) haki meidat hotellilta, ja kaytiin hakemassa se ruth sen kotoa. ja se oli kuulkaa koti! siella oli katossa kaiverruksia ja maalauksia, oli pylvaita ja mielettomia valokuvia seinilla. tassa maanosassa nama osaa olla joskus paljon amerikkalaisempia kuin amerikkalaiset itse, ja se on aika uskomatonta!
talon emanta istui valtavan tv:n aaressa ja lauloi - tadaa - karaokea. meidat huomattuaan han vain naurahti etta "this is my hobby!". mika naita oikeen vaivaa?! karaokea vaan joka paikassa ja, maan tavat tuntien, taysilla.
ruth vei meidat torille. pp:ssa on kaksi keskeista toria, central market, joka sijaitsee valtavassa kupolin muotoisessa rakennuksessa, ja russian market (nimi siksi etta venalaiset osti taalta laittomasti aseita punakhmeerien aikana), joka on se parkkipaikan kokoinen katos jossa haisee pahalle. nailla toreilla myydaan siis aivan kaikkea alusvaatteista ruokaan ja laukuista kankaisiin. sitten on viela ei-niin-kuuluisa orussey market, jossa olimme tanaan. oli mahtavaa olla liikkeella paikallisen kanssa, joka tiesi paikat ja oikeat hinnat, turisteille kun usein yritetaan myyda kalliimmalla. ruth vei meidat kangasosastolle, jossa myytiin ihan kaikkea mita voi toivoa ja ihan kaiken varisena. kaikkien kankaiden hinnat ovat 1-3$/metri, silkitkin! han esitteli meidat myos ompelijalleen siella. tilasin yhden kauluspaidan, jotta olis edes jotain missa marssia sinne kongressiin. hannulta sen sijaan lahti ihan hanskasta, en ehka edes sano mita se tilas.
kaytiin myos pyorahtamassa central marketilla, ruth naytti mista saa parhaat valmisvaatteet, esim miesten puvut. siella kierrellessamme tapahtui seuraavaa: yksi tosi koyha nainen tuli pienen lapsen kanssa kerjaamaan rahaa. emme huomioineet hanta, koska meille on sanottu (ihan fiksusti kylla) etta raha ei koskaan jaa sille kerjaajalle, naiselle tai lapselle varsinkaan, ja rahan antaminen vaan pitaa ne kadulla. usein lapsia kaytetaan naissa tilanteissa myos "tehosteina", ja kylla me huomattiin ettei se nainen paikallisilta kerjannyt. jossain vaiheessa jain jonkun kojun luona vahan jalkeen muista. yhtakkia se sama nainen tarttui mun kasivarteen, ja kun kaannyin siihen pain ja nain sen epatoivoisen katseen... arvatkaa milta tuntuu kaantaa selkansa sellaiselle!
naita kerjalaisia on taalla pp:ssa totta kai paljon. sita vaan turtuu tahan kurjuuteen, mutta valilla aina leimahtaa. on niin vaikeaa hyvaksya sita etta mulla on paljon ja tuolla ei mitaan. ja toisaalta ma en voi jakaa jokaiselle koyhalle dollaria. kun antaa yhdelle, taytyy antaa toisellekin. miksi Isa on tarkkoittanut tan nain!? joskus vastauksia on mahdotonta loytaa, ja Jumalan suunnitelma tuntuu vaan niin epareilulta.
kaikkein raskainta taalla on se taakka, jota itsestaan koko ajan kantaa. polttava syyllisyys ja huono omatunto siita, etta olen lansimaalainen, rikas ja terve. siita etta mulla on asiat hyvin. ja siita etten koe tekevani tarpeeksi naiden ihmisten auttamiseksi. saatatte nyt ehka ajatella etta mitas siina jeesustelet, et sa sille asialle mitaan voi, ala ajattele sita. mutta en voi olla ajattelematta! enka haluakaan. oon ylpea siita, etta kannan tata syyllisyytta luultavasti lopun elamaani. musta alkaa tuntua silta, etta tarkein syy miksi mut tanne lahetettiin on se, etta tajuaisin taman. tama ei ole mun vika enka voi sille mitaan tassa ja nyt, mutta pahalta se tuntuu silti. ja siksi mun mielesta jokaisen meista lansimaalaisista pitaisi nahda tama mitalin kaantopuoli. ettei unohdettais omassa turvallisessa elamassamme, etta muutakin on.
voi nena, mita paatoksellisuutta. samaa kamaa espoon seurakuntasanomissa parin viikon paasta! mutta se on totista totta joka sana, ja suoraan sydamesta.
kaytiin muuten tanaan lounaalla scandinavia-nimisessa paikassa. unelmissamme oli saada vahan kosketusta kotiin, syoda ehka perunamuusia ja lihapullia, mutta mita viela. samanlainen superkansainvalinen meininki siella oli kuin muuallakin. soin nimittain kambodzan kansallisruokaa, fish amokia. siis kalaa kookoskastikkeessa, banaaninlehteen kaaraistyna. ihan hyvaa sekin kylla oli. sitten onkin yritetty epatoivoisesti hoitaa hotellia viikon paasta alkavalle rantalomallemme. viela ei oo onnistuttu aaliomaisten kielimuuriongelmien vuoksi, mutta ehka se tasta.
tallaista tekstia tanaan. ehkapa huomenna hieman tasta vaahtoamisesta rauhoittuneena kirjoittelen viela kuulumisia ennen toiseksi viimeista (!!) viikkoa phnom srouchissa.
torstai 27. syyskuuta 2007
bileet!
toimistolla pidettävä kolmipäiväinen workshop kyläyhteisöjen kehittämisestä huipentuu juhliin, jotka ovat juuri menossa alakerrassa. aluksi syötiin puutarhassa juhlallisesti pöytien ääressä (paikalla oli siis lähes sata khmeriä ja me), sitten pöydät siirrettiin syrjään ja alkoi tanssi! taustalla (tai no, "taustalla", siis täysiä) soi khmer-musa (vähän niin kuin simo quassimo goes orient), ja ihmiset kävelivät hytkyen pöydän ympäri ja vääntelivät käsiään. sitä oli hauska katsoa, ja ennen pitkää meidätkin kiskottiin sinne mukaan. yritimme jotenkin seurata gs:n esimerkkiä, mutta ilmeisesti olimme todella huvittava näky paikallisten silmissä. vaaleanvihreään havaijipaitaan pukeutunut him oli ihan tulessa siitä että sai tanssia meidän kanssa!
jossain vaiheessa kajareista alkoi sitten jytätä hämmentävä hiphopbiitti, ja meidänhän piti sitten vähän jorata niinkuin länkkärit joraa, hannu tanssi muun muassa metsuria. sain myös yhden seuratarjouksen, hieman maistissa oleva setä halusi ensin tanssia mun kanssa (siis lähinnä väännellä käsiään) ja ehdotti sitten elekielellä kahdenkeskistä kohtaamista jossain vessan takana. jorasin karkuun! (oikeasti se saattoi ihan yhtä hyvin elehtiä menevänsä vessaan, enhän mä tätä kieltä ymmärrä.)
läpeensä hiessä pakenimme toimiston yläkertaan vähän hoitamaan sähköpostiliikennettä. kello ei ole edes yhdeksää ja meininki oli aika rajua jo pari tuntia sitten. meillä on huomenna herätys 5.30 joten sitä mielellään hiipisi kohta lepäämään. mutta auta armias tässä jyskeessä!
musiikki pauhaa siis karaokelaitteista, jonka toimivuuden testaamista saimme konkreettisesti eilen todistaa. istuimme asuinrakennuksen yläkerrosta kiertävällä parvekkeella pelaamassa korttia (jokailtainen rituaali, me osataan jo kolme peliä!), ja kuuntelimme tuskissamme kovalla pauhaavaa musaa ja enemmän tai vähemmän huonosti laulavia työntekijöitä. miksi täällä kaikki äänet täytyy olla täysillä päällä! korviin sattuu ja öisin jo vinkuu, ei tee kovin hyvää kuulolle. eilenkin yritimme sitten epätoivoisesti piilotella korvatulppiamme jokaiselta ohikulkijalta...
huomenna taas phnom penhiin! aiotaan ottaa selvää siitä millä hinnalla tässä maassa saa teetettyä itselleen vaatteita - meillä ei kummallakaan ole nimittäin yhden yhtä siistiä vaatekappaletta mukana. marraskuun lopussa on tulossa varsin iso ja kansainvälinen kongressi, joka pidetään (kai) pp:n hienoimmassa hotellissa, eikä sinne ehkä sovi marssia keskiaikaisissa farkuissa tai tiepölyn punaiseksi värjäämissä kulahtaneissa pellavahousuissa... viime viikonloppuna oltiin mielettömässä paikassa, jossa voi teettää kenkiä! seinät olivat täynnä mitä erilaisimpia jalkineita, ja kansioissa vielä lisää kuvia. ne popot mitkä tilasin maksoivat 16 $ eli noin yksitoista euroa. ja ovat muuten nahkaa ja tosiaan omaan jalkaani mittatilaustyönä tehdyt. tänä viikonloppuna me saadaan yksi lml:n työntekijä oppaaksi, hän lupasi opastaa meitä tässä vaateasiassa.
tämä on tosi epäselvä ja sekainen kirjoitus koska olen edelleen bileiden jäljiltä vähän pihalla. ja me edes juotu sitä viiniä mitä tarjottiin. kirjoitan viimeistään lauantaina lisää, kunhan päästään rauhassa pp:hen.
ai niin, kotiväki lähinnä. se essen juttu ilmestyy 11.10, että pitäkäähän mulle tallessa!
p.s. kuulin tänään että mulla on uus serkku, pieni poika, syntynyt viime yönä pariisissa (?)!
p.p.s. tämä viikko on ollut workshopin takia tosi outo ja repaleinen. kirjoitan yleisön (=äiti) pyynnöstä tavallisesta arkipäivästä maalla ensi viikolla, kun elämä palailee normaaliin uomaansa.
loppuhuomautus: nyt tuolla ulkona soi täysillä ihme teknotanssipopversio joululaulusta we wish a merry christmas!! (ääntyy vii visss juu a meri crisssmasss...)
jossain vaiheessa kajareista alkoi sitten jytätä hämmentävä hiphopbiitti, ja meidänhän piti sitten vähän jorata niinkuin länkkärit joraa, hannu tanssi muun muassa metsuria. sain myös yhden seuratarjouksen, hieman maistissa oleva setä halusi ensin tanssia mun kanssa (siis lähinnä väännellä käsiään) ja ehdotti sitten elekielellä kahdenkeskistä kohtaamista jossain vessan takana. jorasin karkuun! (oikeasti se saattoi ihan yhtä hyvin elehtiä menevänsä vessaan, enhän mä tätä kieltä ymmärrä.)
läpeensä hiessä pakenimme toimiston yläkertaan vähän hoitamaan sähköpostiliikennettä. kello ei ole edes yhdeksää ja meininki oli aika rajua jo pari tuntia sitten. meillä on huomenna herätys 5.30 joten sitä mielellään hiipisi kohta lepäämään. mutta auta armias tässä jyskeessä!
musiikki pauhaa siis karaokelaitteista, jonka toimivuuden testaamista saimme konkreettisesti eilen todistaa. istuimme asuinrakennuksen yläkerrosta kiertävällä parvekkeella pelaamassa korttia (jokailtainen rituaali, me osataan jo kolme peliä!), ja kuuntelimme tuskissamme kovalla pauhaavaa musaa ja enemmän tai vähemmän huonosti laulavia työntekijöitä. miksi täällä kaikki äänet täytyy olla täysillä päällä! korviin sattuu ja öisin jo vinkuu, ei tee kovin hyvää kuulolle. eilenkin yritimme sitten epätoivoisesti piilotella korvatulppiamme jokaiselta ohikulkijalta...
huomenna taas phnom penhiin! aiotaan ottaa selvää siitä millä hinnalla tässä maassa saa teetettyä itselleen vaatteita - meillä ei kummallakaan ole nimittäin yhden yhtä siistiä vaatekappaletta mukana. marraskuun lopussa on tulossa varsin iso ja kansainvälinen kongressi, joka pidetään (kai) pp:n hienoimmassa hotellissa, eikä sinne ehkä sovi marssia keskiaikaisissa farkuissa tai tiepölyn punaiseksi värjäämissä kulahtaneissa pellavahousuissa... viime viikonloppuna oltiin mielettömässä paikassa, jossa voi teettää kenkiä! seinät olivat täynnä mitä erilaisimpia jalkineita, ja kansioissa vielä lisää kuvia. ne popot mitkä tilasin maksoivat 16 $ eli noin yksitoista euroa. ja ovat muuten nahkaa ja tosiaan omaan jalkaani mittatilaustyönä tehdyt. tänä viikonloppuna me saadaan yksi lml:n työntekijä oppaaksi, hän lupasi opastaa meitä tässä vaateasiassa.
tämä on tosi epäselvä ja sekainen kirjoitus koska olen edelleen bileiden jäljiltä vähän pihalla. ja me edes juotu sitä viiniä mitä tarjottiin. kirjoitan viimeistään lauantaina lisää, kunhan päästään rauhassa pp:hen.
ai niin, kotiväki lähinnä. se essen juttu ilmestyy 11.10, että pitäkäähän mulle tallessa!
p.s. kuulin tänään että mulla on uus serkku, pieni poika, syntynyt viime yönä pariisissa (?)!
p.p.s. tämä viikko on ollut workshopin takia tosi outo ja repaleinen. kirjoitan yleisön (=äiti) pyynnöstä tavallisesta arkipäivästä maalla ensi viikolla, kun elämä palailee normaaliin uomaansa.
loppuhuomautus: nyt tuolla ulkona soi täysillä ihme teknotanssipopversio joululaulusta we wish a merry christmas!! (ääntyy vii visss juu a meri crisssmasss...)
maanantai 24. syyskuuta 2007
viime viikon otoksia iloksenne!
"meillä kasvatetaan luomuretikkaa!"
jos vielä vois tyhmemmältä näyttää
kisu! (ja otsatukka!)
tässä mennään
luomisen tuskaa
paha kurki!
tänään olen hikoillut kirjoittaessani kolumnia espoon seurakuntasanomiin. lopulta se syntyi, tuskien kautta, ja otso tosi ystävällisesti luki sen (netti on mainio keksintö!) ja ehdotti muutamia pieniä parannuksia. en tiedä koska kolumni ilmestyy mutta olkaa tarkkana! ja jos joku ei-espoolainen haluaa lukea jutun niin meiltä kotoa voi varmaankin lehteä tiedustella.
meillä on ollut pitkä vapaa. tänään on kambodzan perustuslain päivä, ja kaikki toimistot ovat kiinni. lähdemme maalle siis vasta huomenna aamulla. odotan lähtöä tosi paljon koska maalla on niin mukavaa: rentoa, helppoa ja huoletonta. ja rahaa ei kulu. tässä kaupungissa ei nimittäin toimettomana jaksa kovin kauaa olla.
pp:n kaikki turistinähtävyydet on nyt kierretty. eilen valloitimme viimeisen, temppeli wat phnomin, joka sijaitsee vehreällä mäellä keskellä kaupunkia. taaskaan emme ymmärtäneet mitään niistä kymmenistä erikokoisista kullatuista buddhan patsaista, ja lähdimme äkkiä lipettiin kun tajusimme että niille pitäisi uhrata rahaa. temppelin ulkopuolella kaupattiin kaikkea lootuksen kukista pikkulintuihin (maksat siitä että päästät sen vapaaksi, se tuo onnea. olisin lähinnä halunnut päästää kaikki linnut häkistä...), ja kerjäläisiä oli tietysti joka paikassa. yritimme kovettaa mielemme koska totuus on, että rahan antaminen vaan pitää heidät kadulla. täällä on olemassa järjestö, joka antaa suojan ja ruokaa katulapsille, jopa kouluttaa heitä ammatteihin.
suomalaisena ärsyttää se (ja mikä on näin köyhässä maassa täysin ymmärrettävää), että luontoa ja sen suojelemista ei ajatella ollenkaan. astetta hienommassa (vastaa perus k-kauppaa) supermarketissa ostokset pakataan sataan erilliseen pieneen muovikassiin ja sitten ne kaikki pienet yhteen isoon. auton tyhjäkäyttö on myös varsin yleistä. meidän kuski jättää aina auton päälle tuuletuksen vuoksi ja häipyy sitten jonnekin. viime viikolla olimme lähdössä yhteen kylään, istuimme hannun kanssa jo autossa ja odotimme mattimyöhäisiä. auto oli päällä, ilmastointi pelasi ja radio pauhasi täysillä. (kuskilla oli muuten sen niminen kasetti kuin "hot dreamer"!!! se oli aika uskomaton.) jupisin asiasta äänekkäästi hannulle suomeksi, ja kohta kuski tuli ja sammutti auton. ei se varmasti mitään ymmärtänyt mutta ehkä rähinä auttoi. on se kyllä hienoa olla äitinsä tytär!
viikonloppu on tosiasiassa kulunut lähinnä hotellin leffakanavaa tuijotellessa. tänäänkin tuli yksi tosi hyvä inkkarijuttu! kyllä me ollaan ulkonakin oltu, hankittu vähän rusketusrajoja. mulla on esimerkiksi rintakehään ruskettunut laastarinjälki, kun siinä oli haava. cool!
aikahan kuluu huiman nopeasti. kolme viikkoa jo takana, ja kymmenen edessä. ensimmäinen aamukampa aloitettiin lauantaina, kahdella pitäisi selvitä loppuun asti. eihän sitä oikeasti tarvitsisi, koska aika tosiaan juoksee ja me viihdytään maalla tosi hyvin. me ollaan kuitenkin loppujen lopuksi sydämemme pohjasta espoolaisia, ja sehän on ihan maalla.
hauskaa viikkoa taas teille! koneet kyllä toimii mutta pomo on taas paikalla, ja se kone mitä ollaan käytetty on sen huoneessa. saa nähdä riittääkö sen ystävällisyys siihen asti vai pitääkö meidän ruveta avoimeen kapinaan.
tänään olen hikoillut kirjoittaessani kolumnia espoon seurakuntasanomiin. lopulta se syntyi, tuskien kautta, ja otso tosi ystävällisesti luki sen (netti on mainio keksintö!) ja ehdotti muutamia pieniä parannuksia. en tiedä koska kolumni ilmestyy mutta olkaa tarkkana! ja jos joku ei-espoolainen haluaa lukea jutun niin meiltä kotoa voi varmaankin lehteä tiedustella.
meillä on ollut pitkä vapaa. tänään on kambodzan perustuslain päivä, ja kaikki toimistot ovat kiinni. lähdemme maalle siis vasta huomenna aamulla. odotan lähtöä tosi paljon koska maalla on niin mukavaa: rentoa, helppoa ja huoletonta. ja rahaa ei kulu. tässä kaupungissa ei nimittäin toimettomana jaksa kovin kauaa olla.
pp:n kaikki turistinähtävyydet on nyt kierretty. eilen valloitimme viimeisen, temppeli wat phnomin, joka sijaitsee vehreällä mäellä keskellä kaupunkia. taaskaan emme ymmärtäneet mitään niistä kymmenistä erikokoisista kullatuista buddhan patsaista, ja lähdimme äkkiä lipettiin kun tajusimme että niille pitäisi uhrata rahaa. temppelin ulkopuolella kaupattiin kaikkea lootuksen kukista pikkulintuihin (maksat siitä että päästät sen vapaaksi, se tuo onnea. olisin lähinnä halunnut päästää kaikki linnut häkistä...), ja kerjäläisiä oli tietysti joka paikassa. yritimme kovettaa mielemme koska totuus on, että rahan antaminen vaan pitää heidät kadulla. täällä on olemassa järjestö, joka antaa suojan ja ruokaa katulapsille, jopa kouluttaa heitä ammatteihin.
suomalaisena ärsyttää se (ja mikä on näin köyhässä maassa täysin ymmärrettävää), että luontoa ja sen suojelemista ei ajatella ollenkaan. astetta hienommassa (vastaa perus k-kauppaa) supermarketissa ostokset pakataan sataan erilliseen pieneen muovikassiin ja sitten ne kaikki pienet yhteen isoon. auton tyhjäkäyttö on myös varsin yleistä. meidän kuski jättää aina auton päälle tuuletuksen vuoksi ja häipyy sitten jonnekin. viime viikolla olimme lähdössä yhteen kylään, istuimme hannun kanssa jo autossa ja odotimme mattimyöhäisiä. auto oli päällä, ilmastointi pelasi ja radio pauhasi täysillä. (kuskilla oli muuten sen niminen kasetti kuin "hot dreamer"!!! se oli aika uskomaton.) jupisin asiasta äänekkäästi hannulle suomeksi, ja kohta kuski tuli ja sammutti auton. ei se varmasti mitään ymmärtänyt mutta ehkä rähinä auttoi. on se kyllä hienoa olla äitinsä tytär!
viikonloppu on tosiasiassa kulunut lähinnä hotellin leffakanavaa tuijotellessa. tänäänkin tuli yksi tosi hyvä inkkarijuttu! kyllä me ollaan ulkonakin oltu, hankittu vähän rusketusrajoja. mulla on esimerkiksi rintakehään ruskettunut laastarinjälki, kun siinä oli haava. cool!
aikahan kuluu huiman nopeasti. kolme viikkoa jo takana, ja kymmenen edessä. ensimmäinen aamukampa aloitettiin lauantaina, kahdella pitäisi selvitä loppuun asti. eihän sitä oikeasti tarvitsisi, koska aika tosiaan juoksee ja me viihdytään maalla tosi hyvin. me ollaan kuitenkin loppujen lopuksi sydämemme pohjasta espoolaisia, ja sehän on ihan maalla.
hauskaa viikkoa taas teille! koneet kyllä toimii mutta pomo on taas paikalla, ja se kone mitä ollaan käytetty on sen huoneessa. saa nähdä riittääkö sen ystävällisyys siihen asti vai pitääkö meidän ruveta avoimeen kapinaan.
perjantai 21. syyskuuta 2007
...ja tulvii pohjanmaa
ensinnäkin: valtavat kiitokset kaikista tähän blogiin kirjoitetuista kommenteista! ette arvaa kuinka kutkuttavaa on tulla koneelle ja joko pettyneenä huomata ettei kukaan ole jättänyt kommenttia tai vaihtoehtoisesti riemuita seitsemästä uudesta! meillä on hannun kanssa vähän niin kuin kisa: sillä on irc-galleriassa paljon enemmän kommentteja (viimeksi 32 uutta mun yhtä vastaan), mutta mä voitan blogi-sektorilla! ja on ihanaa että jaksatte seurata tätä sepustusta.
olemme taas viikonlopun pp:ssä. elämä hymyilee, mutta taivas ei. sadekausi on päässyt vauhtiin, ja viikon aikana vettä on tullut päivittäin. purot tulvivat jo, ja odotamme kauhulla sitä päivää kun tie phnom srouchin toimistolle katkeaa veden takia. ärsyttävintä tässä on ehkä se että kun aurinko ei näyttäydy, se paljon odotettu rusketus antaa odotuttaa itseään. nyt viikonlopuksi on luvattu kuitenkin lämmintä ja aurinkoista. uhkasin hannulle että hankin rajattoman rusketuksen pp:n kaduilla, mutta se oli sitä mieltä että se saattaisi herättää kyseenalaista huomiota. luuletteko?
viikko on ollut varsin rento. on ajettu maasturilla ympäriinsä ja tutustuttu kyliin. on nähty viljelyksiä, eläimiä (possuja lähinnä), ja eilen päästiin jopa vähän liikkeelle! normaalisti täällä liikkuu siis sen 10 m ovelta autoon ja takaisin, ja porttien ulkopuolelle ei oikein sovi yksin lähteä. mutta eilen kävelimme noin kilometrin (!) matkan kokouksesta lounaspaikalle. yksi työntekijä lainasi mulle pyöräänsä (kysyttyään ensin että osaanko ajaa ja onko meidän maassa pyöriä), ja sillä sitten viiletin. alku aina hankalaa, ja meinasinkin syöksyä heti alkuun ojaan, mutta siitä se sitten lähti. ja kyllä ihmiset tuijotti! siellä yksinäisellä tiellä riisipeltojen välissä tulee vastaan valkoinen nainen, luultavasti ensimmäinen niiden näkemä, pyöräillen huterasti tukka tuulessa viuhuen. (mun otsatukka on kasvanut ihan hävyttömäksi, muistutan lähinnä leningrad cowboyta.)
näin meillä! siellä suomessa on vissiin jännät ajat, myrskyjä ja kaikkea. ja uutta serkkuakin odotellaan castrenin haaraan! pp kuittaa, erikoiskirjeenvaihtajanne lähtee nyt syömään!
p.s. kamera parani tanelin mahtavien neuvojen ansiosta! vahingosta viisastuneena en enää jakele kuvia ainakaan täältä kahvilasta, katsotaan viikolla toimistolla. mutta kuvia on otettu, ainakin huterasta pyöräilystä.
p.p.s. puhuin tänään juhon kanssa puhelimessa! ja se oli tosi mahtavaa mutta outoa, varsinkin kun siinä oli viive. ja soittaminen ei myöskään ollut ihan helppoa, koska soitin täältä kahvilan puhelimesta ja ne ei uskoneet että sellainen maa kuin kroatia on olemassa. mutta onnistuipa kuitenkin.
olemme taas viikonlopun pp:ssä. elämä hymyilee, mutta taivas ei. sadekausi on päässyt vauhtiin, ja viikon aikana vettä on tullut päivittäin. purot tulvivat jo, ja odotamme kauhulla sitä päivää kun tie phnom srouchin toimistolle katkeaa veden takia. ärsyttävintä tässä on ehkä se että kun aurinko ei näyttäydy, se paljon odotettu rusketus antaa odotuttaa itseään. nyt viikonlopuksi on luvattu kuitenkin lämmintä ja aurinkoista. uhkasin hannulle että hankin rajattoman rusketuksen pp:n kaduilla, mutta se oli sitä mieltä että se saattaisi herättää kyseenalaista huomiota. luuletteko?
viikko on ollut varsin rento. on ajettu maasturilla ympäriinsä ja tutustuttu kyliin. on nähty viljelyksiä, eläimiä (possuja lähinnä), ja eilen päästiin jopa vähän liikkeelle! normaalisti täällä liikkuu siis sen 10 m ovelta autoon ja takaisin, ja porttien ulkopuolelle ei oikein sovi yksin lähteä. mutta eilen kävelimme noin kilometrin (!) matkan kokouksesta lounaspaikalle. yksi työntekijä lainasi mulle pyöräänsä (kysyttyään ensin että osaanko ajaa ja onko meidän maassa pyöriä), ja sillä sitten viiletin. alku aina hankalaa, ja meinasinkin syöksyä heti alkuun ojaan, mutta siitä se sitten lähti. ja kyllä ihmiset tuijotti! siellä yksinäisellä tiellä riisipeltojen välissä tulee vastaan valkoinen nainen, luultavasti ensimmäinen niiden näkemä, pyöräillen huterasti tukka tuulessa viuhuen. (mun otsatukka on kasvanut ihan hävyttömäksi, muistutan lähinnä leningrad cowboyta.)
näin meillä! siellä suomessa on vissiin jännät ajat, myrskyjä ja kaikkea. ja uutta serkkuakin odotellaan castrenin haaraan! pp kuittaa, erikoiskirjeenvaihtajanne lähtee nyt syömään!
p.s. kamera parani tanelin mahtavien neuvojen ansiosta! vahingosta viisastuneena en enää jakele kuvia ainakaan täältä kahvilasta, katsotaan viikolla toimistolla. mutta kuvia on otettu, ainakin huterasta pyöräilystä.
p.p.s. puhuin tänään juhon kanssa puhelimessa! ja se oli tosi mahtavaa mutta outoa, varsinkin kun siinä oli viive. ja soittaminen ei myöskään ollut ihan helppoa, koska soitin täältä kahvilan puhelimesta ja ne ei uskoneet että sellainen maa kuin kroatia on olemassa. mutta onnistuipa kuitenkin.
tiistai 18. syyskuuta 2007
ime osa 1
tervetuloa iljettävien makuelämysten pariin!
olemme palanneet phnom srouchiin, ja nyt täällä pääsee koneelle. meininki on muutenkin ihan eri kuin viime viikolla, ja syykin on selvä: kun pomo on poissa (koko viikon kokouksessa pp:ssa), duunarit hyppii pöydillä. maanantai-aamuna tullessamme meitä oli seitsemän autossa kuskin lisäksi. meno oli hurja, takapenkillä käytiin mieletöntä (ja kovaäänistä) vispilänkauppaa. pakenin cd-soittimen tuomaan eristykseen, hannu istui leveästi etupenkillä.
vt pomona toimii tämän viikon nuorehko naishenkilö, ja yhtäkkiä kaikki on järjestelmällisesti suunniteltua, kiinnostuksiamme kysellään ja tulkkaus pelaa moitteettomasti. kyllä naiset osaa! ja ihme on tapahtunut: ruoka on ihan älyttömän hyvää!
jotain ylitsepääsemättömiä kummallisuuksiakin on kohdattu. eilen palatessamme kentältä pysähdyimme läheiseen kylään iltapalalle. pöytään kannettiin keitettyjä munia ja erilaisia mausteita. työntekijöiden neuvojen ja esimerkin mukaan sekoitimme ensin kastikkeen suolasta, pippurista ja sitruunamehusta. sitten kopauteltiin munan kuori rikki ja alettiin lusikoida. epäuskoisina tuijotimme näkyä. onko nuo höyhenet ihan tarkoituksenmukaisia? ja kävi ilmi että siinä meille tarjottiin kansallisherkkua, kanan alkiota. siis keitetty muna, jossa oli vähän enemmän sisältöä. pakkohan sitä oli maistaa. siirtelimme lusikan kärjellä höyheniä ja nokanalkua sivuun jotta pääsisimme käsiksi keltuaiseen, joka oli suonien peittämä. yhden suupalan jälkeen oli pakko nostaa kädet pystyyn (tai lähinnä suun eteen) ja myöntää tappionsa. joku raja! työntekijöitä kuvotuksemme lähinnä huvitti. en tajua miten kukaan voi pitää sitä ruokaa hyvänä! palataksemme perimmäisten kysymysten äärelle, oliko se edes lopulta muna vai kana?
jälkiä yritettiin korjata illalla kokiksen ja suklaan suurkulutuksella. tähän loppui munien syöminen tällä matkalla, vaikka kuinka olisivat viattomia. huh huh.
ai niin muuten, me saatiin selville miksi täällä ei koneet toimineet viime viikolla. se salama johtui siitä että joku on käynyt selailemassa vähän arveluttavia sivustoja tällä koneella (ja unohtanut tyhjentää sivuhistorian). me oltiin siis ihan syyttömiä!
olemme palanneet phnom srouchiin, ja nyt täällä pääsee koneelle. meininki on muutenkin ihan eri kuin viime viikolla, ja syykin on selvä: kun pomo on poissa (koko viikon kokouksessa pp:ssa), duunarit hyppii pöydillä. maanantai-aamuna tullessamme meitä oli seitsemän autossa kuskin lisäksi. meno oli hurja, takapenkillä käytiin mieletöntä (ja kovaäänistä) vispilänkauppaa. pakenin cd-soittimen tuomaan eristykseen, hannu istui leveästi etupenkillä.
vt pomona toimii tämän viikon nuorehko naishenkilö, ja yhtäkkiä kaikki on järjestelmällisesti suunniteltua, kiinnostuksiamme kysellään ja tulkkaus pelaa moitteettomasti. kyllä naiset osaa! ja ihme on tapahtunut: ruoka on ihan älyttömän hyvää!
jotain ylitsepääsemättömiä kummallisuuksiakin on kohdattu. eilen palatessamme kentältä pysähdyimme läheiseen kylään iltapalalle. pöytään kannettiin keitettyjä munia ja erilaisia mausteita. työntekijöiden neuvojen ja esimerkin mukaan sekoitimme ensin kastikkeen suolasta, pippurista ja sitruunamehusta. sitten kopauteltiin munan kuori rikki ja alettiin lusikoida. epäuskoisina tuijotimme näkyä. onko nuo höyhenet ihan tarkoituksenmukaisia? ja kävi ilmi että siinä meille tarjottiin kansallisherkkua, kanan alkiota. siis keitetty muna, jossa oli vähän enemmän sisältöä. pakkohan sitä oli maistaa. siirtelimme lusikan kärjellä höyheniä ja nokanalkua sivuun jotta pääsisimme käsiksi keltuaiseen, joka oli suonien peittämä. yhden suupalan jälkeen oli pakko nostaa kädet pystyyn (tai lähinnä suun eteen) ja myöntää tappionsa. joku raja! työntekijöitä kuvotuksemme lähinnä huvitti. en tajua miten kukaan voi pitää sitä ruokaa hyvänä! palataksemme perimmäisten kysymysten äärelle, oliko se edes lopulta muna vai kana?
jälkiä yritettiin korjata illalla kokiksen ja suklaan suurkulutuksella. tähän loppui munien syöminen tällä matkalla, vaikka kuinka olisivat viattomia. huh huh.
ai niin muuten, me saatiin selville miksi täällä ei koneet toimineet viime viikolla. se salama johtui siitä että joku on käynyt selailemassa vähän arveluttavia sivustoja tällä koneella (ja unohtanut tyhjentää sivuhistorian). me oltiin siis ihan syyttömiä!
sunnuntai 16. syyskuuta 2007
syletys!
suututtaa ihan älyttömästi. sen seurauksena että siirsin kuvia kamerasta nettiin nettikahvilassa, on kameraani pesiytynyt joitakin ihan vieraita tiedostoja. niitä ei voi poistaa, eikä kameralla tee nyt mitään kun se ei edes suostu aukeamaan muuten kuin tuhoamalla kaikki muistissa olevat kuvat. uuden kuvakortin osto varmaan auttaisi, mutta mistäs sellaisen tähän hätään tempaiset! uskon että asian saa hoidettua kuntoon suomessa, mutta tähän loppui sitten kuvien jakelu.. on mulla se pieni filmikamera mukana, mutta se on ihan eri asia kun kuvia ei näe eikä saa koneelle. voi epätoivon parras.
huomenna suunnataan taas maalle. siellä saattaa ehkä jo päästä koneelle (suurin ongelma lienee se että kaikki muutkin haluaa käyttää niitä vähiä koneita) mutta jos ei, niin mahtavaa viikkoa syksyisessä suomessa, onnea niille jotka tulevalla viikolla lähtevät ulkomaille ja kohtaamme taas perjantaina. Herran haltuun!
huomenna suunnataan taas maalle. siellä saattaa ehkä jo päästä koneelle (suurin ongelma lienee se että kaikki muutkin haluaa käyttää niitä vähiä koneita) mutta jos ei, niin mahtavaa viikkoa syksyisessä suomessa, onnea niille jotka tulevalla viikolla lähtevät ulkomaille ja kohtaamme taas perjantaina. Herran haltuun!
lauantai 15. syyskuuta 2007
länsimainen riistoturisti matkaa jälleen
tänään olemme pohdiskelleet länsimaalaisuuttamme. olemme koko viikon syöneet terveellisesti riisiä, kanaa (jalkoja!) ja kasviksia. kun eilen pääsimme helpottuneina takaisin sivistyksen pariin, suuntasimme ensin internetkahvilaan ja sitten kulmakuppilaan hampurilaiselle. ilmeisesti elimistö prefereeraisi mielummin laihojen siivekkäiden kävelyelinten sulattelun jatkamista, sillä pakkihan meni yön aikana ihan totaalisesti sekaisin. molemmilla. siinä sitä sitten vessan, sängyn ja maitohappobakteeripurkin välillä juostessa mietti, että mikä järki tässäkin nyt taas oli.
emme kuitenkaan sisukkaina suomalaisina luovuttaneet. aamiaisen (pancake!) jälkeen suuntasimme torille hieman tuliaisostoksille, kuten kunnon turistit ainakin. mutta koska emme ole mitä tahansa tallukoita vaan rikkaita länsimaalaisia, kyllästyimme pian hajuun ja meluun ja suuntasimme ilmastoituun ostoskeskukseen. sieltä tarttui mukaan hannulle matkan toiset länsimaisen merkkiset ja suomessa varsin hintavat kengät, ja allekirjoittaneelle uusi matkalaukku, koska kaikki huippuhalvat designtuotteet eivät mahdu rinkkaan. tämä menee jo vähän liioittelun puolelle, mutta en oikeasti kehtaa kertoa minkä merkkinen se laukku on (ja aito!), ja kuinka vähän siitä maksoin.
kaiken kruunasi reissu ruokakauppaan. ostimme eväitä tulevalle viikolle, jotta kestäisimme riisikuuria hajoamatta. ostoskassin sisältö oli molemmilla sama: sikspäkki kokista, purkki pringles-sipsejä sekä useita suklaapatukoita, merkiltään mars, snickers tai toblerone. itselläni oli kyllä vielä pussi mandariineja, mutta siitä tuskin on tässä vaiheessa enää apua. tai syömättä ne jää kuitenkin.
ja juuri ehdin hannulle aamulla riemuita, kuinka vähän täällä kuluu rahaa. mutta puolustuksekseni voin sanoa, että viikoilla en voi käyttää rielin rieliä koska ei ole mitä ostaa, ainoastaan epäilyttävän vihreää bensaa jota myydään vanhoista limupulloista viereisessä talossa. että sitten se turhauma purkautuu tällaisena kulutushysteriana! ai että hävettääkö? kyllä!
tässä vilkuilen kelloa, kohta täytyy lähteä syömään (ei hampurilaista!), koska yhdeksältä linnoittaudumme molemmat oman tv:mme ääreen katsomaan huippuelokuvaa she's the man. amerikkalainen muuten sekin.
voikaa hyvin, ja huomiseen!
p.s. täällä on kyselty myös mahdollisuuksia lukea juhon blogia. ja senhän osoitteen varmasti saan antaa (?), eli se on niinjuuri.blog.com.
emme kuitenkaan sisukkaina suomalaisina luovuttaneet. aamiaisen (pancake!) jälkeen suuntasimme torille hieman tuliaisostoksille, kuten kunnon turistit ainakin. mutta koska emme ole mitä tahansa tallukoita vaan rikkaita länsimaalaisia, kyllästyimme pian hajuun ja meluun ja suuntasimme ilmastoituun ostoskeskukseen. sieltä tarttui mukaan hannulle matkan toiset länsimaisen merkkiset ja suomessa varsin hintavat kengät, ja allekirjoittaneelle uusi matkalaukku, koska kaikki huippuhalvat designtuotteet eivät mahdu rinkkaan. tämä menee jo vähän liioittelun puolelle, mutta en oikeasti kehtaa kertoa minkä merkkinen se laukku on (ja aito!), ja kuinka vähän siitä maksoin.
kaiken kruunasi reissu ruokakauppaan. ostimme eväitä tulevalle viikolle, jotta kestäisimme riisikuuria hajoamatta. ostoskassin sisältö oli molemmilla sama: sikspäkki kokista, purkki pringles-sipsejä sekä useita suklaapatukoita, merkiltään mars, snickers tai toblerone. itselläni oli kyllä vielä pussi mandariineja, mutta siitä tuskin on tässä vaiheessa enää apua. tai syömättä ne jää kuitenkin.
ja juuri ehdin hannulle aamulla riemuita, kuinka vähän täällä kuluu rahaa. mutta puolustuksekseni voin sanoa, että viikoilla en voi käyttää rielin rieliä koska ei ole mitä ostaa, ainoastaan epäilyttävän vihreää bensaa jota myydään vanhoista limupulloista viereisessä talossa. että sitten se turhauma purkautuu tällaisena kulutushysteriana! ai että hävettääkö? kyllä!
tässä vilkuilen kelloa, kohta täytyy lähteä syömään (ei hampurilaista!), koska yhdeksältä linnoittaudumme molemmat oman tv:mme ääreen katsomaan huippuelokuvaa she's the man. amerikkalainen muuten sekin.
voikaa hyvin, ja huomiseen!
p.s. täällä on kyselty myös mahdollisuuksia lukea juhon blogia. ja senhän osoitteen varmasti saan antaa (?), eli se on niinjuuri.blog.com.
perjantai 14. syyskuuta 2007
materiaalia
kuvien lisääminen nettikahvilassa on hankalaa, mutta sain kuin sainkin joitakin otoksia ihailtavaksenne. olkaa hyvät!
(ja järjestys on ihan väärä... ja tekstitkin menee ihan miten sattuu, en saa niitä kunnolla. sori!)
maailman suloisin tyttö phnom srouchista
meidän tuk-tuk-kuski on aika äijä!
tässä ylitetään jokea... mekkomies korjaa simahtanutta
toinen ihana pikkutyttö ps:stä. tytöllä oli koko ajan kasvoilla penseä virne kuin muumien möröllä konsanaan.
vesiputous, jonne patikoimme. gs:n käsi näkyy oikealla jos tarkkaan katsoo.
maalaismaisemaa
(ja järjestys on ihan väärä... ja tekstitkin menee ihan miten sattuu, en saa niitä kunnolla. sori!)
maailman suloisin tyttö phnom srouchista
meidän tuk-tuk-kuski on aika äijä!
tässä ylitetään jokea... mekkomies korjaa simahtanutta
mopoa taustalla.
iltapuhteita.
toinen ihana pikkutyttö ps:stä. tytöllä oli koko ajan kasvoilla penseä virne kuin muumien möröllä konsanaan.
vesiputous, jonne patikoimme. gs:n käsi näkyy oikealla jos tarkkaan katsoo.
maalaismaisemaa
tämä on se ihan ensimmäinen otos, näkymä hotellin terassilta yli phnom penhin kattojen.
chez guevara
terveisiä sissileiriltä!
toivottavasti ette ole poissaolostani johtuen huolesta soikeina. pahoitteluni siitä etten ole täällä pystynyt viikkoon päivittelemään, phnom srouchin alueen toimiston koneet oli salama iskenyt mäsäksi (johdatusta, sanoi hannu, koska meistä on tullut nettirottia)... eli olimme siis täysin koneettomia maalla. kännykällä onneksi saa yhteyden kun vaan on kuuluvuutta, paitsi että mun ja juhon puhelimet ei toimi ollenkaan yhteen ja me ei saada toistemme viestejä. tämä aiheutti tietysti pienimuotoisen paniikin kun en tiennyt onko se päässyt edes perille, mutta otso kävi katsomassa sen blogista että elossa on, ja ilmoitti mulle.
mutta phonm sourch. kunta sijaitsee kompong speun maakunnassa, noin kahden tunnin matkan päässä pp:stä lounaaseen. maanantai-aamuna meidät nouti hotellilta hymyileväinen ja ystävällinen kuskisetä, niin ystävällinen, että pisti heti autoradioon soimaan kasetin, jonka nimi voisi olla esimerkiksi "parhaat poikabändiklassikot". ja luultavasti ihan vaan siksi että me ollaan länsimaalaisia, soitetaan siis länsimaalaista musiikkia! voihan tietysti olla että se oikeasti tykkää kuunnella n'synciä, westlifeä ja muita perinteisiä, mutta se setä oli kyllä jo yli viidenkymmenen.
lml:n toimisto sijaitsee idyllisellä paikalla vehreiden vuorten välissä. tiet ovat punaisia kuin avonleassa konsanaan, ja ilmasto hieman lauhkeampi kuin pp:ssä. tutustuimme projektin johtajaan, pieneen mieheen joka puhuu hyvää englantia ihan oudolla korostuksella (se sanoo joka välissä enjoy your relaxsssss), ja jolle heti annoimme lempinimen pomo. muita tuttuja viikon mittaan ovat gs (sen nimi tarkoittaa englanniksi golden star), mekkomies (pieni mies, paikan isäntä ja pomon juoksupoika, joka käyttää paikallista krama-huivia hameena aina pelatessaan lentopalloa), nilkanpyörittäjä/nilkkamies (lentopallopelissä nilkkansa nyrjäyttänyt mies), ville valo (ainoa jonka oikean nimen tiedämme: se on him, mutta se tunnistaa sen ja siksi salanimi), sekä monet muut.
asumme rakennuksen yläkerrassa huoneissa, joissa on pinkit satiinihelmalakanat ja siniset hyttysverkot!! ensin meinasin hajota siihen, että ovi melkein peittää oviaukon, ikkunaluukut melkein menevät kiinni, ja hyttysverkkokin on lähestulkoon ehjä. huoneiden lähistöllä olemme nähneet myös käärmeitä ja liskoja, isojakin. mutta loppuviikosta aloin olla enemmän ja enemmän innoissani paikasta. kuinka monella on oikeasti ollut pinkit satiinihelmalakanat? lällällää!
työmme koostuu siitä, että kierrämme enemmän tai vähemmän huonosti englantia puhuvien työntekijöiden kanssa kylissä katsomassa (me) ja juttelemassa (työntekijät) ihmisten kanssa. pp:ssä jo melkein vannoin itselleni etten koskaan lähde mopon kyytiin tässä maassa, mutta en onneksi ehtinyt: tiistai-aamuna lähdimme himin (siis ville valon) kanssa kylään 10 km päähän hänen mopollaan, kaikki kolme. ja nautin siitä niin paljon! (varsinkin sitten kun en enää meinannut pudota ja sain pidettyä kiinni.) olemme nähneet paljon köyhiä ihmisiä, parrujen varaan rakennettuja taloja, riisipeltoja ja lehmiä. ja joka paikassa ihmiset vaan tuijottavat.
mutta päivään mahtuu muutakin kuin työtä. aamun alkaa siitä, kun noin klo 5 pihan koirat alkavat haukkua. seuraavaksi kahjo kukko uuden aamun laulaa (papaija sille joka tunnistaa mistä toi on!), ja paikalliset työntekijät heräävät. pihalla alkaa puuhastelu: lentopallon peluuta, aamiaista ja kaikkea kanojen ruokinnan ja moottoriajoneuvojen kiihdytysajojen (siltä se ainakin tänä aamuna kuulosti väsyneen korvaan) väliltä. seitsemältä me laiskat länsimaalaiset ryömimme ulos kopeistamme syömään nuudelia. puolilta päivin kokoonnutaan kylistä yhteen syömään, samoin kuin illalla. välillä pelataan lentopalloa ja pidetään siestaa riippumatossa.
mutta miksi kutsun tätä sissileiriksi? täällä on vain miehiä, jollei keittäjää lasketa, ja ruoan tasosta päätellen hänkin voisi olla mies. täällä siis syödään aina tahmaista riisiä ja soossia, mikä tähän mennessä on tarkoittanut lähinnä kanan jalkoja (me kuultiin se lihakirves!) ja kaalia. miehet kokoontuvat tänne viikoiksi eroon perheestään tekemään töitä ja äijäjuttuja. kaikki tehdään miesten ehdoilla: aina kun paikalliset puhuvat meille, he puhuvat hannulle. minua ei hyväksytä mukaan päivittäiseen lentopallopeliin, koska olen väärää sukupuolta. ja aina kun naisten vessa (reikä lattiassa keittiön takana) on varattu, siellä on joku mies. ja muutenkin olen täällä ihan luonnonoikku: yhden kylän naiset olivat tosi hämmästyneitä kun kuulivat ikäni, ja kuitenkin reissaan pitkin maailmaa tyypin kanssa joka ei ole aviomieheni, ja minulla ei ole vielä vähintään kolmea lasta.
mutta ei kaikki suinkaan ole kurjasti. ensimmäisenä päivänämme gs vei meidät läheiseen luonnonpuistoon aivan uskomattoman kauniille vesiputoukselle. se oli viidakossa (siis oikeasti, me oltiin viidakossa!!), vesi oli kirkasta ja puhdasta. gs kavereineen ui hulluna putouksessa, me lähinnä katselimme ja kuvasimme. mutta sinne mennään uudestaan! (itse asiassa yritettiin jo, mutta meiltä karhuttiin pääsymaksua eikä rahaa ollut mukana.) toinen mahtava hetki oli, kun mekkomies vei meidät mopolla joen yli ja mopo simahti!
mutta on ihanaa olla takaisin pp:ssä edes muutama päivä! alkuviikko oli vähän kurja, oli ikävä ja ihottuma (?!), mutta alan tykätä tästä hulluudesta koko ajan enemmän! ensi viikolla pääsen ehkä koneelle maallakin, mutta koko viikonlopun olen ainakin saavutettavissa. kun tulee ikävä kuuntelen sibeliusta tai ultra bra:ta ja fiilistelen räikeää katosvuodettani. ootte ihania ja odotan kotiinpääsyä, mutta siinä välissä otan tästä irti kaiken!
toivottavasti ette ole poissaolostani johtuen huolesta soikeina. pahoitteluni siitä etten ole täällä pystynyt viikkoon päivittelemään, phnom srouchin alueen toimiston koneet oli salama iskenyt mäsäksi (johdatusta, sanoi hannu, koska meistä on tullut nettirottia)... eli olimme siis täysin koneettomia maalla. kännykällä onneksi saa yhteyden kun vaan on kuuluvuutta, paitsi että mun ja juhon puhelimet ei toimi ollenkaan yhteen ja me ei saada toistemme viestejä. tämä aiheutti tietysti pienimuotoisen paniikin kun en tiennyt onko se päässyt edes perille, mutta otso kävi katsomassa sen blogista että elossa on, ja ilmoitti mulle.
mutta phonm sourch. kunta sijaitsee kompong speun maakunnassa, noin kahden tunnin matkan päässä pp:stä lounaaseen. maanantai-aamuna meidät nouti hotellilta hymyileväinen ja ystävällinen kuskisetä, niin ystävällinen, että pisti heti autoradioon soimaan kasetin, jonka nimi voisi olla esimerkiksi "parhaat poikabändiklassikot". ja luultavasti ihan vaan siksi että me ollaan länsimaalaisia, soitetaan siis länsimaalaista musiikkia! voihan tietysti olla että se oikeasti tykkää kuunnella n'synciä, westlifeä ja muita perinteisiä, mutta se setä oli kyllä jo yli viidenkymmenen.
lml:n toimisto sijaitsee idyllisellä paikalla vehreiden vuorten välissä. tiet ovat punaisia kuin avonleassa konsanaan, ja ilmasto hieman lauhkeampi kuin pp:ssä. tutustuimme projektin johtajaan, pieneen mieheen joka puhuu hyvää englantia ihan oudolla korostuksella (se sanoo joka välissä enjoy your relaxsssss), ja jolle heti annoimme lempinimen pomo. muita tuttuja viikon mittaan ovat gs (sen nimi tarkoittaa englanniksi golden star), mekkomies (pieni mies, paikan isäntä ja pomon juoksupoika, joka käyttää paikallista krama-huivia hameena aina pelatessaan lentopalloa), nilkanpyörittäjä/nilkkamies (lentopallopelissä nilkkansa nyrjäyttänyt mies), ville valo (ainoa jonka oikean nimen tiedämme: se on him, mutta se tunnistaa sen ja siksi salanimi), sekä monet muut.
asumme rakennuksen yläkerrassa huoneissa, joissa on pinkit satiinihelmalakanat ja siniset hyttysverkot!! ensin meinasin hajota siihen, että ovi melkein peittää oviaukon, ikkunaluukut melkein menevät kiinni, ja hyttysverkkokin on lähestulkoon ehjä. huoneiden lähistöllä olemme nähneet myös käärmeitä ja liskoja, isojakin. mutta loppuviikosta aloin olla enemmän ja enemmän innoissani paikasta. kuinka monella on oikeasti ollut pinkit satiinihelmalakanat? lällällää!
työmme koostuu siitä, että kierrämme enemmän tai vähemmän huonosti englantia puhuvien työntekijöiden kanssa kylissä katsomassa (me) ja juttelemassa (työntekijät) ihmisten kanssa. pp:ssä jo melkein vannoin itselleni etten koskaan lähde mopon kyytiin tässä maassa, mutta en onneksi ehtinyt: tiistai-aamuna lähdimme himin (siis ville valon) kanssa kylään 10 km päähän hänen mopollaan, kaikki kolme. ja nautin siitä niin paljon! (varsinkin sitten kun en enää meinannut pudota ja sain pidettyä kiinni.) olemme nähneet paljon köyhiä ihmisiä, parrujen varaan rakennettuja taloja, riisipeltoja ja lehmiä. ja joka paikassa ihmiset vaan tuijottavat.
mutta päivään mahtuu muutakin kuin työtä. aamun alkaa siitä, kun noin klo 5 pihan koirat alkavat haukkua. seuraavaksi kahjo kukko uuden aamun laulaa (papaija sille joka tunnistaa mistä toi on!), ja paikalliset työntekijät heräävät. pihalla alkaa puuhastelu: lentopallon peluuta, aamiaista ja kaikkea kanojen ruokinnan ja moottoriajoneuvojen kiihdytysajojen (siltä se ainakin tänä aamuna kuulosti väsyneen korvaan) väliltä. seitsemältä me laiskat länsimaalaiset ryömimme ulos kopeistamme syömään nuudelia. puolilta päivin kokoonnutaan kylistä yhteen syömään, samoin kuin illalla. välillä pelataan lentopalloa ja pidetään siestaa riippumatossa.
mutta miksi kutsun tätä sissileiriksi? täällä on vain miehiä, jollei keittäjää lasketa, ja ruoan tasosta päätellen hänkin voisi olla mies. täällä siis syödään aina tahmaista riisiä ja soossia, mikä tähän mennessä on tarkoittanut lähinnä kanan jalkoja (me kuultiin se lihakirves!) ja kaalia. miehet kokoontuvat tänne viikoiksi eroon perheestään tekemään töitä ja äijäjuttuja. kaikki tehdään miesten ehdoilla: aina kun paikalliset puhuvat meille, he puhuvat hannulle. minua ei hyväksytä mukaan päivittäiseen lentopallopeliin, koska olen väärää sukupuolta. ja aina kun naisten vessa (reikä lattiassa keittiön takana) on varattu, siellä on joku mies. ja muutenkin olen täällä ihan luonnonoikku: yhden kylän naiset olivat tosi hämmästyneitä kun kuulivat ikäni, ja kuitenkin reissaan pitkin maailmaa tyypin kanssa joka ei ole aviomieheni, ja minulla ei ole vielä vähintään kolmea lasta.
mutta ei kaikki suinkaan ole kurjasti. ensimmäisenä päivänämme gs vei meidät läheiseen luonnonpuistoon aivan uskomattoman kauniille vesiputoukselle. se oli viidakossa (siis oikeasti, me oltiin viidakossa!!), vesi oli kirkasta ja puhdasta. gs kavereineen ui hulluna putouksessa, me lähinnä katselimme ja kuvasimme. mutta sinne mennään uudestaan! (itse asiassa yritettiin jo, mutta meiltä karhuttiin pääsymaksua eikä rahaa ollut mukana.) toinen mahtava hetki oli, kun mekkomies vei meidät mopolla joen yli ja mopo simahti!
mutta on ihanaa olla takaisin pp:ssä edes muutama päivä! alkuviikko oli vähän kurja, oli ikävä ja ihottuma (?!), mutta alan tykätä tästä hulluudesta koko ajan enemmän! ensi viikolla pääsen ehkä koneelle maallakin, mutta koko viikonlopun olen ainakin saavutettavissa. kun tulee ikävä kuuntelen sibeliusta tai ultra bra:ta ja fiilistelen räikeää katosvuodettani. ootte ihania ja odotan kotiinpääsyä, mutta siinä välissä otan tästä irti kaiken!
lauantai 8. syyskuuta 2007
it's raining...shoes!
kolmen viime paivan aikana olemme tutustuneet pp:hen paremmin. on kayty toreilla, uusimmassa ostoskeskuksessa ja viimeisimpana reisasimme eilen tuk-tukilla tutustumaan kuninkaalliseen palatsiin.
opaskirjan tiedoista poiketen palatsin alueille ja jopa kruunajaissaliin paasi kaymaan. kultaa, kultaa ja kimallusta yhdistettyna neonvaloihin, loppumattomiin... suurin kiinnostuksen kohteemme oli kuitenkin palatsin kuuluisa silver pagoda, temppeli, jossa on hopeinen lattia. temppeli oli koristeltu erilaisilla ja erikokoisilla buddhan patsailla. niita ei ilmeisesti paase pakoon millaan... lattia oli hieno, mutta peitetty 90-prosenttisesti matolla. toisin sanoen, kaikkeen siihen vouhkaamiseen ja suitsutukseen seka 6$ (!!) paasymaksuun nahden olimme kylla aika pettyneita. mutta onpahan nyt nahty paikallista kulttuuria.
olemme innolla odottaneet kunnon sadekuuron nakemista. taalla on nyt monsuunikausi, ja normaalisti sataa joka iltapaiva. tahan mennessa ei ole kuitenkaan nahty pisaraakaan sitten bangkokin lentokentan. maia kertoi sateen olevan niin runsasta etta sinne suunnilleen hukkuu... tanaan se sitten tapahtui. istuimme ulkoilmakahvilassa lounaalla, kun ensimmaiset raskaat pisarat putosivat. kymmenen sekunnin paasta ilma oli sakeanaan vetta, ja kohta kadut jo lainehtivat. mikas sita kahvilan terassilta katoksen alta katsellessa, mutta auta armias kun saa pitaa sadetta palmun alla ensi viikolla! sade piiskoi tunnin verran, ja loppui sitten yhta akkia kuin oli alkanutkin. taytyy myontaa, etta sen helsingin parin viikon takaisen hullun ukkosmyrskyn jalkeen en ollut kovin hammastynyt tasta...
olemme todellakin siis loytaneet tiemme pp:n ostosparatiiseihin. yhdella torilla myytiin silkkia, vaatteita, mopon osia ja ruokaa (raakaa tai kypsaa) saman katon alla suloisessa sekamelskassa. ja tassa kuumuudessa se haju oli...no, jotakin todella sanoin kuvaamatonta. uudessa (ilmastoidussa) ostoskeskuksessa mukaan tarttui - tadaa - kengat, mutta huomio! olen ollut pp:ssa jo viisi kokonaista paivaa, joten yhdet 10$ kengat eivat siina paljoa paina. (ja vastauksena kysymykseen: ei, ei ne olleet kovin jarkevat kengat.)
toissapaivana vietimme mielenkiintoisen aamupaivan etsiessamme majapaikkaa tuleville viikonlopuille. hotelleja ja hostelleja on taalla aivan uskomattoman paljon, ja kiersimme niista todellakin vain ihan muutaman. tassa lahiseudulla oli muutama tosi hyva ja muutama ei-niin-hyva vaihtoehto, mutta mielenkiintoisin tapaus oli kaupungin pohjoisosassa boeng kak-jarven laidalla olevassa hotellikylassa.
itselleni sanasta "hotellikyla" tulee vaistamatta mieleen finnmatkojen blue resort-perhekohde uima-altaineen ja valkoisiksi rapattuine hotellirakennuksineen. boeng kak oli kuitenkin jotain aivan muuta. osittain jarven paalla kelluvat lautarakennukset olivat aluksi viehattavia, kunnes paasimme sisaan yhteen hostelleista. kapean kaytavan kaakelilattia oli pullistunut ja halkeillut kosteudesta, huoneiden ovet, jotka muistuttivat lahinna saluunan heiluriovia, peittivat hadin tuskin puolet oviaukosta, ja kohtasimme ainakin yhden neitosen, jonka ammatti oli hieman epailyttava. siis taydellinen paikka sille, joka etsii halpaa seksia, huumeita tai viinaa, saastuneen jarven tuomia moskiittoja ja kaltaistaan seuraa. ei siis ihan meidan unelmakohde. ja kuskimme oli todella huvittunut pelkastaan siita etta pyysimme paasta katsomaan jarven rannan hostelleja.
kaiken taman lopputulos: paatimme jaada nykyiseen hotelliin! olemme varanneet halvemmat huoneet (nykyiset deluxe-kampat maksavat 30$/yo) tuleville viikonlopuille, ja ylimaaraisia tavaroitakin voi jattaa sailoon. hotelli on taydellisella paikalla, rauhallisella kadulla keskella kaupunkia ja kaikkialle on lyhyt matka tuk-tukilla.
en osaa muodostaa mielipidetta pp:sta. yhdesta otson opaskirjasta luin lukijakommentin "phnom penh on rumin kaupunki jossa olen ikina kaynyt", mutta olen eri mielta. pp on hammentava, taalla yhdistyy kommunismi ja perinteinen koristeellisuus, ita ja lansi, vanha ja upouusi. korkeita taloja ei juurikaan ole, paitsi uusi kasinorakennus, korkea viljasiilon ja vankilan risteytykselta nayttava betonikolossi, joka jattaa taysin varjoonsa parlamenttitalon. kun katsoo hotellin ikkunasta ulos, nakee palmuja, punaisia kattoja, sahkojohtoja ja siella taalla jonkin pagodan kultaiset kattokoristeet, jotka kimmeltavat auringon paisteessa.
olen nukkunut tanaan vahingossa kolmen tunnin paivaunet, ja nyt paa on todella sekaisin. tama kuumuus vasyttaa. kiitos kommenteista, tekstiviesteista ja muistamisista, taalla me ollaan viela ainakin elossa. maanantaina suunnataan maalle ja odotan sita jo kovasti.
p.s. hannu löysi ä:n pisteet!! tulipa kotoisa ölö!
opaskirjan tiedoista poiketen palatsin alueille ja jopa kruunajaissaliin paasi kaymaan. kultaa, kultaa ja kimallusta yhdistettyna neonvaloihin, loppumattomiin... suurin kiinnostuksen kohteemme oli kuitenkin palatsin kuuluisa silver pagoda, temppeli, jossa on hopeinen lattia. temppeli oli koristeltu erilaisilla ja erikokoisilla buddhan patsailla. niita ei ilmeisesti paase pakoon millaan... lattia oli hieno, mutta peitetty 90-prosenttisesti matolla. toisin sanoen, kaikkeen siihen vouhkaamiseen ja suitsutukseen seka 6$ (!!) paasymaksuun nahden olimme kylla aika pettyneita. mutta onpahan nyt nahty paikallista kulttuuria.
olemme innolla odottaneet kunnon sadekuuron nakemista. taalla on nyt monsuunikausi, ja normaalisti sataa joka iltapaiva. tahan mennessa ei ole kuitenkaan nahty pisaraakaan sitten bangkokin lentokentan. maia kertoi sateen olevan niin runsasta etta sinne suunnilleen hukkuu... tanaan se sitten tapahtui. istuimme ulkoilmakahvilassa lounaalla, kun ensimmaiset raskaat pisarat putosivat. kymmenen sekunnin paasta ilma oli sakeanaan vetta, ja kohta kadut jo lainehtivat. mikas sita kahvilan terassilta katoksen alta katsellessa, mutta auta armias kun saa pitaa sadetta palmun alla ensi viikolla! sade piiskoi tunnin verran, ja loppui sitten yhta akkia kuin oli alkanutkin. taytyy myontaa, etta sen helsingin parin viikon takaisen hullun ukkosmyrskyn jalkeen en ollut kovin hammastynyt tasta...
olemme todellakin siis loytaneet tiemme pp:n ostosparatiiseihin. yhdella torilla myytiin silkkia, vaatteita, mopon osia ja ruokaa (raakaa tai kypsaa) saman katon alla suloisessa sekamelskassa. ja tassa kuumuudessa se haju oli...no, jotakin todella sanoin kuvaamatonta. uudessa (ilmastoidussa) ostoskeskuksessa mukaan tarttui - tadaa - kengat, mutta huomio! olen ollut pp:ssa jo viisi kokonaista paivaa, joten yhdet 10$ kengat eivat siina paljoa paina. (ja vastauksena kysymykseen: ei, ei ne olleet kovin jarkevat kengat.)
toissapaivana vietimme mielenkiintoisen aamupaivan etsiessamme majapaikkaa tuleville viikonlopuille. hotelleja ja hostelleja on taalla aivan uskomattoman paljon, ja kiersimme niista todellakin vain ihan muutaman. tassa lahiseudulla oli muutama tosi hyva ja muutama ei-niin-hyva vaihtoehto, mutta mielenkiintoisin tapaus oli kaupungin pohjoisosassa boeng kak-jarven laidalla olevassa hotellikylassa.
itselleni sanasta "hotellikyla" tulee vaistamatta mieleen finnmatkojen blue resort-perhekohde uima-altaineen ja valkoisiksi rapattuine hotellirakennuksineen. boeng kak oli kuitenkin jotain aivan muuta. osittain jarven paalla kelluvat lautarakennukset olivat aluksi viehattavia, kunnes paasimme sisaan yhteen hostelleista. kapean kaytavan kaakelilattia oli pullistunut ja halkeillut kosteudesta, huoneiden ovet, jotka muistuttivat lahinna saluunan heiluriovia, peittivat hadin tuskin puolet oviaukosta, ja kohtasimme ainakin yhden neitosen, jonka ammatti oli hieman epailyttava. siis taydellinen paikka sille, joka etsii halpaa seksia, huumeita tai viinaa, saastuneen jarven tuomia moskiittoja ja kaltaistaan seuraa. ei siis ihan meidan unelmakohde. ja kuskimme oli todella huvittunut pelkastaan siita etta pyysimme paasta katsomaan jarven rannan hostelleja.
kaiken taman lopputulos: paatimme jaada nykyiseen hotelliin! olemme varanneet halvemmat huoneet (nykyiset deluxe-kampat maksavat 30$/yo) tuleville viikonlopuille, ja ylimaaraisia tavaroitakin voi jattaa sailoon. hotelli on taydellisella paikalla, rauhallisella kadulla keskella kaupunkia ja kaikkialle on lyhyt matka tuk-tukilla.
en osaa muodostaa mielipidetta pp:sta. yhdesta otson opaskirjasta luin lukijakommentin "phnom penh on rumin kaupunki jossa olen ikina kaynyt", mutta olen eri mielta. pp on hammentava, taalla yhdistyy kommunismi ja perinteinen koristeellisuus, ita ja lansi, vanha ja upouusi. korkeita taloja ei juurikaan ole, paitsi uusi kasinorakennus, korkea viljasiilon ja vankilan risteytykselta nayttava betonikolossi, joka jattaa taysin varjoonsa parlamenttitalon. kun katsoo hotellin ikkunasta ulos, nakee palmuja, punaisia kattoja, sahkojohtoja ja siella taalla jonkin pagodan kultaiset kattokoristeet, jotka kimmeltavat auringon paisteessa.
olen nukkunut tanaan vahingossa kolmen tunnin paivaunet, ja nyt paa on todella sekaisin. tama kuumuus vasyttaa. kiitos kommenteista, tekstiviesteista ja muistamisista, taalla me ollaan viela ainakin elossa. maanantaina suunnataan maalle ja odotan sita jo kovasti.
p.s. hannu löysi ä:n pisteet!! tulipa kotoisa ölö!
keskiviikko 5. syyskuuta 2007
sir you need moto? tuk-tuk?
ensinnakin korjaus edelliseen postiin: huotellihuoneen ikkuna antaa yli pp:n kattojen kohti pohjoista, ei etelaa. luontainen suuntavaistoni hieman harhaantui jet lagin seurauksena!
tanaan on ollut pitka paiva. aloitimme aamulla poikkeuksellisesti vasta kello yhdeksan (tosin kuski, jonka nimea en edelleenkaan tieda, oli paikalla jo kahdeksalta). maia tuli kampiltaan motolla (paikallinen "taksi", istut ilman kyparaa tai minkaanlaisia turvavoita mopon tarakalla, ja se kulkee. kovaa. ja milla kaistalla vaan, mihin suuntaan vaan.) hotellille ja lahdettiin yhta matkaa kohti choeng ek:ia ja kuoleman kenttia pp:n ulkopuolella. se on siis alue jossa punakhmeerit tappoivat tuhansia siviileja, miehia, naisia ja lapsia kuokilla ja rautaputkilla hakaten. alueelta on loytynyt kymmenia joukkohautoja. paikka oli ihan kasittamaton, siella on korkea muistomerkki joka on lattiasta kattoon taynna ihmisten paakalloja. joukkohautojen valissa paasi myos kulkemaan.
killing fieldseilta tulimme takaisin pp:hen ja toul sleng-museoon. toul sleng on entinen koulurakennus jonka punakhmeerit muuttivat vankilaksi. siella pidettiin ja kidutettiin ihmisia ennen kuin heidat vietiin killing fieldsiin tapettavaksi. rakennuksia oli useita, ja luokkahuoneet oli muutettu selleiksi ja kidutuskopeiksi. seinilla oli varoituskyltteja joissa oli naurava ihmisen naama ja raksit paalla. ei kylla paljon naurattanut muutenkaan...
tuntui aivan kasittamattomalta, ei voinut sisaistaa sellaisia asioita niin nopeasti. suureksi hapeakseni on myonnettava, etta turruin nopeasti katsoessani toul slengissa tuhansien ja taas tuhansien hirmuhallituksen uhrien kuvia (joita oli vitriinikaupalla huone toisensa peraan), mutta yhta nopeasti jarkytyin syvasti nahdessani seinalla kuvan australialaisesta miehesta, joka myos oli kokenut tuon kohtalon. kuinka lansimaalainen voi ihminen olla! taysin alitajiusesti ajattelin etta tappoivatko ne "meitakin", aivan kuin yksikaan kambodzalainen olisi ansainnut sellaista kohtaloa!
lounaalla (papi ma soin sushia!!) keskustelimme nakemastamme hannun ja maian kanssa. aika hiljaiseksi veti itse kunkin... en ole kaynyt euroopassa keskitysleireilla, mutta luulisi sen olevan aika samanlainen kokemus kuin tama. pahinta choeng ekissa oli puu, jonka ymparille sotilaat sitoivat lapsia ja hakkasivat heidat kuoliaiksi enne joukkohautaan heittamista. koko visiitin ajan oli kamalan paha olo, hengittaminenkin oli vaikeaa.
ennen iltapaivan ohjelmaa kavaisimme tuk-tukilla (mopon perassa oleva katoksellinen vaunu) pp:n keskustorilla. hullu paikka! tori on kolonialismin aikaisessa pyoreassa rakennuksessa keskella kaupunkia, ja levittaytyneena myos pantheonin kaltaisen rakennuksen ulkopuolelle. sielta saa kaikkea. ihan kaikkea mita ikina saattaisi tarvita, ja varsinkin sita mita ei tarvitse.. erityisesti olen ihaillut taalla erilaisia, taysin tuntemattoman nakoisia hedelmia (eilen luulin etta meille tarjottiin raakoja perunoita, mutta ne olivatkin litsin tapaisia hedelmia).
iltapaivalla poimimme marcuksen ja margarethin (edmontonilainen pariskunta) mukaan ja suuntasimme kansallismuseoon. rakennus oli upea kattokoristeineen, variltaan punainen, mutta sisalmyksesta emme saaneet kauheasti irti. joka kulman takana jaettiin kukkia joita piti laittaa maljakkoon buddhan patsaan eteen. tama sai meidat miettimaan, etta kuinka pitkalle voi menna yrittaessaan olla loukkaamatta paikallisia tapoja, ennen kuin tavat osuvat pahasti ristiin oman uskonnon kanssa?
marcuksen tarjoaman mukavan kahvi- ja limuhetken jalkeen suuntasimme kohti kuninkaallisen palatsin silver pagodaa (temppeli jossa on hopeiset lattiat). paikka oli kuitenkin juuri sulkemassa ovensa, koska tanaan on buddhalainen juhlapaiva. kuningaskin on nayttaytynyt kansalle aamulla.
silver pagodan sijaan kuski vei meidat joen rantaan. pp:ssa yhdistyvat kambodzan lapi virtaavat joet tonle sap ja mekong. ajoimme japanilaisten lahjoittamaa siltaa tonle sapin yli, ja paasimme katsomaan jokien yhdistymiskohtaa todella paikalliseen ymparistoon. nyt kun tulvakausi on alkamassa, mekong on kohta niin vuolas etta pysayttaa tonle sapin ja kaantaa sen virtaussuunnan takaisin kohti tonle sap jarvea! siksi jarvi tulvii aika pahasti lokakuussa. marraskuussa joen suunta kaantyy ennalleen ja vietetaan vesijuhlaa.
viimein paasimme hotellille suihkuun ja lepaamaan. aikamoinen paiva on ollut! naita asioita joutuu viela kasittelemaan..
olimme eilen kavelemassa huviksemme. sita virhetta ei enaa tehda! meita tuijotettiin aivan jatkuvasti, taalla ei oikeasti kukaan kavele! kaikilla on autot, mopot, edes pyorat.. ja se etta kavelee on merkki siita ettei ole varaa edes siihen pyoraan. tai hulluudesta. tulimme sitten takaisin hotellille tuk-tukilla, koska a. se maksoi 2 $ (olisi saanut paljon halvemmallakin, menimme turistihalpaan), b. siina istuessa tunsi edes pienen vauhdin suoman tuulenvirin mita tassa kuumuudessa muuten ei tunne, ja c. sehan on paikallisen tyovoiman tukemista! ja se oli sitapaitsi tosi hauskaa.
olen miettinyt paljon sita miksi me paadyttiin kambodzaan eika esimerkiksi sinne uuteen-seelantiin minne ensiksi haettiin. mieleeni tuli yhtakkia repliikki elokuvasta sound of music: "kun Jumala sulkee oven jossakin, Han avaa ikkunan toisaalla." ja se on ihan totta! ovi uuteen- seelantiin sulkeutui ennen kuin oli ehtinyt kunnolla avautuakaan, mutta samalla aukeni ikkuna kambodzaan. siita ikkunasta kiipesin jo kauan sitten, fyysisesti viime sunnuntaina. enka ole muuten katunut yhtaan.
tanaan on ollut pitka paiva. aloitimme aamulla poikkeuksellisesti vasta kello yhdeksan (tosin kuski, jonka nimea en edelleenkaan tieda, oli paikalla jo kahdeksalta). maia tuli kampiltaan motolla (paikallinen "taksi", istut ilman kyparaa tai minkaanlaisia turvavoita mopon tarakalla, ja se kulkee. kovaa. ja milla kaistalla vaan, mihin suuntaan vaan.) hotellille ja lahdettiin yhta matkaa kohti choeng ek:ia ja kuoleman kenttia pp:n ulkopuolella. se on siis alue jossa punakhmeerit tappoivat tuhansia siviileja, miehia, naisia ja lapsia kuokilla ja rautaputkilla hakaten. alueelta on loytynyt kymmenia joukkohautoja. paikka oli ihan kasittamaton, siella on korkea muistomerkki joka on lattiasta kattoon taynna ihmisten paakalloja. joukkohautojen valissa paasi myos kulkemaan.
killing fieldseilta tulimme takaisin pp:hen ja toul sleng-museoon. toul sleng on entinen koulurakennus jonka punakhmeerit muuttivat vankilaksi. siella pidettiin ja kidutettiin ihmisia ennen kuin heidat vietiin killing fieldsiin tapettavaksi. rakennuksia oli useita, ja luokkahuoneet oli muutettu selleiksi ja kidutuskopeiksi. seinilla oli varoituskyltteja joissa oli naurava ihmisen naama ja raksit paalla. ei kylla paljon naurattanut muutenkaan...
tuntui aivan kasittamattomalta, ei voinut sisaistaa sellaisia asioita niin nopeasti. suureksi hapeakseni on myonnettava, etta turruin nopeasti katsoessani toul slengissa tuhansien ja taas tuhansien hirmuhallituksen uhrien kuvia (joita oli vitriinikaupalla huone toisensa peraan), mutta yhta nopeasti jarkytyin syvasti nahdessani seinalla kuvan australialaisesta miehesta, joka myos oli kokenut tuon kohtalon. kuinka lansimaalainen voi ihminen olla! taysin alitajiusesti ajattelin etta tappoivatko ne "meitakin", aivan kuin yksikaan kambodzalainen olisi ansainnut sellaista kohtaloa!
lounaalla (papi ma soin sushia!!) keskustelimme nakemastamme hannun ja maian kanssa. aika hiljaiseksi veti itse kunkin... en ole kaynyt euroopassa keskitysleireilla, mutta luulisi sen olevan aika samanlainen kokemus kuin tama. pahinta choeng ekissa oli puu, jonka ymparille sotilaat sitoivat lapsia ja hakkasivat heidat kuoliaiksi enne joukkohautaan heittamista. koko visiitin ajan oli kamalan paha olo, hengittaminenkin oli vaikeaa.
ennen iltapaivan ohjelmaa kavaisimme tuk-tukilla (mopon perassa oleva katoksellinen vaunu) pp:n keskustorilla. hullu paikka! tori on kolonialismin aikaisessa pyoreassa rakennuksessa keskella kaupunkia, ja levittaytyneena myos pantheonin kaltaisen rakennuksen ulkopuolelle. sielta saa kaikkea. ihan kaikkea mita ikina saattaisi tarvita, ja varsinkin sita mita ei tarvitse.. erityisesti olen ihaillut taalla erilaisia, taysin tuntemattoman nakoisia hedelmia (eilen luulin etta meille tarjottiin raakoja perunoita, mutta ne olivatkin litsin tapaisia hedelmia).
iltapaivalla poimimme marcuksen ja margarethin (edmontonilainen pariskunta) mukaan ja suuntasimme kansallismuseoon. rakennus oli upea kattokoristeineen, variltaan punainen, mutta sisalmyksesta emme saaneet kauheasti irti. joka kulman takana jaettiin kukkia joita piti laittaa maljakkoon buddhan patsaan eteen. tama sai meidat miettimaan, etta kuinka pitkalle voi menna yrittaessaan olla loukkaamatta paikallisia tapoja, ennen kuin tavat osuvat pahasti ristiin oman uskonnon kanssa?
marcuksen tarjoaman mukavan kahvi- ja limuhetken jalkeen suuntasimme kohti kuninkaallisen palatsin silver pagodaa (temppeli jossa on hopeiset lattiat). paikka oli kuitenkin juuri sulkemassa ovensa, koska tanaan on buddhalainen juhlapaiva. kuningaskin on nayttaytynyt kansalle aamulla.
silver pagodan sijaan kuski vei meidat joen rantaan. pp:ssa yhdistyvat kambodzan lapi virtaavat joet tonle sap ja mekong. ajoimme japanilaisten lahjoittamaa siltaa tonle sapin yli, ja paasimme katsomaan jokien yhdistymiskohtaa todella paikalliseen ymparistoon. nyt kun tulvakausi on alkamassa, mekong on kohta niin vuolas etta pysayttaa tonle sapin ja kaantaa sen virtaussuunnan takaisin kohti tonle sap jarvea! siksi jarvi tulvii aika pahasti lokakuussa. marraskuussa joen suunta kaantyy ennalleen ja vietetaan vesijuhlaa.
viimein paasimme hotellille suihkuun ja lepaamaan. aikamoinen paiva on ollut! naita asioita joutuu viela kasittelemaan..
olimme eilen kavelemassa huviksemme. sita virhetta ei enaa tehda! meita tuijotettiin aivan jatkuvasti, taalla ei oikeasti kukaan kavele! kaikilla on autot, mopot, edes pyorat.. ja se etta kavelee on merkki siita ettei ole varaa edes siihen pyoraan. tai hulluudesta. tulimme sitten takaisin hotellille tuk-tukilla, koska a. se maksoi 2 $ (olisi saanut paljon halvemmallakin, menimme turistihalpaan), b. siina istuessa tunsi edes pienen vauhdin suoman tuulenvirin mita tassa kuumuudessa muuten ei tunne, ja c. sehan on paikallisen tyovoiman tukemista! ja se oli sitapaitsi tosi hauskaa.
olen miettinyt paljon sita miksi me paadyttiin kambodzaan eika esimerkiksi sinne uuteen-seelantiin minne ensiksi haettiin. mieleeni tuli yhtakkia repliikki elokuvasta sound of music: "kun Jumala sulkee oven jossakin, Han avaa ikkunan toisaalla." ja se on ihan totta! ovi uuteen- seelantiin sulkeutui ennen kuin oli ehtinyt kunnolla avautuakaan, mutta samalla aukeni ikkuna kambodzaan. siita ikkunasta kiipesin jo kauan sitten, fyysisesti viime sunnuntaina. enka ole muuten katunut yhtaan.
tiistai 4. syyskuuta 2007
intiassa kuukin on kuumempi...
terveiset phnom penhista! laskeuduimme tanne eilen turvallisesti, ja kokonaista kymmenen minuuttia kului, kun meilla oli jo viisumit kadessa, matkatavarat (ne tuli!!) karryssa ja olimme ulkona etsimassa kuskiamme. loysimme hanet helposti kyltin perusteella:
lwf (=lml)
ms. eeva kortekangas
ms. hannu kalmari (!!)
eli taalla oli oltu vahan epavarmoja hannun sukupuolesta, mutta nytpahan ainakin selvisi. kuski meinasi kylla tikahtua nauruunsa kun tajusi asian oikean laidan..
automatka halki pimean pp:n oli huima. ramiseva jeeppi, jossa turvavoita ei tietenkaan ole (aiti ala lue tata), kiisi holtittomasti poukkoilevien mopojen valissa kuin kala vedessa! ihmisia on kaikkialla. kaikkialla.
taman viikon asumme hotellissa. omat huoneet (vaikka olemmekin molemmat naisia), leveat sangyt, kylpyamme, tuuletin ja ilmastointi.. palvelu pelaa, meidan kamat raahattiin ylos asti, mitaan ei tarvinnut itse kantaa. painuttiin yopuulle saman tien.
aamulla herasin kuumuuteen (huoneessa 28 astetta ilmastoinnista huolimatta) ja meluun, taytyy kaivaa korvatulpat ensi yoksi. huoneen ikkunasta avautuu maisema yli pp:n kattojen kohti etelaa!
taalla sisalla on tosi kuuma, mutta se ei veda mitaan vertoja ulkoilmalle! kun ihmettelin asiaa, sanoivat etta tama on tosi inhimillista kevataikaan verrattuna...
taman aamupaivan olemme viettaneet lml:n toimistolla. tapasimme koko kambodzan projektin johtajan davidin, seka muut vapaaehtoiset: vanhempi pariskunta edmontonista seka tanskalainen viestinnanopiskelija maia. muut pysyvat taalla pp:ssa toimistolla. meille esiteltiin lml:n kambodzan projektia ja sen historiaa, kiersimme taloa (nama ihmiset on kasittamattoman ystavallisia!) ja sitten d:n kanssa kaytiin keskustelua meidan harjoittelusta.
olemme yhdessa koko ajan, ja harjoitteluaika puolitettiin kahtia. ensimmaisen puoliskon olemme kampong speun maakunnassa tassa aika lahella, ja lokakuun puolestavalista loppuun battambangissa, minka tyota kua varsinaisesti tukee. jossain valissa kaymme ainakin angkor watin alueella seka rannikolla. ja taman viikon siis pp:ssa.
kaikki on siis meilla hyvin! tasta se alkaa.
arsyttaa vaan tosi paljon kun ei saa noita a:n ja o:n pisteita mistaan. tuntee itsensa ihan kielivammaiseksi! taltakohan otsosta tuntui pienena, kun sen kieli ei taipunut skandinaavisiin aakkosiin ollenkaan..
lwf (=lml)
ms. eeva kortekangas
ms. hannu kalmari (!!)
eli taalla oli oltu vahan epavarmoja hannun sukupuolesta, mutta nytpahan ainakin selvisi. kuski meinasi kylla tikahtua nauruunsa kun tajusi asian oikean laidan..
automatka halki pimean pp:n oli huima. ramiseva jeeppi, jossa turvavoita ei tietenkaan ole (aiti ala lue tata), kiisi holtittomasti poukkoilevien mopojen valissa kuin kala vedessa! ihmisia on kaikkialla. kaikkialla.
taman viikon asumme hotellissa. omat huoneet (vaikka olemmekin molemmat naisia), leveat sangyt, kylpyamme, tuuletin ja ilmastointi.. palvelu pelaa, meidan kamat raahattiin ylos asti, mitaan ei tarvinnut itse kantaa. painuttiin yopuulle saman tien.
aamulla herasin kuumuuteen (huoneessa 28 astetta ilmastoinnista huolimatta) ja meluun, taytyy kaivaa korvatulpat ensi yoksi. huoneen ikkunasta avautuu maisema yli pp:n kattojen kohti etelaa!
taalla sisalla on tosi kuuma, mutta se ei veda mitaan vertoja ulkoilmalle! kun ihmettelin asiaa, sanoivat etta tama on tosi inhimillista kevataikaan verrattuna...
taman aamupaivan olemme viettaneet lml:n toimistolla. tapasimme koko kambodzan projektin johtajan davidin, seka muut vapaaehtoiset: vanhempi pariskunta edmontonista seka tanskalainen viestinnanopiskelija maia. muut pysyvat taalla pp:ssa toimistolla. meille esiteltiin lml:n kambodzan projektia ja sen historiaa, kiersimme taloa (nama ihmiset on kasittamattoman ystavallisia!) ja sitten d:n kanssa kaytiin keskustelua meidan harjoittelusta.
olemme yhdessa koko ajan, ja harjoitteluaika puolitettiin kahtia. ensimmaisen puoliskon olemme kampong speun maakunnassa tassa aika lahella, ja lokakuun puolestavalista loppuun battambangissa, minka tyota kua varsinaisesti tukee. jossain valissa kaymme ainakin angkor watin alueella seka rannikolla. ja taman viikon siis pp:ssa.
kaikki on siis meilla hyvin! tasta se alkaa.
arsyttaa vaan tosi paljon kun ei saa noita a:n ja o:n pisteita mistaan. tuntee itsensa ihan kielivammaiseksi! taltakohan otsosta tuntui pienena, kun sen kieli ei taipunut skandinaavisiin aakkosiin ollenkaan..
sunnuntai 2. syyskuuta 2007
bangkokin lentokentalla
koen oloni turhauttavaksi. paastiin hyvin bangkokiin mutta kun olimme suhanneet tata betonitunnelia muistuttavaa lentokenttaa edestakaisin kavi ilmi, etta emme saa poistua transfer-alueelta ja suunniteltu tapaaminen sarin kanssa menee nyt sivu suun. toivottavasti laukut ovat menossa suoraan phnom penhiin.
ensimmainen kaukoidan ruokakokemus: burger king! hannun mielesta matka tuntuu tahan mennessa ihan laivaristeilylta: kannisia aalioita alus taynna (menossa tekemaan pahojaan) ja huonot unet. vasyttaa.
oikeasti kaikki on ihan hyvin. sain yhteyden suomeen otson kautta. yritamme paasta lentokentan nakoalatasanteelle jotta nakisimme edes vahan ulkoilmaa. taalla sataa mutta lamminta on 27 astetta...
heippa! kirjoittelen taas phnom penhista kun sinne paasen.
ensimmainen kaukoidan ruokakokemus: burger king! hannun mielesta matka tuntuu tahan mennessa ihan laivaristeilylta: kannisia aalioita alus taynna (menossa tekemaan pahojaan) ja huonot unet. vasyttaa.
oikeasti kaikki on ihan hyvin. sain yhteyden suomeen otson kautta. yritamme paasta lentokentan nakoalatasanteelle jotta nakisimme edes vahan ulkoilmaa. taalla sataa mutta lamminta on 27 astetta...
heippa! kirjoittelen taas phnom penhista kun sinne paasen.
julie andrewsin nenä
olen täysin hämmentynyt siitä viestien, soittojen ja onnen ja siunausten toivotusten määrästä, joita olen matkan lähetessä saanut rakkailta ihmisiltä, niin läheltä kuin vähän kauempaakin. sitä niin ansiokkaasti onnistuu pyörimään oman napansa ympärillä että unohtaa täysin sen, että ihmisiä kiinnostaa ja että ihmiset välittävät.
ajatus siitä etteivät tekemiseni kiinnostaisi ketään on oikeastaan hyvin itsekeskeinen. miksi meitä olisi täällä useampia kuin yksi, jos ei olisi tarkoitus rakastaa ja välittää toisista? ja rakastamiseen kuuluu huoli toisesta, niin kai se on vaikka hankalaa käsittää.
ylpeä ja itsekeskeinen olen ollut aina, sanoi darcykin kosiessaan lizzyä. ja sellainen olisin vieläkin ilman sinua, rakkahin, ihanaisin elizabeth! (ah!)
tänään kirkonpenkissä istuessani sain oivalluksen. pappi puhui palvelemisesta ja lähimmäisenrakkaudesta, ja tajusin että palvelemaanhan olen itsekin lähdössä. vieraaseen maahan vapaaehtoistyöhön - kutsuttuna ja odotettuna. tuli helpotus. käsikädessä jännityksen kanssa kasvaa luottamus siihen, että Isä pitää kyllä huolen omistaan. (ja luterilainen maailmanliitto toivottavasti myös!) tämä tehtävä on tielleni asetettu, ja tuli siitä sitten maailman mahtavin seikkailu tai koti-ikävän ja pelon sekainen painajainen, se on välttämätön vaihe henkisessä kasvussani. nyt tuntuu hyvältä lähteä!
mua vähän jo itkettää mutta ei se mitään, kaikki kyyneleet ei ole pahasta. rakastan teitä kaikkia tosi paljon vaikka sen sanominen on hankalaa. kiitos siitä että muistatte rukouksissa tai muuten, ikävä tulee mutta niin on tarkoituskin. nauttikaa suomen kauniista syksystä! sen minkä taakseen jättää vielä edestään löytää, joten näemme taas joulukuussa!
mutta oh. kyllä mä haluaisin sellaisen nenän kuin julie andrewsilla on.
ajatus siitä etteivät tekemiseni kiinnostaisi ketään on oikeastaan hyvin itsekeskeinen. miksi meitä olisi täällä useampia kuin yksi, jos ei olisi tarkoitus rakastaa ja välittää toisista? ja rakastamiseen kuuluu huoli toisesta, niin kai se on vaikka hankalaa käsittää.
ylpeä ja itsekeskeinen olen ollut aina, sanoi darcykin kosiessaan lizzyä. ja sellainen olisin vieläkin ilman sinua, rakkahin, ihanaisin elizabeth! (ah!)
tänään kirkonpenkissä istuessani sain oivalluksen. pappi puhui palvelemisesta ja lähimmäisenrakkaudesta, ja tajusin että palvelemaanhan olen itsekin lähdössä. vieraaseen maahan vapaaehtoistyöhön - kutsuttuna ja odotettuna. tuli helpotus. käsikädessä jännityksen kanssa kasvaa luottamus siihen, että Isä pitää kyllä huolen omistaan. (ja luterilainen maailmanliitto toivottavasti myös!) tämä tehtävä on tielleni asetettu, ja tuli siitä sitten maailman mahtavin seikkailu tai koti-ikävän ja pelon sekainen painajainen, se on välttämätön vaihe henkisessä kasvussani. nyt tuntuu hyvältä lähteä!
mua vähän jo itkettää mutta ei se mitään, kaikki kyyneleet ei ole pahasta. rakastan teitä kaikkia tosi paljon vaikka sen sanominen on hankalaa. kiitos siitä että muistatte rukouksissa tai muuten, ikävä tulee mutta niin on tarkoituskin. nauttikaa suomen kauniista syksystä! sen minkä taakseen jättää vielä edestään löytää, joten näemme taas joulukuussa!
mutta oh. kyllä mä haluaisin sellaisen nenän kuin julie andrewsilla on.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)