haluan omistaa tämän blogikirjoituksen kaikille niille mahtaville nimeamillemme hahmoille, joihin olemme harjoittelun aikana tormanneet. saattaa olla hyvinkin tylsaa luettavaa, mutta ainakin pysyy sitten itsella muistissa.
phnom srouchin vaki:
projektijohtaja pomis, joka oli paikalla vain yhden viikon meidan siella ollessa. istui ilomastoidussa toimistossaan ja toisteli enjoy your relaxssssss.
ihmisoikeustyontekija viiksi, pitka ja laiha mutta janteva kaveri joka puhui huonoa englantia ja siita huolimatta oli usein tulkkaamassa meille. panttasi naisten vessaa vaikka miesten vessa olisi ollut vapaa.
terveysviranomainen gekko, selkeasti paremmasta perheesta tuleva ja hyvinpukeutuva keikari, jonka kanssa kuljimme monessa koulutuksessa. valistaa aidsin ehkaisysta ja imettamisesta (jalkimmaisesta nahtiin kuvamateriaalia).
talous- ja logistiikkapomo nilkkis, lahestulkoon asui suljettujen ovien ja verhojen takana toimistossa, ja nyrjaytti nilkkansa lentopallopelissa.
logistiikkavastaava tiikeri, matala aani ja korkea nauru. mahtava mies, kaytti uber-tennissukkia ja hoiti lopulta aina hommat kotiin. oletettava salasuhde paa:n kanssa. miehen hiusvaha hoyrysti aina auton ikkunat hetkessa.
"hovimestari" paa, siivoojan, kokin ja vartijoiden esimies. hilpea nuori nainen, joka pukeutui natisti ja kavi ilta-ajeluilla tiikerin kanssa.
ceo miina, kertoili meille maamiinoista alueella. korjasimme hanen ison raporttinsa kieliopin. (ceo=community empowerment officer, "kenttapomo")
ceo mekkis, mekkomies, viihdyttava pieni ukko jonka kielitaito oli huono mutta yritysta ei puuttunut. kuljeskeli ympariinsa krama-huivi mekkona. taputteli kurpitsoita.
ceo nurkkis, nainen joka soitteli (lemmen)puheluita joka aamu, paiva ja ilta asuntolan nurkalla. irtisanoutui meidan aikana, epailen etta se johtui meista.
seuraavat cef:t ja vapaaehtoiset, (community empowerment facilitator, varsinainen kenttatyontekija, ceo:n alainen): him, all-time favourite, urheilusukka- ja avokasnainen, nimi kertoo jo paljon, j-lo, naytti jennifer lopezilta, kalju, kaljuuntuva nainen joka lauloi (liikaa) karaokea, gs, jonka nimi tarkoittaa golden star, vapaaehtoinen joka vei meidat vesiputoukselle, ss, silver star, edellisen ystava ja aseenkantaja jonka nimea emme koskaan saaneet selville ja gael garcia bernal, mystinen ja alakuloinen henkilo joka naytti hieman talta kyseiselta nayttelijalta ja asui vajassa. surullisen hahmon ritari.
kokki/siivooja kanalja, jonka ikimuistoiset ruoat ovat painuneet verkkokalvoille ja makunystyroille iaksi. epailtava salasuhde gekoon kanssa.
kuskikuski, ihana pieni mies jolla oli iso maha ja laihat jalat. osti meille maina friteerattuja banaaneja ja pesi auton joessa. syotti kanoja ja sytytti kynttiloita jos sahkot loppui.
toinen kuski hypsy, pitka mies jolla oli laiskat silmat ja kasittamattomin puhelimen soittoaani ikina. hurmaava tyyppi!
bavelin vaki:
projektin johtaja pusis, pieni mies jolla on kikkara tukka, maastohousut vyotetty kainaloihin ja pusukalahuulet. hanella on takanaan uskomaton selviytymistarina punakhmeerien kynsista.
oikeusvirkamies ässä, mahtava mies ja mahtavat keskustelut meilla oli. han aloitti joka lauseen kirjaimella s... toimi loistavana tulkkina monessa tilanteessa.
ihmisoikeustyontekija hujoppi, kynaniskojen kynaniska, mielettoman pitka ja laiha mies taman maan asteikolla. ehka salasuhde paikallisen paa:n kanssa.
terveysviranomainen koura, vei meidat katsomaan ankkafarmeja ja me oltiin ihan pihalla.
logistiikkavastaava tiikeri, sai nimensa ps:n kollegan mukaan. pisti mut laskemaan sen yhden laskun ehka miljoona kertaa. oletettava salasuhde paa:n kanssa, huomatkaa ristiriita.
paikallinen paa, neiti jonka huoneessa asuin ja josta onnistuin haatamaan hanet pois kun yritin olla kohtelias. oletettavasti salasuhde ehka sadan tyypin kanssa.
ceo puu, sekopaa mies mutta mahtava, vei meidat mopolla sinne tosi kaukaiseen kylaan. tahan tyyppiin tutustuimme aika hyvin. sen nimi oli ehka try=puu.
ceo tiistai, toinen tutuksi tullut mieshenkilo, kavimme myos hanen kotonaan. nauroi kun me aina syotiin saamaa ruokaa ravintolassa. tunnetaan myos nimella blt.
ceo hypsy, sama etunimi kuin ps:n kuskilla, siksi myos sama lempinimi. piilotti tietokoneensa aina lakanan alle jottei me paastaisi siihen kasiksi.
cef:t nälkki, joka selvasti olisi halunnut (sala)suhteen itsensa ja puun valille, gloria, voi gloria!, lpk, mies joka pukeutui trenssin, reisitaskuhousujen ja laskipohjakenkien kummalliseen yhdistelmaan.
kuski moskova, hieno mies jolla oli kihara tukka ja lainapeite. pukeutui moskova-kenkiin, siita nimi. loogisesti toisen kuskin nimi onkin sitten
pietari, keitti meille kuumaa vetta kun sahkot oli pois. mutta ajoi kanan yli, siita vahan miinusta.
muita henkiloita:
tampiot (iso- ja pikku-), gg-hotellin yotyontekijat, joiden kanssa ei kannata hoitaa mitaan asioita koska joku menee aina pieleen. meille on mm. tilattu yksi ylimaarainen kuski, yksi ylimaarainen hotelliyo ja mita viela.
vakkarituk-tuk-kuskimme lätsä, silla oli ennen hattu paassa, nykyaan se on vahan vanhentunut, lainis, silla on lainapeite jonka se peittaa kyparalla, ja peruskuski, jota ihan alkuaikoina kaytettiin mutta joka on arsyttava kun se kitisee hinnoista.
musta pekka, kadunkulmassa olevan kattoravintolan omistaja, joka nayttaa talta sarjakuvasankarilta.
hp, hampaaton paholainen, jonka meinasin ihan unohtaa. nuori miestarjoilija jolla on isot kolot hampaiden valeissa ja joka sekoili meidan tilausten kanssa kerran siihen malliin, etta jossain vaiheessa kaikki mun vihantunteet kohdistui ja kulminoitui siihen. nykyaan olemme jo taas ystavat ja iloitsen aina sen nakemisesta kun se on niin huvittavan pihalla kaikesta.
apua miten pitka juttu! en varmaan muistanut laheskaan kaikkia mutta lisailen naita sitten. nyt pakkaamaan! (as if.)
perjantai 30. marraskuuta 2007
keskiviikko 28. marraskuuta 2007
hajatelmia ja tajunnanvirtaa
eilen me saatiin kunniakirjat joissa sanotaan, etta lml kunnioittaen kiittaa tyopanostamme heidan tyonsa hyvaksi. se on kehyksissa ja kaikkea ja ihan setelipaperin nakoinen, eli aika hieno. saali vaan etta se painaa aika paljon, ja paino tulee olemaan ongelma matkatavaroiden kanssa.
lml:n kambodzan projektin maajohtaja iso-d (nimi muutettu) vei meidat eilen "jaahyvaislounaalle" pp:n hienoimpaan hotelliin. siella oli mainio buffet, me hannun kanssa hamstrattiin varsinkin leipaa kun se on taalla vahan huonoa. tulipa syotya paljon. paikalla oli myos hongkongilainen vaihtari, joka lahti jo eilen kotiin.
muutettuamme siita fancysta uudesta hotellista viela viikoksi takaisin golden gateen olimme niin piheja, etta otimme vaan yhden huoneen kun se oli tahankin asti on sujunut tappeluitta. tasta seurasi se, etta gg:n tuttu henkilokunta on nyt varma siita etta me on alettu seurustella ja ne kyylaa tietavaisen nakoisina aina kun mennaan ohi.
eilen vietettiin pertsan ja kilun hautajaisia. me toivotettiin niille hauskaa loppuelamaa u-putken tuolla puolen ja vedettiin ne alas vessasta.
tanaan on lahinna haahuiltu ympariinsa, kaytiin scuba nationissa kysymassa onko meidan sukellusvalmentaja jo loytanyt pari sukelluskurssilta otettua (huonoa) kuvaa, mutta ei ollut. sitten kaytiin (toivottavasti) viimeisen kerran isossa ostoskeskuksesa hakemassa puuttuvat tuliaisjutut ja syomassa ristikon muotoisia ranskalaisia (muistatko aiti, me syotiin niita palm beach mallissa joulukuussa 1997!). lounaalla kaytiin mahtavassa kolonialismin aikaisen talon puutarhaan perustetussa paikassa, jossa oli maukuva kissa ja lihava koira.
huomasin juuri etta kaikki ne vaatteet tai kengat jotka olen taalta hankkinut on ostettu eettisesti ja/tai luontoystavallisesti orientoituneista paikoista. paitsi yhdet khmer-kengat, mutta taidan jattaa ne tanne. voin nimittain kertoa, etta harva lansimainen nainen loytaisi itselleen kivoja vaatteita taalta. sen sijaan, etta ostaisi hyvia perusvaatteita ja pari erikoista, on jokaisessa vaatekappaleessa rimssua, ketjuja, glitteria, kuvioita, vaalennusta, vetoketjuja, taskuja...ja lista jatkuu.
sunnuntaina me tullaan kotiin, ja nyt on jo torstai. hurjaa. on ihanaa tulla, odotan kaikkien nakemista ja joulua ihan hurjasti, mutta se on toisaalta tosi rankkaa. ei vaan siksi, etta helsinki-vantaalla olen luultavasti aikaerosta ja koko paivan matkustamisesta sekaisin ja aivan kuolemanvasynyt, mutta myos siksi, etta en todellakaan osaa jasentaa kolmen kuukauden aikana oppimaani, kokemaani ja nakemaani viela. en ole valmis jakamaan kokemuksiani. pelkaan joutuvani ryopytykseen ja ja kysymystulvaan, johon en osaa vastata. kuvien kanssa sitten aikanaan voi olla helpompaa, mutta nyt... onneksi koulu alkaa vasta kahden viikon paasta, saa rauhassa viimeistella raportit ja sopeutua takaisin suomeen.
eli ettehan pety jos en osaakaan heti kertoa paallimmaisia tuntoja?
lml:n kambodzan projektin maajohtaja iso-d (nimi muutettu) vei meidat eilen "jaahyvaislounaalle" pp:n hienoimpaan hotelliin. siella oli mainio buffet, me hannun kanssa hamstrattiin varsinkin leipaa kun se on taalla vahan huonoa. tulipa syotya paljon. paikalla oli myos hongkongilainen vaihtari, joka lahti jo eilen kotiin.
muutettuamme siita fancysta uudesta hotellista viela viikoksi takaisin golden gateen olimme niin piheja, etta otimme vaan yhden huoneen kun se oli tahankin asti on sujunut tappeluitta. tasta seurasi se, etta gg:n tuttu henkilokunta on nyt varma siita etta me on alettu seurustella ja ne kyylaa tietavaisen nakoisina aina kun mennaan ohi.
eilen vietettiin pertsan ja kilun hautajaisia. me toivotettiin niille hauskaa loppuelamaa u-putken tuolla puolen ja vedettiin ne alas vessasta.
tanaan on lahinna haahuiltu ympariinsa, kaytiin scuba nationissa kysymassa onko meidan sukellusvalmentaja jo loytanyt pari sukelluskurssilta otettua (huonoa) kuvaa, mutta ei ollut. sitten kaytiin (toivottavasti) viimeisen kerran isossa ostoskeskuksesa hakemassa puuttuvat tuliaisjutut ja syomassa ristikon muotoisia ranskalaisia (muistatko aiti, me syotiin niita palm beach mallissa joulukuussa 1997!). lounaalla kaytiin mahtavassa kolonialismin aikaisen talon puutarhaan perustetussa paikassa, jossa oli maukuva kissa ja lihava koira.
huomasin juuri etta kaikki ne vaatteet tai kengat jotka olen taalta hankkinut on ostettu eettisesti ja/tai luontoystavallisesti orientoituneista paikoista. paitsi yhdet khmer-kengat, mutta taidan jattaa ne tanne. voin nimittain kertoa, etta harva lansimainen nainen loytaisi itselleen kivoja vaatteita taalta. sen sijaan, etta ostaisi hyvia perusvaatteita ja pari erikoista, on jokaisessa vaatekappaleessa rimssua, ketjuja, glitteria, kuvioita, vaalennusta, vetoketjuja, taskuja...ja lista jatkuu.
sunnuntaina me tullaan kotiin, ja nyt on jo torstai. hurjaa. on ihanaa tulla, odotan kaikkien nakemista ja joulua ihan hurjasti, mutta se on toisaalta tosi rankkaa. ei vaan siksi, etta helsinki-vantaalla olen luultavasti aikaerosta ja koko paivan matkustamisesta sekaisin ja aivan kuolemanvasynyt, mutta myos siksi, etta en todellakaan osaa jasentaa kolmen kuukauden aikana oppimaani, kokemaani ja nakemaani viela. en ole valmis jakamaan kokemuksiani. pelkaan joutuvani ryopytykseen ja ja kysymystulvaan, johon en osaa vastata. kuvien kanssa sitten aikanaan voi olla helpompaa, mutta nyt... onneksi koulu alkaa vasta kahden viikon paasta, saa rauhassa viimeistella raportit ja sopeutua takaisin suomeen.
eli ettehan pety jos en osaakaan heti kertoa paallimmaisia tuntoja?
tiistai 27. marraskuuta 2007
fem därifrån!
eipa mulla sen suurempaa asiaa ole, piti vaan kirjoittaa ihan ton otsikon takia. eli viisi aamua meilla jaljella taalla, pitais ruveta jo pakkaamaan mutta ei ehka pysty.
meidan piti tanaan menna sinne kansainvaliseen azeecon-konferenssiin (ei, en todellakaan tieda mista siina on kyse ja mista nimi tulee), mutta kappas vaan ei mentykaan. hannu nimittain eilen illalla herkullisen intialaisen aterian jalkeen uhkasi hankkia ripulin, jotta ei tarvitsisi osallistua kokoukseen (ollaan liian loma- ja kotiorientoituneita). ja nyt silla on sitten oksennustauti tai lieva ruokamyrkytys tai joku muu ihana. mutta oon toiminu hoitajana, tein uroteon ja kavelin kauppaan 500 metria. kun ei taalla kukaan kavele, ja sain silla matkalla taas kaiken maailman tarjouksia. mutta hannu on jo parempi, huomenna me mennaan sit toimistolle tapaamaan davidia ehka vikan kerran. mita tasta opimme? ei pida uhkailla azeeconia.
aion jattaa tanne suunilleen kaikki ne vaatteet mitka toin mukanani. ne oli kaikki sellaisia, joita en suomessa ainakaan nyt talvella tai luultavasti ikina kayttaisi, ja taalla niita oikeasti tarvitaan. samoin jatan kaikki tuomani kengat (!!), lakanat myos. meinattiin ensin jattaa ne meidan toimistolle, mutta sitten tama eilen tapaamamme kaimani ehdotti erasta orpokotia, joka vastaanottaa mielellaan kaikkea lapsille. sinne pitaisi siis ehtia viela tassa viikolla. mutta ei hataa, kylla se rinkka silti tayttyy...
ai niin, huonoja uutisia. pertsa ja kilu, ne mun vesihyasintit, vetelee viimeisiaan laboratorio-olosuhteissa. eli me joudutaan viettamaan hautajaiset ennen lahtoa enka saakkaan niita tuotua suomeen! voi kurjuus.
meidan piti tanaan menna sinne kansainvaliseen azeecon-konferenssiin (ei, en todellakaan tieda mista siina on kyse ja mista nimi tulee), mutta kappas vaan ei mentykaan. hannu nimittain eilen illalla herkullisen intialaisen aterian jalkeen uhkasi hankkia ripulin, jotta ei tarvitsisi osallistua kokoukseen (ollaan liian loma- ja kotiorientoituneita). ja nyt silla on sitten oksennustauti tai lieva ruokamyrkytys tai joku muu ihana. mutta oon toiminu hoitajana, tein uroteon ja kavelin kauppaan 500 metria. kun ei taalla kukaan kavele, ja sain silla matkalla taas kaiken maailman tarjouksia. mutta hannu on jo parempi, huomenna me mennaan sit toimistolle tapaamaan davidia ehka vikan kerran. mita tasta opimme? ei pida uhkailla azeeconia.
aion jattaa tanne suunilleen kaikki ne vaatteet mitka toin mukanani. ne oli kaikki sellaisia, joita en suomessa ainakaan nyt talvella tai luultavasti ikina kayttaisi, ja taalla niita oikeasti tarvitaan. samoin jatan kaikki tuomani kengat (!!), lakanat myos. meinattiin ensin jattaa ne meidan toimistolle, mutta sitten tama eilen tapaamamme kaimani ehdotti erasta orpokotia, joka vastaanottaa mielellaan kaikkea lapsille. sinne pitaisi siis ehtia viela tassa viikolla. mutta ei hataa, kylla se rinkka silti tayttyy...
ai niin, huonoja uutisia. pertsa ja kilu, ne mun vesihyasintit, vetelee viimeisiaan laboratorio-olosuhteissa. eli me joudutaan viettamaan hautajaiset ennen lahtoa enka saakkaan niita tuotua suomeen! voi kurjuus.
maanantai 26. marraskuuta 2007
puuhastelua
hahaa, kommentaattorit selkeasti vahenee tai kauhistuu kun kirjoitan maraton-teksteja, taytyy siis ilmeisesti lyhentaa naita juttuja...
tanaan oli hieno kohtaaminen. olimme sopineet menevamme kahville eraan suomalaisen naisen (kaimani muuten) kanssa, joka tyoskentelee taalla kambodzassa yk:n ruokaohjelmassa. olin odottanut kohtaavani keski-ikaisen tati-ihmisen reippaiden viestien perusteella, mutta kansallismuseon portilla seisoikin jarkyttavan pitka ja hirmuisen kaunis suomalainen nuori nainen kaymassa olevan ystavansa kanssa.
olimme pirtelolla friends-nimisessa ravintolassa, josa koulutetaan kambodzan katulapsia mm. kokeiksi ja tarjoilijoiksi. puhuttiin kaikesta: politiikasta, ilmastosta, ihmisista, suomesta ja kambodzasta, siem reapista ja uskonnosta. han erotessamme toivotteli nimittain hyvaa adventtia ja kertoi olleensa lahetysseuran kautta aikanaan namibiassa.
eeva oli siis tavannut davidin joka oli kertonut lml:lla olevan suomalaisia vapaaehtoisia ja antanut yhteystietomme hanelle. hanen tyonsa on ajoittain aika samanlaista kuin meidan, he kiertavat maaseudulla ja jakavat ihan konkreettisesti ruokaa koyhille.
kavimme pirteloiden jalkeen saman lafkan kaupassa: mainio paikka! kekseliaita kasityojuttuja ja kaikkea kivaa hyvaan tarkoitukseen. ostettiin puoti melkein tyhjaksi. nyt sita tilaa matkalaukkuun.
tanaan oli hieno kohtaaminen. olimme sopineet menevamme kahville eraan suomalaisen naisen (kaimani muuten) kanssa, joka tyoskentelee taalla kambodzassa yk:n ruokaohjelmassa. olin odottanut kohtaavani keski-ikaisen tati-ihmisen reippaiden viestien perusteella, mutta kansallismuseon portilla seisoikin jarkyttavan pitka ja hirmuisen kaunis suomalainen nuori nainen kaymassa olevan ystavansa kanssa.
olimme pirtelolla friends-nimisessa ravintolassa, josa koulutetaan kambodzan katulapsia mm. kokeiksi ja tarjoilijoiksi. puhuttiin kaikesta: politiikasta, ilmastosta, ihmisista, suomesta ja kambodzasta, siem reapista ja uskonnosta. han erotessamme toivotteli nimittain hyvaa adventtia ja kertoi olleensa lahetysseuran kautta aikanaan namibiassa.
eeva oli siis tavannut davidin joka oli kertonut lml:lla olevan suomalaisia vapaaehtoisia ja antanut yhteystietomme hanelle. hanen tyonsa on ajoittain aika samanlaista kuin meidan, he kiertavat maaseudulla ja jakavat ihan konkreettisesti ruokaa koyhille.
kavimme pirteloiden jalkeen saman lafkan kaupassa: mainio paikka! kekseliaita kasityojuttuja ja kaikkea kivaa hyvaan tarkoitukseen. ostettiin puoti melkein tyhjaksi. nyt sita tilaa matkalaukkuun.
perjantai 23. marraskuuta 2007
valmiina
olemme asettuneet pysyvasti (9 aamua) pp:hen. taalla on nyt kovasti kaynnissa water festival, mita juhlitaan, koska kuningas jayavarman II johti jonkun voittoisan taistelun 1100-luvulla (tai jotain, lunttasin hannun blogista), ja koska tonle sap-joki, tulvittuaan ensin pari kuukautta, muuttaa kulkusuuntansa taas normaaliksi kohti merta. tasta johtuen (siis festivaalista) kaikki hotellit, mukaanluettuna vakkarimme golden gate, ovat taynna ja meille ei ollut sijaa majatalossa. meidan kadun kulmassa on kuitenkin kiva uusi hotelli, josta saatiin yksi (1) huone. se maksaa 50$/yo, eli gg:ssa sais omat huoneet halvemmalla, mutta mitapa siita. tama uus on sita paitsi vahan fancy, ja se on ihan kiva. siihen hintaan kuuluu aamiainen, ilmainen netti, pyykkipalvelu, hedelmakori huoneessa (??) ja kaikkein partasta, aamulla oven alitse sujautettu painotuore cambodia daily!
eika meille viela ainakaan oo tullut taistelua huoneen herruudesta, ehka sitten jos discovery channelilta ja animal planetilta tulee jotain kivaa samaan aikaan...
mutta niin. huomionarvoisinta tassa on ehka kuitenkin se, etta projektiviikot ovat nyt ohitse. ja myonnan ihan avoimesti, etta oli haikeaa jattaa bavel taakseen. viisi viikkoa phnom srouchissa nayttivat kaytannossa, mita lml:n tyo kambodzassa on, ja toimivat erinomaisena johdantona omalle harjoittelulle. kolmen bavel-viikon aikana paastiin paljon syvemmalle, tutustuttiin tyontekijoihin ja paastiin sisaan projektin maailmaan.
eilinen paiva oli hieno, vaikka siihen sisaltyi myos kiukkua, epatoivoa ja harmaita hiuksia. olimme pyytaneet paasta lahtemaan pp:hen jo aamulla, silla muuten oltaisiin perilla taas joskus yolla. ja sitapaitsi tanskalainen vaihtari maya oli jarkkaamassa illalle bileita, joihin olisimme mielellamme osallistuneet. sovimme siis logistiikka-assistentin kanssa, etta auton nokka suuntaa kohti paakaupunkia kello 8.00. matkalla piti pysahtya yhteen koulutukseen, ja sehan sopi.
kavi kuitenkin ilmi etta ollaankin lahdossa sinne kokoukseen klo 8, tiettomien taipaleiden paahan (sinne minne juututtiin viimeksi), sitten takaisin toimistolle ja puolen paivan aikaan pp:hen. hannu vahan karjahteli mutta minkas teet, toisilla kun on toita. koulutus johon osallistuimme oli kylla mielenkiintoinen: uuden kylakomitean valinta ja vaalit. ensin esiteltiin ehdokkaat, sitten aanestettiin (yleinen ja yhtalainen aanioikeus, hienoa). komiteaan paasi 2 naista ja 3 miesta, henkilollisuuksista en paassyt ihan varmuuteen koska hannu jarkkasi meidat lahtemaan mahdollisimman pian. hetken jo ajattelin etta nyt tuli tappelu, voi etta mika jatka. mutta paatin sitten olla aikuinen ja totta kai tajusin sen etta hannu, yhta paljon kuin itsekin, halusi paasta jo matkaan.
matkalla takaisin kuskimme moskova pysahteli aina kun pyysin, jotta viela saisin valokuvattua jonkun kohteen ehkapa viimeisen kerran. pysahdyimme myos viemaan kyliin jaettavia tarve-esimeita (krama-huiveja, kondomeja, kekseja, vesipulloja jne jne), ja mika mahtavinta, me saatiin auttaa kantamisessa! moskova oli vahan hammentynyt kun edes pyysin saada auttaa, mutta tyytyvainen kylla kun yhdessa saatiin homma nopeasti hoidettua. on se janna juttu miten pienesta sita saattaa ihminen nauttia, siitakin etta saa kantaa pari laatikkoa paikasta toiseen pitkan tekemattomyyden jalkeen! yhdessa talossa nahtiin maailman pienin koiranpentu, ehka muutaman paivan vanha mytty.
meilla oli kaantamassa kokousta nainen, jolle olemme antaneet lempinimen paa (pilkuilla tai ilman). ensin oli aika kiusaantunut, koska kyseinen neitokainen on juuri se, jonka huoneeseen ensin majoituin ja sitten onnistuin ajamaan hanet pois sielta. han oli hirmu mukava ja koin ehka saaneeni jonkinlaisen anteeksiannon, koska tama asia on oikeasti vaivannut minua nama viikot. hanesta oli uskomatonta etta me, ja varsinkin mina, jaksettiin kantaa painavia (...) laatikoita moskovan avuksi!
kello tuli puolenpaivan, ja auton nokka ei osoittanut suinkaan kohti paakaupunkia vaan lahinna kohti mutakuopan pohjaa, jalleen kerran. moskova on kuitenkin aika kuski ja sai karryn liikkeelle ilman enempia hankaluuksia eika meidan tarvinnut edes ulostautua autosta. lopulta (tyypillisen, kuulemma kuskien tyosopimukseen kuuluvan, kahden tunnin siestan ja hannun totaalisen kyllastymisen jalkeen) olimme viimein matkalla. yksi pahoinvoiva raskaana oleva tyontekijaneitonen jai matkalla battambangiin (en tieda oliko silla iltapaivapahoinvointia muutenkin vai oltiinko me vaan niin kauheita), muuten riehuttiin aika vapautuneesti takapenkilla. pysahdyimme yhden tyontekijan talolla tauolla, sitten han ja vaimonsa hyppasivat kyytiin ja pakollisen illallistauon kautta phnom penhiin. bileisiin ei tietenkaan enaa ehditty tai jaksettu lahtea, mutta matka oli ollut jotenkin niin kiva tyontekijoiden kanssa vitsaillessa ja jutellessa etta ei se siina vaiheessa enaa haitannutkaan.
eilen tuli vahvasti sellainen olo, etta alan olla valmis taman harjoittelun suhteen. olen nahnyt paljon asioita, ja voisin varmasti viela jaada tanne, mutta nyt alkaa olla kotiinpaluun aika. tama harjoittelu on saanut paassani liikkeelle rattaita, joiden olemassaoloa en enaa muistanut tai edes tiennyt. en tieda olenko muuttunut, ulkoisesti ainakaan (paitsi etta olen hivenen ruskeampi, toivottavasti mummi ei ensimmaiseksi taas sano etta naytan kalpealta), mutta uusia ajatuksia on, valtavasti. olen onnistunut kyseenalaistamaan aika lailla koko elamani: tyonakyma, ammatinvalinta, tulevaisuuden unelmat, tavoitteet ja kaikki ovat prosessissa. mika on tulos, sen aika nayttaa!
tanaan me ollaankin sitten shoppailtu tosi urakalla, hannu ainakin! ooh, kaikkia ihania juttuja onkin loydetty. tuliaisia, tuliaisia... (ja parit kengat.)
ai niin. vesihyasinttini pertsa ja kilu on aika hyvissa voimin rasittavan automatkan jalkeen (kuski ajoi kanan yli, tuli paisti!). ne oli yon lavuaarissa uppokastelussa.
eika meille viela ainakaan oo tullut taistelua huoneen herruudesta, ehka sitten jos discovery channelilta ja animal planetilta tulee jotain kivaa samaan aikaan...
mutta niin. huomionarvoisinta tassa on ehka kuitenkin se, etta projektiviikot ovat nyt ohitse. ja myonnan ihan avoimesti, etta oli haikeaa jattaa bavel taakseen. viisi viikkoa phnom srouchissa nayttivat kaytannossa, mita lml:n tyo kambodzassa on, ja toimivat erinomaisena johdantona omalle harjoittelulle. kolmen bavel-viikon aikana paastiin paljon syvemmalle, tutustuttiin tyontekijoihin ja paastiin sisaan projektin maailmaan.
eilinen paiva oli hieno, vaikka siihen sisaltyi myos kiukkua, epatoivoa ja harmaita hiuksia. olimme pyytaneet paasta lahtemaan pp:hen jo aamulla, silla muuten oltaisiin perilla taas joskus yolla. ja sitapaitsi tanskalainen vaihtari maya oli jarkkaamassa illalle bileita, joihin olisimme mielellamme osallistuneet. sovimme siis logistiikka-assistentin kanssa, etta auton nokka suuntaa kohti paakaupunkia kello 8.00. matkalla piti pysahtya yhteen koulutukseen, ja sehan sopi.
kavi kuitenkin ilmi etta ollaankin lahdossa sinne kokoukseen klo 8, tiettomien taipaleiden paahan (sinne minne juututtiin viimeksi), sitten takaisin toimistolle ja puolen paivan aikaan pp:hen. hannu vahan karjahteli mutta minkas teet, toisilla kun on toita. koulutus johon osallistuimme oli kylla mielenkiintoinen: uuden kylakomitean valinta ja vaalit. ensin esiteltiin ehdokkaat, sitten aanestettiin (yleinen ja yhtalainen aanioikeus, hienoa). komiteaan paasi 2 naista ja 3 miesta, henkilollisuuksista en paassyt ihan varmuuteen koska hannu jarkkasi meidat lahtemaan mahdollisimman pian. hetken jo ajattelin etta nyt tuli tappelu, voi etta mika jatka. mutta paatin sitten olla aikuinen ja totta kai tajusin sen etta hannu, yhta paljon kuin itsekin, halusi paasta jo matkaan.
matkalla takaisin kuskimme moskova pysahteli aina kun pyysin, jotta viela saisin valokuvattua jonkun kohteen ehkapa viimeisen kerran. pysahdyimme myos viemaan kyliin jaettavia tarve-esimeita (krama-huiveja, kondomeja, kekseja, vesipulloja jne jne), ja mika mahtavinta, me saatiin auttaa kantamisessa! moskova oli vahan hammentynyt kun edes pyysin saada auttaa, mutta tyytyvainen kylla kun yhdessa saatiin homma nopeasti hoidettua. on se janna juttu miten pienesta sita saattaa ihminen nauttia, siitakin etta saa kantaa pari laatikkoa paikasta toiseen pitkan tekemattomyyden jalkeen! yhdessa talossa nahtiin maailman pienin koiranpentu, ehka muutaman paivan vanha mytty.
meilla oli kaantamassa kokousta nainen, jolle olemme antaneet lempinimen paa (pilkuilla tai ilman). ensin oli aika kiusaantunut, koska kyseinen neitokainen on juuri se, jonka huoneeseen ensin majoituin ja sitten onnistuin ajamaan hanet pois sielta. han oli hirmu mukava ja koin ehka saaneeni jonkinlaisen anteeksiannon, koska tama asia on oikeasti vaivannut minua nama viikot. hanesta oli uskomatonta etta me, ja varsinkin mina, jaksettiin kantaa painavia (...) laatikoita moskovan avuksi!
kello tuli puolenpaivan, ja auton nokka ei osoittanut suinkaan kohti paakaupunkia vaan lahinna kohti mutakuopan pohjaa, jalleen kerran. moskova on kuitenkin aika kuski ja sai karryn liikkeelle ilman enempia hankaluuksia eika meidan tarvinnut edes ulostautua autosta. lopulta (tyypillisen, kuulemma kuskien tyosopimukseen kuuluvan, kahden tunnin siestan ja hannun totaalisen kyllastymisen jalkeen) olimme viimein matkalla. yksi pahoinvoiva raskaana oleva tyontekijaneitonen jai matkalla battambangiin (en tieda oliko silla iltapaivapahoinvointia muutenkin vai oltiinko me vaan niin kauheita), muuten riehuttiin aika vapautuneesti takapenkilla. pysahdyimme yhden tyontekijan talolla tauolla, sitten han ja vaimonsa hyppasivat kyytiin ja pakollisen illallistauon kautta phnom penhiin. bileisiin ei tietenkaan enaa ehditty tai jaksettu lahtea, mutta matka oli ollut jotenkin niin kiva tyontekijoiden kanssa vitsaillessa ja jutellessa etta ei se siina vaiheessa enaa haitannutkaan.
eilen tuli vahvasti sellainen olo, etta alan olla valmis taman harjoittelun suhteen. olen nahnyt paljon asioita, ja voisin varmasti viela jaada tanne, mutta nyt alkaa olla kotiinpaluun aika. tama harjoittelu on saanut paassani liikkeelle rattaita, joiden olemassaoloa en enaa muistanut tai edes tiennyt. en tieda olenko muuttunut, ulkoisesti ainakaan (paitsi etta olen hivenen ruskeampi, toivottavasti mummi ei ensimmaiseksi taas sano etta naytan kalpealta), mutta uusia ajatuksia on, valtavasti. olen onnistunut kyseenalaistamaan aika lailla koko elamani: tyonakyma, ammatinvalinta, tulevaisuuden unelmat, tavoitteet ja kaikki ovat prosessissa. mika on tulos, sen aika nayttaa!
tanaan me ollaankin sitten shoppailtu tosi urakalla, hannu ainakin! ooh, kaikkia ihania juttuja onkin loydetty. tuliaisia, tuliaisia... (ja parit kengat.)
ai niin. vesihyasinttini pertsa ja kilu on aika hyvissa voimin rasittavan automatkan jalkeen (kuski ajoi kanan yli, tuli paisti!). ne oli yon lavuaarissa uppokastelussa.
keskiviikko 21. marraskuuta 2007
lahjoja
me saatiin paketti! ihanaa, lakuja ja panttereita. ja viimeisella hetkellä, kun huomenna lähdetään täältä pois. kuski toi sen pp:stä asti!
ai niin. mulla on vesihyasinttiviljelmä! aion tuoda sen suomeen.
hannulla lähtee ihan hanskasta. se leikkii juuri nyt yhden työntekijän laukulla ankkaa joka laulaa louis armstrongin lauluja (???).
ai niin. mulla on vesihyasinttiviljelmä! aion tuoda sen suomeen.
hannulla lähtee ihan hanskasta. se leikkii juuri nyt yhden työntekijän laukulla ankkaa joka laulaa louis armstrongin lauluja (???).
tiistai 20. marraskuuta 2007
arki
tavallista leiriviikkoa ollaan vietetty parin poikkeuksin. eilen mentiin yhden kauhean kenttätyöntekijän mukana iltapäivällä. se on iso kimittävä täti joka yrittää jatkuvasti pakottaa meitä laulamaan julkisilla paikoilla tai syömään lisää riisiä. ja sillä on tosiaan kamala ääni kun se karjahtelee "you know my name" tai "eat more!!" ollaan yritetty pakoilla sitä mutta eilen napsahti ja lähdettiin sen kanssa kylille. me kutsutaan sitä gloria gaynoriksi.
kokous oli ihan mielenkiintoinen mutta kesti vaan tunnin. sitten alkoi ukkonen jyristä ja jo vähän hämärtääkin, ja me oltais jo haluttu lähteä kotiin kun tiet on edelleen aika karussa kunnossa. mutta mitä vielä, gloria oli tehnyt meille ruokaa (yäk) ja vahti kuin haukka että me syötiin se.
kun viimein päästiin matkaan satoi jo. puolen tunnin ajamisen jälkeen tapahtui se, mikä on koko ajan ollut vai ajan kysymys: auto juuttui syvään mutaan, ja tuli pimeä. traktorillahan se tunnin odottelun ja seisoskelun jälkeen lähti ja päästiin kotiin, pesulle ja syömään. muta on kivaa kun se roiskuu.
tänään on vaan oltu väsyneitä ja turhautuneita ja ajeltu pitkin maaseutua. alkaa olla fiiliksetkin jo aika lopun tunnelmissa. hannu meinas hermostua tänään ja kun yritin rauhoitella sitä se kutsui mua rationaaliseksi punikiksi, heh heh.
me ollaan maksettu täällä aika pitkälti oma ruokailumme, vaikka diak maksaakin siitä suoraan lml:lle. äsken sitten tehtiin listaa syömisistämme jotta saataisiin rahat takaisin - talousvastaava laittoi mut laskemaan ja kirjoittamaan sen listan uudelleen kolme kertaa. eli löytyipä ainakin yksi asia missä nämä ovat tarkkoja... olen varsin ylpeä itsestäni kun ratkaisin tuon vaikean kolmannen asteen yhtälön, johon sisältyi plus-, kerto- ja jakolaskuja!
poistun nyt takavasemmalle ja annan tietokonevuoron taisteluparilleni.
me on seurusteltu tänään juhon kanssa puoltoista vuotta! hullua.
kokous oli ihan mielenkiintoinen mutta kesti vaan tunnin. sitten alkoi ukkonen jyristä ja jo vähän hämärtääkin, ja me oltais jo haluttu lähteä kotiin kun tiet on edelleen aika karussa kunnossa. mutta mitä vielä, gloria oli tehnyt meille ruokaa (yäk) ja vahti kuin haukka että me syötiin se.
kun viimein päästiin matkaan satoi jo. puolen tunnin ajamisen jälkeen tapahtui se, mikä on koko ajan ollut vai ajan kysymys: auto juuttui syvään mutaan, ja tuli pimeä. traktorillahan se tunnin odottelun ja seisoskelun jälkeen lähti ja päästiin kotiin, pesulle ja syömään. muta on kivaa kun se roiskuu.
tänään on vaan oltu väsyneitä ja turhautuneita ja ajeltu pitkin maaseutua. alkaa olla fiiliksetkin jo aika lopun tunnelmissa. hannu meinas hermostua tänään ja kun yritin rauhoitella sitä se kutsui mua rationaaliseksi punikiksi, heh heh.
me ollaan maksettu täällä aika pitkälti oma ruokailumme, vaikka diak maksaakin siitä suoraan lml:lle. äsken sitten tehtiin listaa syömisistämme jotta saataisiin rahat takaisin - talousvastaava laittoi mut laskemaan ja kirjoittamaan sen listan uudelleen kolme kertaa. eli löytyipä ainakin yksi asia missä nämä ovat tarkkoja... olen varsin ylpeä itsestäni kun ratkaisin tuon vaikean kolmannen asteen yhtälön, johon sisältyi plus-, kerto- ja jakolaskuja!
poistun nyt takavasemmalle ja annan tietokonevuoron taisteluparilleni.
me on seurusteltu tänään juhon kanssa puoltoista vuotta! hullua.
sunnuntai 18. marraskuuta 2007
viimeista viedaan
huomenna me lahdetaan viimeista kertaa kentalle! ollaan oltu nyt viikonloppu battambangin kaupungissa, ja lml:n kuski hakee meidat sitten aamulla hotellilta.
battambang on samannimisen maakunnan paakaupunki, ja kambodzan toiseksi suurin. ei uskoisi! tama on pieni ja kompakti joen halkoma yhteiso, jossa pyorii ilmeisesti aika paljon lankkareita kun monet jarjestot majailee taalla. taalla on myos kambodzan parhaiten sailyneet ranskalaisten rakennuttamat siirtomaahuvilat!
eilen kaveleskeltiin vahan kaupungilla, kaytiin torilla (taalla myydaan paljon alueen erikoisuutta, rajan lahelta pailinista tuotuja safiireja ja rubiineja! ei kuitenkaan sitten ostettu. hannu ihmetteli etta onko kaikki tytot oikeasti jalokivien peraan? kai me ollaan, salaa ainakin. marilyn monroekin sen jo tiesi) ja yhdessa hauskassa lankkarikahvilassa missa kirjoitettiin nimet seinaan, se oli ihan taynna kirjoituksia.
kavellessamme joen rantaa hyvin englantia puhuva paikallinen opas tom loysi meidat. han naytti meille kaupunkia, kaytiin yhdessa vanhassa kolonialismin aikaisessa talossa missa paikallinen vanha tati puhui ranskaa, ja pystyin jopa keskustelemaan sen kanssa! tanaan tom vei meidat yhdelle temppelille vuoren paalle. tai siis kiivettiin sinne vuorelle mutta ei ihan loydetty sita temppelia, sen sijaan pamahdettiin vahingossa keskelle paikallista jumalanpalvelusta. poliisiseta osasi neuvoa, ja paastiin alas.
lopun paivaa olenkin sitten maannut sangyn pohjalla, on ollut vahan lampoa. toivottavasti se tasta paranee, typeraa olis tassa vaiheessa sairastua. kahden viikon paasta me ollaan lentokoneessa.
muuten, liitan tahan kertomuksen jonka taannoin luimme taalla lehdesta. ja tallaiset tapaukset on valitettavan yleisia taalla nykyaan...
eraan alueellisen poliisipaallikon poika ajaa humalassa kalliila maasturillaan perheen yli. perheen isa kuolee, aiti ja pieni lapsi haavoittuvat. yliajaja pakenee paikalta jalan.
paikalle saapuu kuolleen miehen ystava seka kaksi poliisia. uhrin ysrtava yrittaa kynsin hampain pitaa kiinni yliajaneen auton rekisterikilvesta, jotta yliajaja saataisiin kiinni. toinen poliiseista ampuu tata miesta rintaan. mies ei kuole, mutta joutuu sairaalaan.
viranomaiset eivat julkista yliajajan tai poliisien nimia tai ikia. haavoittunut mies ei nosta syytetta ampumisesta, koska ampunut poliisi on jo maksanut hanelle 100$ korvauksen tapahtuneesta. myoskaan kuolleen miehen suku ei aio nostaa syytetta, silla he pelkaavat joutuvansa vaikeuksiin. niin ja yliajajaa tai poliiseja vastaan ei yleisesti myoskaan nosteta syytetta.
paaministeri ottaa kantaa asiaan: rikkaiden lasten hurjastelulle on tultava loppu. viime viikolla sitten luimme tapauksesta jossa jonkun pampun poika hurjasteli humalassa ja pidatettiin: hanet paastettiin saman tien pois putkasta, koska hanen vanhempansa kirjoittivat lupauksen, etta poika ei enaa hurjastele.
etta ollaan me suomalaiset vaan ylpeita suomen poliisista!
battambang on samannimisen maakunnan paakaupunki, ja kambodzan toiseksi suurin. ei uskoisi! tama on pieni ja kompakti joen halkoma yhteiso, jossa pyorii ilmeisesti aika paljon lankkareita kun monet jarjestot majailee taalla. taalla on myos kambodzan parhaiten sailyneet ranskalaisten rakennuttamat siirtomaahuvilat!
eilen kaveleskeltiin vahan kaupungilla, kaytiin torilla (taalla myydaan paljon alueen erikoisuutta, rajan lahelta pailinista tuotuja safiireja ja rubiineja! ei kuitenkaan sitten ostettu. hannu ihmetteli etta onko kaikki tytot oikeasti jalokivien peraan? kai me ollaan, salaa ainakin. marilyn monroekin sen jo tiesi) ja yhdessa hauskassa lankkarikahvilassa missa kirjoitettiin nimet seinaan, se oli ihan taynna kirjoituksia.
kavellessamme joen rantaa hyvin englantia puhuva paikallinen opas tom loysi meidat. han naytti meille kaupunkia, kaytiin yhdessa vanhassa kolonialismin aikaisessa talossa missa paikallinen vanha tati puhui ranskaa, ja pystyin jopa keskustelemaan sen kanssa! tanaan tom vei meidat yhdelle temppelille vuoren paalle. tai siis kiivettiin sinne vuorelle mutta ei ihan loydetty sita temppelia, sen sijaan pamahdettiin vahingossa keskelle paikallista jumalanpalvelusta. poliisiseta osasi neuvoa, ja paastiin alas.
lopun paivaa olenkin sitten maannut sangyn pohjalla, on ollut vahan lampoa. toivottavasti se tasta paranee, typeraa olis tassa vaiheessa sairastua. kahden viikon paasta me ollaan lentokoneessa.
muuten, liitan tahan kertomuksen jonka taannoin luimme taalla lehdesta. ja tallaiset tapaukset on valitettavan yleisia taalla nykyaan...
eraan alueellisen poliisipaallikon poika ajaa humalassa kalliila maasturillaan perheen yli. perheen isa kuolee, aiti ja pieni lapsi haavoittuvat. yliajaja pakenee paikalta jalan.
paikalle saapuu kuolleen miehen ystava seka kaksi poliisia. uhrin ysrtava yrittaa kynsin hampain pitaa kiinni yliajaneen auton rekisterikilvesta, jotta yliajaja saataisiin kiinni. toinen poliiseista ampuu tata miesta rintaan. mies ei kuole, mutta joutuu sairaalaan.
viranomaiset eivat julkista yliajajan tai poliisien nimia tai ikia. haavoittunut mies ei nosta syytetta ampumisesta, koska ampunut poliisi on jo maksanut hanelle 100$ korvauksen tapahtuneesta. myoskaan kuolleen miehen suku ei aio nostaa syytetta, silla he pelkaavat joutuvansa vaikeuksiin. niin ja yliajajaa tai poliiseja vastaan ei yleisesti myoskaan nosteta syytetta.
paaministeri ottaa kantaa asiaan: rikkaiden lasten hurjastelulle on tultava loppu. viime viikolla sitten luimme tapauksesta jossa jonkun pampun poika hurjasteli humalassa ja pidatettiin: hanet paastettiin saman tien pois putkasta, koska hanen vanhempansa kirjoittivat lupauksen, etta poika ei enaa hurjastele.
etta ollaan me suomalaiset vaan ylpeita suomen poliisista!
perjantai 16. marraskuuta 2007
kadonneiden esineiden kuningatar
sen lisaksi etta havitin tassa taannoin kamerani, muistikortin ja rahat, olen myos hetkellisesti epatietoinen puhelimeni olinpaikasta. luultavastin se jai huoneeni sangylle aamulla kun lahdettiin toimistolta - lupasivat tuoda sen huomiseksi mikali se loytyy. olisi ehka vahan liikaa olla hannun kameran, luottokortin ja puhelimen varassa...
eilen ja tanaan me ollaan puhuttu suomea muutenkin kuin keskenaan. eli kua:sta tuli porukkaa kaymaan battambangin toimistolla, samoin kuin david ja pari rouvaa lml:n paamajalta genevesta. ja me saatiin karkkia tuliaiseksi! melkein itku tuli. eilen sitten esiteltiin puolin ja toisin toimistolla, tanaan olimme heidan kanssaan yhdessa kylassa koko paivan. oli ihanaa kun kerrankin ei ollut paikan ainoa lankkari, sai keskittya vaan tarkkailemiseen ja valokuvaamiseen kumartelun ja varsinaisen kuuntelun sijaan.
miinakentille ei paasty! tie oli liian huonossa kunnossa. harmi! mutta ei ihme, tiet onkin aivan mielettomia. kun kuski laittaa maasturista nelivedon paalle ja auto lahtee rennosti luisumaan kuopissa, tuntee olevansa sekunnin murto-osan paasta ojan pohjalla. mutta eipas olekaan (tai eikos olekkaan, kukas se nain sanoikaan), on ne maasturit kuitenkin aika vekkuleita juttuja. tanaan nahtiin muuten yksi rekka joka oli ihan vinossa tiella jumissa mutta paasi kuitenkin liikkeelle! ja yksi peravaunullinen rekka, miksi oi miksi niiden pitaa tunkea sinne tielle kun ne pilaa sen vahintaankin, luultavasti jaa myos jumiin.
ollaan nyt viikonloppu battambangissa. vaikuttaa englantia puhumattomalta kaupungilta, joten ummikkona mennaan. mutta ei se mitaan. ja hotellissa on suihkukaappi ja vettakin tulee paineella, ooh!
sain tanaan kaverin, 15-vuotiaan tyton yhdesta kylasta. se yritti opettaa sanoja, mutta en oikeen oppinut. osaan sanoa kuitenkin jo "kiitos" ja "syomaan" ja ehka jotain muuta. eli tarkeimmat kuitenkin!
eilen ja tanaan me ollaan puhuttu suomea muutenkin kuin keskenaan. eli kua:sta tuli porukkaa kaymaan battambangin toimistolla, samoin kuin david ja pari rouvaa lml:n paamajalta genevesta. ja me saatiin karkkia tuliaiseksi! melkein itku tuli. eilen sitten esiteltiin puolin ja toisin toimistolla, tanaan olimme heidan kanssaan yhdessa kylassa koko paivan. oli ihanaa kun kerrankin ei ollut paikan ainoa lankkari, sai keskittya vaan tarkkailemiseen ja valokuvaamiseen kumartelun ja varsinaisen kuuntelun sijaan.
miinakentille ei paasty! tie oli liian huonossa kunnossa. harmi! mutta ei ihme, tiet onkin aivan mielettomia. kun kuski laittaa maasturista nelivedon paalle ja auto lahtee rennosti luisumaan kuopissa, tuntee olevansa sekunnin murto-osan paasta ojan pohjalla. mutta eipas olekaan (tai eikos olekkaan, kukas se nain sanoikaan), on ne maasturit kuitenkin aika vekkuleita juttuja. tanaan nahtiin muuten yksi rekka joka oli ihan vinossa tiella jumissa mutta paasi kuitenkin liikkeelle! ja yksi peravaunullinen rekka, miksi oi miksi niiden pitaa tunkea sinne tielle kun ne pilaa sen vahintaankin, luultavasti jaa myos jumiin.
ollaan nyt viikonloppu battambangissa. vaikuttaa englantia puhumattomalta kaupungilta, joten ummikkona mennaan. mutta ei se mitaan. ja hotellissa on suihkukaappi ja vettakin tulee paineella, ooh!
sain tanaan kaverin, 15-vuotiaan tyton yhdesta kylasta. se yritti opettaa sanoja, mutta en oikeen oppinut. osaan sanoa kuitenkin jo "kiitos" ja "syomaan" ja ehka jotain muuta. eli tarkeimmat kuitenkin!
keskiviikko 14. marraskuuta 2007
tänään jäljellä
toivon etten ole antanut viime kirjoituksissani sellaista kuvaa että mitään muuta ei täällä tehdä kuin odotetaan kotiinpääsyä. se ei nimittäin pidä paikkaansa, sillä tälläkin viikolla on tapahtunut paljon (äsken saatiin esim viimeinen täällä tehtävistä harjoittelutehtävistä tehtyä ja palautettua).
eilen oltiin pitkä päivä kentällä. aamulla osallistuttiin yhteen ravintokoulutukseen (mikä on terveellistä, mistä aliravitsemus johtuu jne jne). tapasimme siellä haroldin, uudesta seelannista kotoisin olevan miehen, joka on asunut vaimonsa kanssa aikanaan kambodzassa seitsemän vuotta. nyt he ovat täällä taas. haroldin tapaaminen oli ehdottomasti yksi hedelmällisimmistä kohtaamisistamme täällä: länsimaalaisena mutta maassa asuneena (ja khmeriä taitavana) hän osasi kertoa paljon tarvitsemiamme asioita, ja saimme koulutuksesta ja itse asiassa koko reissusta ihan valtavia ajatuksia enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
tuntuu että olen nähnyt battambangissa kahdessa viikossa paljon enemmän lml:n työn tuloksia kuin phnom srouchissa viidessä. toisaalta, chambakin jakso toimi hyvänä alustuksena ja esittelynä tähän työhön, ja täällä on päässyt sitten suoraan asiaan.
olen myös tosi innoissani siitä, että johdatus ilmoittaa olemassaolonsa pieninä pilkahduksina siellä täällä: jos olisimme nyt alkuperäisen suunnitelman mukaan uudessa-seelannissa, emme olisi kohdanneet haroldia! hän antoi meille käyntikorttinsa ja pyysi ottamaan yhteyttä jos olemme tulossa sinne päin. ja sen aion varmasti tehdä! (siis sekä reissata uuteen-seelantiin että ottaa häneen yhteyttä asian tiimoilta).
aika täällä lyhenee, mutta panokset kovenee (?!?). eilinen päivä tavallisuudessaan ja arkisuudessaan sai mut aivan innoihini (?) tästä maasta ja harjoittelusta: koulutustilaisuuksia (ja hyvät tulkit, vaikuttaa huomattavasti), paikallisia, lapsia, eläimiä, värejä, aurinkoa, yksinkertaista maalaiselämää... rakastan tätä maata kaikessa tässä köyhyydessä ja puutteessa! moni voisi kutsua sitä myös kurjuudeksi, mutta sitä se ei todellakaan ole. ihmiset ovat iloisen ja onnellisen oloisia, ehkä jo pelkästään siitä että ovat hengissä tässä ja nyt! kutsuin tätä maata eilen ihan vitsinä Jumalan hylkäämäksi paikaksi, ja saman tien tajusin kuinka väärässä olin kun edes vitsailin asialla. täällä sen todellakin näkee, että Jumala on olemassa. ja sen, että Jumalan olemassaoloa tarvitaan.
mutta turha pelätä, en ole jäämässä tänne pysyvästi. mitä enemmän näkee maailmaa ja uusia kulttuureita, sitä enemmän osaa kunnioittaa sitä mistä tulee. olen ylpeä kertoessani ihmisille täällä, että kaukana pohjoisessa on olemassa maa nimeltä suomi, ja sen pieni mutta sitkeä kansa. kuten jo lähtiessäni arvelin, kotiin palaamisen riemu on suunnaton, mutta kotiin ei voi palata jollei ole välillä pois!
jottei tämä aivan muuttuisi paatokseksi on todettava, että niitä päiviä vielä kuitenkin on jäljellä (17!!). on kivaa tulla kotiin ja nähdä teidät kaikki, on kivaa että tulee joulu, mutta täällä on myös ihan hirveän kivaa (tällä hetkellä ainakin), ja tiedän jo nyt että tlen kaipaamaan täältä asioita, paikkoja ja henkilöitä. eli aion ottaa nyt p ä i v ä n k e r r a l l a a n ja nauttia jokaisesta hetkestäni täällä. mistäs sitä tietää eksyykö tänne enää uudestaan (ja toisaalta jos eksyy, miten kehitys on vaikuttanut ja miltä täällä sitten näyttää?)!
nyt hannu hermostuu kun oon ollut koneella niin pitkään. apua.
viime yönä oli muuten aivan hullu ukkosmyrsky! en ole koskaan kuullut sellaista ääntä ja melua. luulin että talo hajoaa, ja pää.
eilen oltiin pitkä päivä kentällä. aamulla osallistuttiin yhteen ravintokoulutukseen (mikä on terveellistä, mistä aliravitsemus johtuu jne jne). tapasimme siellä haroldin, uudesta seelannista kotoisin olevan miehen, joka on asunut vaimonsa kanssa aikanaan kambodzassa seitsemän vuotta. nyt he ovat täällä taas. haroldin tapaaminen oli ehdottomasti yksi hedelmällisimmistä kohtaamisistamme täällä: länsimaalaisena mutta maassa asuneena (ja khmeriä taitavana) hän osasi kertoa paljon tarvitsemiamme asioita, ja saimme koulutuksesta ja itse asiassa koko reissusta ihan valtavia ajatuksia enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
tuntuu että olen nähnyt battambangissa kahdessa viikossa paljon enemmän lml:n työn tuloksia kuin phnom srouchissa viidessä. toisaalta, chambakin jakso toimi hyvänä alustuksena ja esittelynä tähän työhön, ja täällä on päässyt sitten suoraan asiaan.
olen myös tosi innoissani siitä, että johdatus ilmoittaa olemassaolonsa pieninä pilkahduksina siellä täällä: jos olisimme nyt alkuperäisen suunnitelman mukaan uudessa-seelannissa, emme olisi kohdanneet haroldia! hän antoi meille käyntikorttinsa ja pyysi ottamaan yhteyttä jos olemme tulossa sinne päin. ja sen aion varmasti tehdä! (siis sekä reissata uuteen-seelantiin että ottaa häneen yhteyttä asian tiimoilta).
aika täällä lyhenee, mutta panokset kovenee (?!?). eilinen päivä tavallisuudessaan ja arkisuudessaan sai mut aivan innoihini (?) tästä maasta ja harjoittelusta: koulutustilaisuuksia (ja hyvät tulkit, vaikuttaa huomattavasti), paikallisia, lapsia, eläimiä, värejä, aurinkoa, yksinkertaista maalaiselämää... rakastan tätä maata kaikessa tässä köyhyydessä ja puutteessa! moni voisi kutsua sitä myös kurjuudeksi, mutta sitä se ei todellakaan ole. ihmiset ovat iloisen ja onnellisen oloisia, ehkä jo pelkästään siitä että ovat hengissä tässä ja nyt! kutsuin tätä maata eilen ihan vitsinä Jumalan hylkäämäksi paikaksi, ja saman tien tajusin kuinka väärässä olin kun edes vitsailin asialla. täällä sen todellakin näkee, että Jumala on olemassa. ja sen, että Jumalan olemassaoloa tarvitaan.
mutta turha pelätä, en ole jäämässä tänne pysyvästi. mitä enemmän näkee maailmaa ja uusia kulttuureita, sitä enemmän osaa kunnioittaa sitä mistä tulee. olen ylpeä kertoessani ihmisille täällä, että kaukana pohjoisessa on olemassa maa nimeltä suomi, ja sen pieni mutta sitkeä kansa. kuten jo lähtiessäni arvelin, kotiin palaamisen riemu on suunnaton, mutta kotiin ei voi palata jollei ole välillä pois!
jottei tämä aivan muuttuisi paatokseksi on todettava, että niitä päiviä vielä kuitenkin on jäljellä (17!!). on kivaa tulla kotiin ja nähdä teidät kaikki, on kivaa että tulee joulu, mutta täällä on myös ihan hirveän kivaa (tällä hetkellä ainakin), ja tiedän jo nyt että tlen kaipaamaan täältä asioita, paikkoja ja henkilöitä. eli aion ottaa nyt p ä i v ä n k e r r a l l a a n ja nauttia jokaisesta hetkestäni täällä. mistäs sitä tietää eksyykö tänne enää uudestaan (ja toisaalta jos eksyy, miten kehitys on vaikuttanut ja miltä täällä sitten näyttää?)!
nyt hannu hermostuu kun oon ollut koneella niin pitkään. apua.
viime yönä oli muuten aivan hullu ukkosmyrsky! en ole koskaan kuullut sellaista ääntä ja melua. luulin että talo hajoaa, ja pää.
tiistai 13. marraskuuta 2007
miinakenttien kimallus
taas hajoillaan battambangissa! kuheruskuukausi ihanan oman huoneen kanssa on ilmeisesti ohi koska eilen tullessani huomasin että vessa on karmeassa kunnossa ja ikkunareikien ja hyttysverkon välissä olevat linnunpesät on inhottavia. ja unodhin ostaa kaupasta tullessa sen pienen nutella-purkin jonka voimin pärjäsin viime viikon! (...)
eilen hengailtiin ensin phnom penhin toimistolla, ja sitten ajettiin taas se mahtava 6 tuntia tänne, hanuri aivan puuduksissa. ja taas pysähdyttiin joka välissä, näiden täytyyjoka kerta saada ihme välinuudelit vaikka oltais just syöty. ja sitten pysähdyttiin kun yks työntekijä vei sen vaimolle vähän take awayta ravintolasta, mikä oli oikeastaan aika herttaista.
täällä on tänään harrastettu lähinnä datailua, huomenna päästään taas kentälle seuraamaan ravitsemuskoulutusta, hip hei. ja torstaina tulee kua:laisia, ainakin kolme suomalaista! me mennään niiden kanssa seuraamaan miinanraivausta perjantaina. ja viikonlopuksi jäädään battambangin kaupunkiin kun tuo matka on aika rasittava. paitsi hannun mielestä KUN SE AINA ISTUU SELLASELLA PAIKALLA MISSÄ EI AHTERI PUUDU. (mutta sillähän ei oikeasti ole väliä koska omani puutuu paikalla millä hyvänsä.)
tällainen pieni kirjoitus tänään. huomiohuomiohuomio, 19 aamua jäljellä!
oon ollut viime aikoina näkojään vähän aika paljon aku ankkoihin kallellaan kun toi otsikko on taas tuollainen.
eilen hengailtiin ensin phnom penhin toimistolla, ja sitten ajettiin taas se mahtava 6 tuntia tänne, hanuri aivan puuduksissa. ja taas pysähdyttiin joka välissä, näiden täytyyjoka kerta saada ihme välinuudelit vaikka oltais just syöty. ja sitten pysähdyttiin kun yks työntekijä vei sen vaimolle vähän take awayta ravintolasta, mikä oli oikeastaan aika herttaista.
täällä on tänään harrastettu lähinnä datailua, huomenna päästään taas kentälle seuraamaan ravitsemuskoulutusta, hip hei. ja torstaina tulee kua:laisia, ainakin kolme suomalaista! me mennään niiden kanssa seuraamaan miinanraivausta perjantaina. ja viikonlopuksi jäädään battambangin kaupunkiin kun tuo matka on aika rasittava. paitsi hannun mielestä KUN SE AINA ISTUU SELLASELLA PAIKALLA MISSÄ EI AHTERI PUUDU. (mutta sillähän ei oikeasti ole väliä koska omani puutuu paikalla millä hyvänsä.)
tällainen pieni kirjoitus tänään. huomiohuomiohuomio, 19 aamua jäljellä!
oon ollut viime aikoina näkojään vähän aika paljon aku ankkoihin kallellaan kun toi otsikko on taas tuollainen.
perjantai 9. marraskuuta 2007
pieniä sankaritekoja
olen tehnyt tänään tämän matkan ensimmäisen konreettisen hyvän työn.
oltiin syömässä lounasta kun kuppilaan tuli noin 12-vuotias poika tarjoamaan kengänkiillotuspalveluita (tuleva roope ankka siis). meillä ei ollut mitään kiillotettavaa mutta yksi mies antoi pojalle hommia. katseltiin sitten kun se korjasi pieteetillä papan kenkiä, ja yhtäkkiä hannu huomasi että poika itse oli paljain jaloin. surullista kyllä, mutta suutarin lapsilla, tai suutarilla itsellään, ei ole kenkiä.
tapaus jäi kaivertamaan kun poika lähti. kotikadullamme nähtiin se uudestaan, ja se kysyi haluanko kiillotuttaa mun flip-flopit! en halunnut, joku raja tässä länkkärinä olemisessa on oltava, mutta annoin kengät sille, ja kävelin itse paljain jaloin kotiin. se poika oli käsittämättömän kiitollinen, ja itselleni tuli käsittämättömän hyvä mieli. pienet teot voi merkata paljonkin, ja hyvää voi saada aikaan myös pienessä mittakaavassa: kaikkien ei tarvitse yrittää pelastaa koko maailmaa. ja ihmistä yksilönä ei saa unohtaa, vaikka tuntuisikin että nälkäpäiväkeräyslippaaseen pudotettu seteli on vaikuttavampi teko kuin kolmen dollarin läpsyköiden antaminen kengättömälle. siinäpä minulle opetus tälle päivälle! ehkä jopa yksi tärkeimmistä tällä matkalla.
tulin tosin ajatelleeksi että saatoin teollani estää mahdollisen miljardöörin tulevaisuuden! roope ankkahan tunnetusti sai asiakkailtaan huonoa kohtelua, mistä alkoi ponnistelu kohti tulevaa. ja loppu on historiaa. mutta toisaalta, tosielämän roope ankkoja ei ehkä tarvita. ehkä poika kymmenen vuoden päästä avaa kengänkiillotusliikkeen phnom penhissä.
oltiin syömässä lounasta kun kuppilaan tuli noin 12-vuotias poika tarjoamaan kengänkiillotuspalveluita (tuleva roope ankka siis). meillä ei ollut mitään kiillotettavaa mutta yksi mies antoi pojalle hommia. katseltiin sitten kun se korjasi pieteetillä papan kenkiä, ja yhtäkkiä hannu huomasi että poika itse oli paljain jaloin. surullista kyllä, mutta suutarin lapsilla, tai suutarilla itsellään, ei ole kenkiä.
tapaus jäi kaivertamaan kun poika lähti. kotikadullamme nähtiin se uudestaan, ja se kysyi haluanko kiillotuttaa mun flip-flopit! en halunnut, joku raja tässä länkkärinä olemisessa on oltava, mutta annoin kengät sille, ja kävelin itse paljain jaloin kotiin. se poika oli käsittämättömän kiitollinen, ja itselleni tuli käsittämättömän hyvä mieli. pienet teot voi merkata paljonkin, ja hyvää voi saada aikaan myös pienessä mittakaavassa: kaikkien ei tarvitse yrittää pelastaa koko maailmaa. ja ihmistä yksilönä ei saa unohtaa, vaikka tuntuisikin että nälkäpäiväkeräyslippaaseen pudotettu seteli on vaikuttavampi teko kuin kolmen dollarin läpsyköiden antaminen kengättömälle. siinäpä minulle opetus tälle päivälle! ehkä jopa yksi tärkeimmistä tällä matkalla.
tulin tosin ajatelleeksi että saatoin teollani estää mahdollisen miljardöörin tulevaisuuden! roope ankkahan tunnetusti sai asiakkailtaan huonoa kohtelua, mistä alkoi ponnistelu kohti tulevaa. ja loppu on historiaa. mutta toisaalta, tosielämän roope ankkoja ei ehkä tarvita. ehkä poika kymmenen vuoden päästä avaa kengänkiillotusliikkeen phnom penhissä.
lännen lokari
tänään on kambodzan itsenäisyyspäivä. siksi siis vapaata, tulimme jo eilen illalla kentalta paakaupunkiin. kenttatoimisto sijaitsee kuuden (tuskaisen) tunnin (tuskaisen) matkan paassa taalta. battambangin kaupunkiin ensin noin nelja, ja sitten viela eteenpain bavelin kuntaan ja kylaan.
sunnuntai-iltana oli jo pimeaa kun lahestyimme maaranpaata. viimeinen tunnin patka oli varsin pomputtavaa tieta. istuon kolmen miehen valissa keskella takapenkkia ja nauroin koko ajan, tuntui silta etta haima poksahtaa ja maksa, perna ja munuaiset tulevat siistissa rivissa suusta ulos. ja etta keilaan kaikilta muilta paat irti ja omani ulos ikkunasta.
emme tienneet mita odottaa uudelta toimistolta - sisavessa olisi luksusta! totuus oli kuitenkin ihmeellinen, niin kuin se nyt tapaa olla: omat huoneet, virallisesti sisatiloissa, oma vessa ja suihku! levea parisanky huoneessa ja toimistolla ainakin seitseman konetta joilla paasee nettiin (paitsi loppuviikosta ei paassyt). ja sanoinko jo oma vessa? huoneen viehatys kuitenkin karisi maanantaina kun omaan kopperooni oli pesiytynyt joku khmer. sauhusin ensin aikani oman sangyn tarkeydesta - tassa maailmassa on kourallinen sellaisia ihmisia joiden kanssa suostuisin nukkumaan parisangyssa tuosta vaan, mutta heista kukaan ei ole nyt taalla. selvittelyjen jalkeen kavi ilmi etta mina olinkin ilmeisesti pesiytynyt taman khmer-naisen huoneeseen, ja kun kyselin lisasangyn mahdollisuutta aiheutin ilmeisesti niin kovan jarkytyksen etta nainen oli haipynyt tunnin sisalla. ihme tyyppeja.
maanantaina lahinna istuimme toimistolla tutustumassa henkilokuntaan ja tekemassa harjoittelutehtavaa. tiistaina paastiin pomon (annoimme hanelle lisanimen pusis, on kuin ilmetty pusukala) kanssa maastoon. tie oli kuoppainen ja matka kesti pituuteensa nahden kauan, mutta ei ollut mitaan verrattuna keskiviikon koettelemuksiin. lahdimme aamulla kahden mopon tarakalla kohti 40 km paassa sijaitsevaa kylaa - matka kesti kolme tuntia. valilla kaveltiin, suurimman osan ajasta kuskimme urheasti ajoivat syvassakin mudassa. phnom srouchissa maa oli hiekkaista, taalla mutaista, ja sadekausi sulattaa koko moskan kuravelliksi joka vuosi. autot ja mopot olivat jattaneet "tiehen" parhaimmillaan yli puolen metrin syvyisia uria, jotka nyt lainehtivat mudasta.
kylassa olimme perilla ehka kaksi tuntia, ja siitakin kului puolet siestaan. kavimme kahdessa erikoistuetussa perheessa ja syomassa (ruoka on taalla ihan tosi pahaa, ostettiin nuudeleita jotta voitaisiin minimoida vahingot). takaisintulomatkan jalkeen olin varma a. siita, etta olin yhden paivan aikana pelannyt henkeni edesta enemman kuin aikaisemmin yhteensa, ja b. siita, etta istuttuani silla tiella yhteensa kuusi tuntia mopon kyydissa parjaisin hyvin rodeokisoissa. seuraavana aamuna heratessa tuntui kuin olisi tullut pahasti piiskatuksi... (oliko muuten nain, vai muistanko papi vaarin, etta härkä-akkarin oikea nimi oli lännen lokari?)
torstai menikin lahinna lahdon odotteluun. paastiin matkaan vasta kolmelta, mika kaikkien pakollisten pysahdysten kanssa tarkoitti sita etta oltiin perilla vahan yhdeksan jalkeen illalla, eika meilla ollut hotellihuonetta varattuna. onneksi golden gate ja vanha kunnon ramahuone 805 eivat pettaneet tallakaan kertaa! tosin turistikausi on alkanut ja huomenna vaihdetaan paikkaa pariksi yoksi kun alkaa olla hotellit taynna.
oltiin juhlimassa asken kambodzan 54-vuotista itsenaisyytta fcc:lla. missas muualla me voitaisiin olla kuin ulkomaankirjeenvaihtajien klubilla.. ilotulitteitakin oli. mutta kohta on joulukuu ja oman maan itsenaisyyspaiva, odotan kotiinpaasya jo ihan hulluna. kolme viikkoa!!
sunnuntai-iltana oli jo pimeaa kun lahestyimme maaranpaata. viimeinen tunnin patka oli varsin pomputtavaa tieta. istuon kolmen miehen valissa keskella takapenkkia ja nauroin koko ajan, tuntui silta etta haima poksahtaa ja maksa, perna ja munuaiset tulevat siistissa rivissa suusta ulos. ja etta keilaan kaikilta muilta paat irti ja omani ulos ikkunasta.
emme tienneet mita odottaa uudelta toimistolta - sisavessa olisi luksusta! totuus oli kuitenkin ihmeellinen, niin kuin se nyt tapaa olla: omat huoneet, virallisesti sisatiloissa, oma vessa ja suihku! levea parisanky huoneessa ja toimistolla ainakin seitseman konetta joilla paasee nettiin (paitsi loppuviikosta ei paassyt). ja sanoinko jo oma vessa? huoneen viehatys kuitenkin karisi maanantaina kun omaan kopperooni oli pesiytynyt joku khmer. sauhusin ensin aikani oman sangyn tarkeydesta - tassa maailmassa on kourallinen sellaisia ihmisia joiden kanssa suostuisin nukkumaan parisangyssa tuosta vaan, mutta heista kukaan ei ole nyt taalla. selvittelyjen jalkeen kavi ilmi etta mina olinkin ilmeisesti pesiytynyt taman khmer-naisen huoneeseen, ja kun kyselin lisasangyn mahdollisuutta aiheutin ilmeisesti niin kovan jarkytyksen etta nainen oli haipynyt tunnin sisalla. ihme tyyppeja.
maanantaina lahinna istuimme toimistolla tutustumassa henkilokuntaan ja tekemassa harjoittelutehtavaa. tiistaina paastiin pomon (annoimme hanelle lisanimen pusis, on kuin ilmetty pusukala) kanssa maastoon. tie oli kuoppainen ja matka kesti pituuteensa nahden kauan, mutta ei ollut mitaan verrattuna keskiviikon koettelemuksiin. lahdimme aamulla kahden mopon tarakalla kohti 40 km paassa sijaitsevaa kylaa - matka kesti kolme tuntia. valilla kaveltiin, suurimman osan ajasta kuskimme urheasti ajoivat syvassakin mudassa. phnom srouchissa maa oli hiekkaista, taalla mutaista, ja sadekausi sulattaa koko moskan kuravelliksi joka vuosi. autot ja mopot olivat jattaneet "tiehen" parhaimmillaan yli puolen metrin syvyisia uria, jotka nyt lainehtivat mudasta.
kylassa olimme perilla ehka kaksi tuntia, ja siitakin kului puolet siestaan. kavimme kahdessa erikoistuetussa perheessa ja syomassa (ruoka on taalla ihan tosi pahaa, ostettiin nuudeleita jotta voitaisiin minimoida vahingot). takaisintulomatkan jalkeen olin varma a. siita, etta olin yhden paivan aikana pelannyt henkeni edesta enemman kuin aikaisemmin yhteensa, ja b. siita, etta istuttuani silla tiella yhteensa kuusi tuntia mopon kyydissa parjaisin hyvin rodeokisoissa. seuraavana aamuna heratessa tuntui kuin olisi tullut pahasti piiskatuksi... (oliko muuten nain, vai muistanko papi vaarin, etta härkä-akkarin oikea nimi oli lännen lokari?)
torstai menikin lahinna lahdon odotteluun. paastiin matkaan vasta kolmelta, mika kaikkien pakollisten pysahdysten kanssa tarkoitti sita etta oltiin perilla vahan yhdeksan jalkeen illalla, eika meilla ollut hotellihuonetta varattuna. onneksi golden gate ja vanha kunnon ramahuone 805 eivat pettaneet tallakaan kertaa! tosin turistikausi on alkanut ja huomenna vaihdetaan paikkaa pariksi yoksi kun alkaa olla hotellit taynna.
oltiin juhlimassa asken kambodzan 54-vuotista itsenaisyytta fcc:lla. missas muualla me voitaisiin olla kuin ulkomaankirjeenvaihtajien klubilla.. ilotulitteitakin oli. mutta kohta on joulukuu ja oman maan itsenaisyyspaiva, odotan kotiinpaasya jo ihan hulluna. kolme viikkoa!!
torstai 8. marraskuuta 2007
ilta
tulimme viikonlopuksi ja itsenäisyyspäivän viettoon pp:hen. lupaan kirjoittaa huomenna paremmalla ajalla ensimmäisen battambang-viikon seikkailuista. nyt olen liian väsynyt koko päivän matkustamisesta ja liian järkyttynyt suomesta kantautuneista karmeista uutisista. haluaisin rukoilla - ja olen rukoillutkin - asian takia, mutta en löydä sanoja.
lauantai 3. marraskuuta 2007
elama on toivoa taynna!
huomenna iltapaivalla me lahdetaan battambangiin. kahden viikon lomailun ja loysailyn jalkeen on kiva menna uuteen paikkaan, nahda uusia maisemia ja ihmisia, ja jos vaikka jotain hommiakin viimein sais!
se matka sinne (6-8 tuntia) vahan kylla rasittaa. on istuttu nimittain viime paivina bussissa ihan tarpeeksi, tanaankin viisi tuntia. mutta toisaalta, 250km bussimatka pp:sta sihanoukvilleen maksaa yhta paljon kuin bussilippu espoosta helsinkiin... ja tyoviikoissa on sekin hyva puoli etta rahaa ei kulu. lomalla kuluu, mutta kai ehka saakin vahan?
tanaan nahtiin taas suomalaisia kaupassa, vahan hassua oli jutella suomeksi. oon miettinyt etta koenkohan kovan kulttuurishokin kun tulen kotiin? huudan kaiken mita haluan sanoa? sekoan karaokeen? kun ajan autoa, toottaan koko ajan ja yritan paasta poliisista eroon tarjoamalla rahaa?
tallainen pieni teksti tanaan. en tosiaan tieda miten bb:ssa paaseepi koneelle mutta viikonlopuyksi tullaan tanne takaisin, eli silloin viimeistaan. on hyva fiilis, ihan kun olisi kotiin palannut kun paasi taas golden gateen ja pp:n lankkarikadulle. vatsa vaan vahan temppuilee. ja toivon etta korvat pikkuhiljaa aukeis tuplamunalukosta, paineet purkautuis ja kummallinen rutina lakkais.
ai niin muuten, kim jong il on kai ollut taalla tai on juuri tulossa valtiovieraille. joka paikassa pp:ssa liehuu kambodzan ja korean lippuja, kuninkaan ja vieraan kuvia ja naimmepa jopa plakaatin joka sanoi "long live the peoples republic of korea"!
se matka sinne (6-8 tuntia) vahan kylla rasittaa. on istuttu nimittain viime paivina bussissa ihan tarpeeksi, tanaankin viisi tuntia. mutta toisaalta, 250km bussimatka pp:sta sihanoukvilleen maksaa yhta paljon kuin bussilippu espoosta helsinkiin... ja tyoviikoissa on sekin hyva puoli etta rahaa ei kulu. lomalla kuluu, mutta kai ehka saakin vahan?
tanaan nahtiin taas suomalaisia kaupassa, vahan hassua oli jutella suomeksi. oon miettinyt etta koenkohan kovan kulttuurishokin kun tulen kotiin? huudan kaiken mita haluan sanoa? sekoan karaokeen? kun ajan autoa, toottaan koko ajan ja yritan paasta poliisista eroon tarjoamalla rahaa?
tallainen pieni teksti tanaan. en tosiaan tieda miten bb:ssa paaseepi koneelle mutta viikonlopuyksi tullaan tanne takaisin, eli silloin viimeistaan. on hyva fiilis, ihan kun olisi kotiin palannut kun paasi taas golden gateen ja pp:n lankkarikadulle. vatsa vaan vahan temppuilee. ja toivon etta korvat pikkuhiljaa aukeis tuplamunalukosta, paineet purkautuis ja kummallinen rutina lakkais.
ai niin muuten, kim jong il on kai ollut taalla tai on juuri tulossa valtiovieraille. joka paikassa pp:ssa liehuu kambodzan ja korean lippuja, kuninkaan ja vieraan kuvia ja naimmepa jopa plakaatin joka sanoi "long live the peoples republic of korea"!
perjantai 2. marraskuuta 2007
avaruuden lapsia
han on tehnyt comebackin ja on huomattavan paljon paremmalla tuulella kuin viimeksi, vaikkakin kuolemanvasynyt.
eilen ja tanaan ollaan siis lilluttu sukellusveneella (siis laiva jolta sukelletaan, ei sukellusvene) trooppisilla asumattomilla saarilla thaimaanlahdella. on syoty laivaruokaa, nukuttu laivan kanella, snorklailtu kirkkaissa vesissa ja tietysti sukellettu. meilla kavi huono tuuri: merella oli paljon voimakkaita virtoja ja nakyvys pinan alla oli huono, maksimissaan 7 metria. saimme kuitenkin kaikki vaadittavat sukellukset tehtya, loppukokeen suoritimme asken ja nyt on kortit ja kaikki.
ikavampi juttu on se, etta mulla on sukeltaessa aivan valtavasti ongelmia korvien tasapainottamisen kanssa. kipu on kova (edelleen), ja meidan opettaja oli sita mielta etta jos et nyt mene laakariin niin et enaa sukella - saali vaan etta sain just ton sukeltamiseen oikeuttavan tutkinon suoritettua. eli joku samanniminen, kortti myynissa! no ei. menen kunnon sukelluslaakarille kun suomeen paasen, selvittamaan korvaongelmat ja selittamattomat nenaverenvuodot.
pitkia paivia. tanaan oltiin vedessa jo kahdeksalta, paastiin firman toimistolta 12 ja puoli tuntia myohemmin. eli han menee nyt tyytyvaisena nukkumaan, mikali hanella edelleen on huone varauksessa. seuraavaan kertaan!
eilen ja tanaan ollaan siis lilluttu sukellusveneella (siis laiva jolta sukelletaan, ei sukellusvene) trooppisilla asumattomilla saarilla thaimaanlahdella. on syoty laivaruokaa, nukuttu laivan kanella, snorklailtu kirkkaissa vesissa ja tietysti sukellettu. meilla kavi huono tuuri: merella oli paljon voimakkaita virtoja ja nakyvys pinan alla oli huono, maksimissaan 7 metria. saimme kuitenkin kaikki vaadittavat sukellukset tehtya, loppukokeen suoritimme asken ja nyt on kortit ja kaikki.
ikavampi juttu on se, etta mulla on sukeltaessa aivan valtavasti ongelmia korvien tasapainottamisen kanssa. kipu on kova (edelleen), ja meidan opettaja oli sita mielta etta jos et nyt mene laakariin niin et enaa sukella - saali vaan etta sain just ton sukeltamiseen oikeuttavan tutkinon suoritettua. eli joku samanniminen, kortti myynissa! no ei. menen kunnon sukelluslaakarille kun suomeen paasen, selvittamaan korvaongelmat ja selittamattomat nenaverenvuodot.
pitkia paivia. tanaan oltiin vedessa jo kahdeksalta, paastiin firman toimistolta 12 ja puoli tuntia myohemmin. eli han menee nyt tyytyvaisena nukkumaan, mikali hanella edelleen on huone varauksessa. seuraavaan kertaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)