tänään kotona

tänään on perjantai. olen ollut kotona neljä kokonaista päivää, ja yrittänyt totutella tähän ihanaan adventin ajan loskaan. olemme hannun kanssa puurtaneet raporttia (kyllä se kohta varmaan valmistuu), olen hoitanut kadonneista luottokorteista johtuvia pankkiasioita, tavannut ihmisiä ja allekirjoittanut vuokrasopimuksen. muutamme katin ja jennin kanssa espoon kirkkojärvellä sijaitsevaan rivombrosaan tammikuussa.

matka on nyt auttamatta takana. rattaat pyörivät päässä ja prosessoivat kaikkea nähtyä ja koettua. on ihanaa olla kotona ja odottaa joulua ja tietää, että on yhtä valtavaa kokemusta rikkaampi kuin neljä kuukautta sitten.

vielä lyhyt kertomus siitä, kuinka lml toimi iloksemme epävarmana loppuun asti. lauantaisen pakkaus- ja tuliaistenostopaniikin jälkeen oli mukava lähteä sunnuntaiaamuna rauhassa kentälle (tai piti silloinkin vielä jotain pakata). seitsemäksi tilattua autokyytiä ei vaan näkynyt ja kuulunut, alettiin vähän hermoilla että tuleeko tästä ikinä mitään. 7.20 päätettiin että nyt riitti (siihen mennessä lml:n logistiikkavastaava ei ollut vastannut yritryksistä huolimatta puhelimeen), ja napattiin tuttu tuk-tuk kuski (se oli se lätsä, jonka olimme edellisenä iltana pettäneet pahasti kun ei saatu siihen yhteyttä ja haluttiin lähteä paljon sovittua aikaisemmin pois ravintolasta ja otettiin toinen kuski, nyt maksettiin sille ja kaikki hyvin), joka vei meidät ennätysajassa lentokentälle.

ja siitä eteenpäin kaikki sujuikin tosi sulavasti. matkatavaroiden ylipainosta ei huomautettu, ensimmäinen kone lähti ajoissa joten tiukka vaihto bangkokissa ei ollut liian tiukka, ja päästiin turvallisesti ja iloisesti finnairin valtavaan MD-11:sta. tai no, jos ei lasketa sitä että uuden uutukainen (epä)aito louis vuitton-kassini veti mut kumoon juuri koneen porteilla kun yritin nostaa pudonnutta passiani. siinä sitten rehellisesti pyllähdin ja huokasin syvään ennen kuin kiskoin itseni ylös. kai sitä ihmisen joskus kaatua täytyy!

koneessa lähinnä syötiin ja katseltiin leffoja. seutulassa olikin sitten vastassa iloinen porukka! ja oli mieletöntä astua kylmään (hah) ulkoilmaan ja autoon... toisaalta tuntui kuin olisi ollut sata vuotta pois, toisaalta kuin ei ikinä olisi lähtenytkään.

tämä on viimeinen kirjoitus jonka tähän blogiin kirjoitan. siis kiitos, kiitos kaikille lukijoille ja ihanille kommentoijille, voin vakuuttaa että meillä on ollut todella hauskaa teidän kommentteja lukiessa! varmasti hauskempaa kuin teillä :)

moon ihan pihalla

kotona!

ei tunnu mitenkään oudolta, ja siksi tuntuu tosi oudolta. ehkä huomenna aamulla sitten. hirveän epätodellinen olo. kolme kuukautta? se on pitkä lyhyt aika. tuntuu kuin olisin ollut kotona viimeksi 100 vuotta sitten, ja toisaalta kuin päivääkään ei olis ollut pois.

sauna oli mahtava asia. ja hyvä ruoka ja iloiset vastaanottajat!

matkat meni oikein mukavasti ja jouhevasti, eikä tarvinnut maksaa ylimääräistä matkatavaroiden (tai omista) lisäkiloista.

mutta huh huh sentään. täällä tulee näköjään ä:n pisteetkin ihan itsestään!

in memoriam

haluan omistaa tämän blogikirjoituksen kaikille niille mahtaville nimeamillemme hahmoille, joihin olemme harjoittelun aikana tormanneet. saattaa olla hyvinkin tylsaa luettavaa, mutta ainakin pysyy sitten itsella muistissa.

phnom srouchin vaki:

projektijohtaja pomis, joka oli paikalla vain yhden viikon meidan siella ollessa. istui ilomastoidussa toimistossaan ja toisteli enjoy your relaxssssss.
ihmisoikeustyontekija viiksi, pitka ja laiha mutta janteva kaveri joka puhui huonoa englantia ja siita huolimatta oli usein tulkkaamassa meille. panttasi naisten vessaa vaikka miesten vessa olisi ollut vapaa.
terveysviranomainen gekko, selkeasti paremmasta perheesta tuleva ja hyvinpukeutuva keikari, jonka kanssa kuljimme monessa koulutuksessa. valistaa aidsin ehkaisysta ja imettamisesta (jalkimmaisesta nahtiin kuvamateriaalia).
talous- ja logistiikkapomo nilkkis, lahestulkoon asui suljettujen ovien ja verhojen takana toimistossa, ja nyrjaytti nilkkansa lentopallopelissa.
logistiikkavastaava tiikeri, matala aani ja korkea nauru. mahtava mies, kaytti uber-tennissukkia ja hoiti lopulta aina hommat kotiin. oletettava salasuhde paa:n kanssa. miehen hiusvaha hoyrysti aina auton ikkunat hetkessa.
"hovimestari" paa, siivoojan, kokin ja vartijoiden esimies. hilpea nuori nainen, joka pukeutui natisti ja kavi ilta-ajeluilla tiikerin kanssa.
ceo miina, kertoili meille maamiinoista alueella. korjasimme hanen ison raporttinsa kieliopin. (ceo=community empowerment officer, "kenttapomo")
ceo mekkis, mekkomies, viihdyttava pieni ukko jonka kielitaito oli huono mutta yritysta ei puuttunut. kuljeskeli ympariinsa krama-huivi mekkona. taputteli kurpitsoita.
ceo nurkkis, nainen joka soitteli (lemmen)puheluita joka aamu, paiva ja ilta asuntolan nurkalla. irtisanoutui meidan aikana, epailen etta se johtui meista.
seuraavat cef:t ja vapaaehtoiset, (community empowerment facilitator, varsinainen kenttatyontekija, ceo:n alainen): him, all-time favourite, urheilusukka- ja avokasnainen, nimi kertoo jo paljon, j-lo, naytti jennifer lopezilta, kalju, kaljuuntuva nainen joka lauloi (liikaa) karaokea, gs, jonka nimi tarkoittaa golden star, vapaaehtoinen joka vei meidat vesiputoukselle, ss, silver star, edellisen ystava ja aseenkantaja jonka nimea emme koskaan saaneet selville ja gael garcia bernal, mystinen ja alakuloinen henkilo joka naytti hieman talta kyseiselta nayttelijalta ja asui vajassa. surullisen hahmon ritari.
kokki/siivooja kanalja, jonka ikimuistoiset ruoat ovat painuneet verkkokalvoille ja makunystyroille iaksi. epailtava salasuhde gekoon kanssa.
kuskikuski, ihana pieni mies jolla oli iso maha ja laihat jalat. osti meille maina friteerattuja banaaneja ja pesi auton joessa. syotti kanoja ja sytytti kynttiloita jos sahkot loppui.
toinen kuski hypsy, pitka mies jolla oli laiskat silmat ja kasittamattomin puhelimen soittoaani ikina. hurmaava tyyppi!

bavelin vaki:

projektin johtaja pusis, pieni mies jolla on kikkara tukka, maastohousut vyotetty kainaloihin ja pusukalahuulet. hanella on takanaan uskomaton selviytymistarina punakhmeerien kynsista.
oikeusvirkamies ässä, mahtava mies ja mahtavat keskustelut meilla oli. han aloitti joka lauseen kirjaimella s... toimi loistavana tulkkina monessa tilanteessa.
ihmisoikeustyontekija hujoppi, kynaniskojen kynaniska, mielettoman pitka ja laiha mies taman maan asteikolla. ehka salasuhde paikallisen paa:n kanssa.
terveysviranomainen koura, vei meidat katsomaan ankkafarmeja ja me oltiin ihan pihalla.
logistiikkavastaava tiikeri, sai nimensa ps:n kollegan mukaan. pisti mut laskemaan sen yhden laskun ehka miljoona kertaa. oletettava salasuhde paa:n kanssa, huomatkaa ristiriita.
paikallinen paa, neiti jonka huoneessa asuin ja josta onnistuin haatamaan hanet pois kun yritin olla kohtelias. oletettavasti salasuhde ehka sadan tyypin kanssa.
ceo puu, sekopaa mies mutta mahtava, vei meidat mopolla sinne tosi kaukaiseen kylaan. tahan tyyppiin tutustuimme aika hyvin. sen nimi oli ehka try=puu.
ceo tiistai, toinen tutuksi tullut mieshenkilo, kavimme myos hanen kotonaan. nauroi kun me aina syotiin saamaa ruokaa ravintolassa. tunnetaan myos nimella blt.
ceo hypsy, sama etunimi kuin ps:n kuskilla, siksi myos sama lempinimi. piilotti tietokoneensa aina lakanan alle jottei me paastaisi siihen kasiksi.
cef:t nälkki, joka selvasti olisi halunnut (sala)suhteen itsensa ja puun valille, gloria, voi gloria!, lpk, mies joka pukeutui trenssin, reisitaskuhousujen ja laskipohjakenkien kummalliseen yhdistelmaan.
kuski moskova, hieno mies jolla oli kihara tukka ja lainapeite. pukeutui moskova-kenkiin, siita nimi. loogisesti toisen kuskin nimi onkin sitten
pietari, keitti meille kuumaa vetta kun sahkot oli pois. mutta ajoi kanan yli, siita vahan miinusta.

muita henkiloita:

tampiot (iso- ja pikku-), gg-hotellin yotyontekijat, joiden kanssa ei kannata hoitaa mitaan asioita koska joku menee aina pieleen. meille on mm. tilattu yksi ylimaarainen kuski, yksi ylimaarainen hotelliyo ja mita viela.
vakkarituk-tuk-kuskimme lätsä, silla oli ennen hattu paassa, nykyaan se on vahan vanhentunut, lainis, silla on lainapeite jonka se peittaa kyparalla, ja peruskuski, jota ihan alkuaikoina kaytettiin mutta joka on arsyttava kun se kitisee hinnoista.
musta pekka, kadunkulmassa olevan kattoravintolan omistaja, joka nayttaa talta sarjakuvasankarilta.
hp, hampaaton paholainen, jonka meinasin ihan unohtaa. nuori miestarjoilija jolla on isot kolot hampaiden valeissa ja joka sekoili meidan tilausten kanssa kerran siihen malliin, etta jossain vaiheessa kaikki mun vihantunteet kohdistui ja kulminoitui siihen. nykyaan olemme jo taas ystavat ja iloitsen aina sen nakemisesta kun se on niin huvittavan pihalla kaikesta.

apua miten pitka juttu! en varmaan muistanut laheskaan kaikkia mutta lisailen naita sitten. nyt pakkaamaan! (as if.)

hajatelmia ja tajunnanvirtaa

eilen me saatiin kunniakirjat joissa sanotaan, etta lml kunnioittaen kiittaa tyopanostamme heidan tyonsa hyvaksi. se on kehyksissa ja kaikkea ja ihan setelipaperin nakoinen, eli aika hieno. saali vaan etta se painaa aika paljon, ja paino tulee olemaan ongelma matkatavaroiden kanssa.

lml:n kambodzan projektin maajohtaja iso-d (nimi muutettu) vei meidat eilen "jaahyvaislounaalle" pp:n hienoimpaan hotelliin. siella oli mainio buffet, me hannun kanssa hamstrattiin varsinkin leipaa kun se on taalla vahan huonoa. tulipa syotya paljon. paikalla oli myos hongkongilainen vaihtari, joka lahti jo eilen kotiin.

muutettuamme siita fancysta uudesta hotellista viela viikoksi takaisin golden gateen olimme niin piheja, etta otimme vaan yhden huoneen kun se oli tahankin asti on sujunut tappeluitta. tasta seurasi se, etta gg:n tuttu henkilokunta on nyt varma siita etta me on alettu seurustella ja ne kyylaa tietavaisen nakoisina aina kun mennaan ohi.

eilen vietettiin pertsan ja kilun hautajaisia. me toivotettiin niille hauskaa loppuelamaa u-putken tuolla puolen ja vedettiin ne alas vessasta.

tanaan on lahinna haahuiltu ympariinsa, kaytiin scuba nationissa kysymassa onko meidan sukellusvalmentaja jo loytanyt pari sukelluskurssilta otettua (huonoa) kuvaa, mutta ei ollut. sitten kaytiin (toivottavasti) viimeisen kerran isossa ostoskeskuksesa hakemassa puuttuvat tuliaisjutut ja syomassa ristikon muotoisia ranskalaisia (muistatko aiti, me syotiin niita palm beach mallissa joulukuussa 1997!). lounaalla kaytiin mahtavassa kolonialismin aikaisen talon puutarhaan perustetussa paikassa, jossa oli maukuva kissa ja lihava koira.

huomasin juuri etta kaikki ne vaatteet tai kengat jotka olen taalta hankkinut on ostettu eettisesti ja/tai luontoystavallisesti orientoituneista paikoista. paitsi yhdet khmer-kengat, mutta taidan jattaa ne tanne. voin nimittain kertoa, etta harva lansimainen nainen loytaisi itselleen kivoja vaatteita taalta. sen sijaan, etta ostaisi hyvia perusvaatteita ja pari erikoista, on jokaisessa vaatekappaleessa rimssua, ketjuja, glitteria, kuvioita, vaalennusta, vetoketjuja, taskuja...ja lista jatkuu.

sunnuntaina me tullaan kotiin, ja nyt on jo torstai. hurjaa. on ihanaa tulla, odotan kaikkien nakemista ja joulua ihan hurjasti, mutta se on toisaalta tosi rankkaa. ei vaan siksi, etta helsinki-vantaalla olen luultavasti aikaerosta ja koko paivan matkustamisesta sekaisin ja aivan kuolemanvasynyt, mutta myos siksi, etta en todellakaan osaa jasentaa kolmen kuukauden aikana oppimaani, kokemaani ja nakemaani viela. en ole valmis jakamaan kokemuksiani. pelkaan joutuvani ryopytykseen ja ja kysymystulvaan, johon en osaa vastata. kuvien kanssa sitten aikanaan voi olla helpompaa, mutta nyt... onneksi koulu alkaa vasta kahden viikon paasta, saa rauhassa viimeistella raportit ja sopeutua takaisin suomeen.

eli ettehan pety jos en osaakaan heti kertoa paallimmaisia tuntoja?

fem därifrån!

eipa mulla sen suurempaa asiaa ole, piti vaan kirjoittaa ihan ton otsikon takia. eli viisi aamua meilla jaljella taalla, pitais ruveta jo pakkaamaan mutta ei ehka pysty.

meidan piti tanaan menna sinne kansainvaliseen azeecon-konferenssiin (ei, en todellakaan tieda mista siina on kyse ja mista nimi tulee), mutta kappas vaan ei mentykaan. hannu nimittain eilen illalla herkullisen intialaisen aterian jalkeen uhkasi hankkia ripulin, jotta ei tarvitsisi osallistua kokoukseen (ollaan liian loma- ja kotiorientoituneita). ja nyt silla on sitten oksennustauti tai lieva ruokamyrkytys tai joku muu ihana. mutta oon toiminu hoitajana, tein uroteon ja kavelin kauppaan 500 metria. kun ei taalla kukaan kavele, ja sain silla matkalla taas kaiken maailman tarjouksia. mutta hannu on jo parempi, huomenna me mennaan sit toimistolle tapaamaan davidia ehka vikan kerran. mita tasta opimme? ei pida uhkailla azeeconia.

aion jattaa tanne suunilleen kaikki ne vaatteet mitka toin mukanani. ne oli kaikki sellaisia, joita en suomessa ainakaan nyt talvella tai luultavasti ikina kayttaisi, ja taalla niita oikeasti tarvitaan. samoin jatan kaikki tuomani kengat (!!), lakanat myos. meinattiin ensin jattaa ne meidan toimistolle, mutta sitten tama eilen tapaamamme kaimani ehdotti erasta orpokotia, joka vastaanottaa mielellaan kaikkea lapsille. sinne pitaisi siis ehtia viela tassa viikolla. mutta ei hataa, kylla se rinkka silti tayttyy...

ai niin, huonoja uutisia. pertsa ja kilu, ne mun vesihyasintit, vetelee viimeisiaan laboratorio-olosuhteissa. eli me joudutaan viettamaan hautajaiset ennen lahtoa enka saakkaan niita tuotua suomeen! voi kurjuus.

puuhastelua

hahaa, kommentaattorit selkeasti vahenee tai kauhistuu kun kirjoitan maraton-teksteja, taytyy siis ilmeisesti lyhentaa naita juttuja...

tanaan oli hieno kohtaaminen. olimme sopineet menevamme kahville eraan suomalaisen naisen (kaimani muuten) kanssa, joka tyoskentelee taalla kambodzassa yk:n ruokaohjelmassa. olin odottanut kohtaavani keski-ikaisen tati-ihmisen reippaiden viestien perusteella, mutta kansallismuseon portilla seisoikin jarkyttavan pitka ja hirmuisen kaunis suomalainen nuori nainen kaymassa olevan ystavansa kanssa.

olimme pirtelolla friends-nimisessa ravintolassa, josa koulutetaan kambodzan katulapsia mm. kokeiksi ja tarjoilijoiksi. puhuttiin kaikesta: politiikasta, ilmastosta, ihmisista, suomesta ja kambodzasta, siem reapista ja uskonnosta. han erotessamme toivotteli nimittain hyvaa adventtia ja kertoi olleensa lahetysseuran kautta aikanaan namibiassa.

eeva oli siis tavannut davidin joka oli kertonut lml:lla olevan suomalaisia vapaaehtoisia ja antanut yhteystietomme hanelle. hanen tyonsa on ajoittain aika samanlaista kuin meidan, he kiertavat maaseudulla ja jakavat ihan konkreettisesti ruokaa koyhille.

kavimme pirteloiden jalkeen saman lafkan kaupassa: mainio paikka! kekseliaita kasityojuttuja ja kaikkea kivaa hyvaan tarkoitukseen. ostettiin puoti melkein tyhjaksi. nyt sita tilaa matkalaukkuun.

valmiina

olemme asettuneet pysyvasti (9 aamua) pp:hen. taalla on nyt kovasti kaynnissa water festival, mita juhlitaan, koska kuningas jayavarman II johti jonkun voittoisan taistelun 1100-luvulla (tai jotain, lunttasin hannun blogista), ja koska tonle sap-joki, tulvittuaan ensin pari kuukautta, muuttaa kulkusuuntansa taas normaaliksi kohti merta. tasta johtuen (siis festivaalista) kaikki hotellit, mukaanluettuna vakkarimme golden gate, ovat taynna ja meille ei ollut sijaa majatalossa. meidan kadun kulmassa on kuitenkin kiva uusi hotelli, josta saatiin yksi (1) huone. se maksaa 50$/yo, eli gg:ssa sais omat huoneet halvemmalla, mutta mitapa siita. tama uus on sita paitsi vahan fancy, ja se on ihan kiva. siihen hintaan kuuluu aamiainen, ilmainen netti, pyykkipalvelu, hedelmakori huoneessa (??) ja kaikkein partasta, aamulla oven alitse sujautettu painotuore cambodia daily!

eika meille viela ainakaan oo tullut taistelua huoneen herruudesta, ehka sitten jos discovery channelilta ja animal planetilta tulee jotain kivaa samaan aikaan...

mutta niin. huomionarvoisinta tassa on ehka kuitenkin se, etta projektiviikot ovat nyt ohitse. ja myonnan ihan avoimesti, etta oli haikeaa jattaa bavel taakseen. viisi viikkoa phnom srouchissa nayttivat kaytannossa, mita lml:n tyo kambodzassa on, ja toimivat erinomaisena johdantona omalle harjoittelulle. kolmen bavel-viikon aikana paastiin paljon syvemmalle, tutustuttiin tyontekijoihin ja paastiin sisaan projektin maailmaan.

eilinen paiva oli hieno, vaikka siihen sisaltyi myos kiukkua, epatoivoa ja harmaita hiuksia. olimme pyytaneet paasta lahtemaan pp:hen jo aamulla, silla muuten oltaisiin perilla taas joskus yolla. ja sitapaitsi tanskalainen vaihtari maya oli jarkkaamassa illalle bileita, joihin olisimme mielellamme osallistuneet. sovimme siis logistiikka-assistentin kanssa, etta auton nokka suuntaa kohti paakaupunkia kello 8.00. matkalla piti pysahtya yhteen koulutukseen, ja sehan sopi.

kavi kuitenkin ilmi etta ollaankin lahdossa sinne kokoukseen klo 8, tiettomien taipaleiden paahan (sinne minne juututtiin viimeksi), sitten takaisin toimistolle ja puolen paivan aikaan pp:hen. hannu vahan karjahteli mutta minkas teet, toisilla kun on toita. koulutus johon osallistuimme oli kylla mielenkiintoinen: uuden kylakomitean valinta ja vaalit. ensin esiteltiin ehdokkaat, sitten aanestettiin (yleinen ja yhtalainen aanioikeus, hienoa). komiteaan paasi 2 naista ja 3 miesta, henkilollisuuksista en paassyt ihan varmuuteen koska hannu jarkkasi meidat lahtemaan mahdollisimman pian. hetken jo ajattelin etta nyt tuli tappelu, voi etta mika jatka. mutta paatin sitten olla aikuinen ja totta kai tajusin sen etta hannu, yhta paljon kuin itsekin, halusi paasta jo matkaan.

matkalla takaisin kuskimme moskova pysahteli aina kun pyysin, jotta viela saisin valokuvattua jonkun kohteen ehkapa viimeisen kerran. pysahdyimme myos viemaan kyliin jaettavia tarve-esimeita (krama-huiveja, kondomeja, kekseja, vesipulloja jne jne), ja mika mahtavinta, me saatiin auttaa kantamisessa! moskova oli vahan hammentynyt kun edes pyysin saada auttaa, mutta tyytyvainen kylla kun yhdessa saatiin homma nopeasti hoidettua. on se janna juttu miten pienesta sita saattaa ihminen nauttia, siitakin etta saa kantaa pari laatikkoa paikasta toiseen pitkan tekemattomyyden jalkeen! yhdessa talossa nahtiin maailman pienin koiranpentu, ehka muutaman paivan vanha mytty.

meilla oli kaantamassa kokousta nainen, jolle olemme antaneet lempinimen paa (pilkuilla tai ilman). ensin oli aika kiusaantunut, koska kyseinen neitokainen on juuri se, jonka huoneeseen ensin majoituin ja sitten onnistuin ajamaan hanet pois sielta. han oli hirmu mukava ja koin ehka saaneeni jonkinlaisen anteeksiannon, koska tama asia on oikeasti vaivannut minua nama viikot. hanesta oli uskomatonta etta me, ja varsinkin mina, jaksettiin kantaa painavia (...) laatikoita moskovan avuksi!

kello tuli puolenpaivan, ja auton nokka ei osoittanut suinkaan kohti paakaupunkia vaan lahinna kohti mutakuopan pohjaa, jalleen kerran. moskova on kuitenkin aika kuski ja sai karryn liikkeelle ilman enempia hankaluuksia eika meidan tarvinnut edes ulostautua autosta. lopulta (tyypillisen, kuulemma kuskien tyosopimukseen kuuluvan, kahden tunnin siestan ja hannun totaalisen kyllastymisen jalkeen) olimme viimein matkalla. yksi pahoinvoiva raskaana oleva tyontekijaneitonen jai matkalla battambangiin (en tieda oliko silla iltapaivapahoinvointia muutenkin vai oltiinko me vaan niin kauheita), muuten riehuttiin aika vapautuneesti takapenkilla. pysahdyimme yhden tyontekijan talolla tauolla, sitten han ja vaimonsa hyppasivat kyytiin ja pakollisen illallistauon kautta phnom penhiin. bileisiin ei tietenkaan enaa ehditty tai jaksettu lahtea, mutta matka oli ollut jotenkin niin kiva tyontekijoiden kanssa vitsaillessa ja jutellessa etta ei se siina vaiheessa enaa haitannutkaan.

eilen tuli vahvasti sellainen olo, etta alan olla valmis taman harjoittelun suhteen. olen nahnyt paljon asioita, ja voisin varmasti viela jaada tanne, mutta nyt alkaa olla kotiinpaluun aika. tama harjoittelu on saanut paassani liikkeelle rattaita, joiden olemassaoloa en enaa muistanut tai edes tiennyt. en tieda olenko muuttunut, ulkoisesti ainakaan (paitsi etta olen hivenen ruskeampi, toivottavasti mummi ei ensimmaiseksi taas sano etta naytan kalpealta), mutta uusia ajatuksia on, valtavasti. olen onnistunut kyseenalaistamaan aika lailla koko elamani: tyonakyma, ammatinvalinta, tulevaisuuden unelmat, tavoitteet ja kaikki ovat prosessissa. mika on tulos, sen aika nayttaa!

tanaan me ollaankin sitten shoppailtu tosi urakalla, hannu ainakin! ooh, kaikkia ihania juttuja onkin loydetty. tuliaisia, tuliaisia... (ja parit kengat.)

ai niin. vesihyasinttini pertsa ja kilu on aika hyvissa voimin rasittavan automatkan jalkeen (kuski ajoi kanan yli, tuli paisti!). ne oli yon lavuaarissa uppokastelussa.

lahjoja

me saatiin paketti! ihanaa, lakuja ja panttereita. ja viimeisella hetkellä, kun huomenna lähdetään täältä pois. kuski toi sen pp:stä asti!

ai niin. mulla on vesihyasinttiviljelmä! aion tuoda sen suomeen.

hannulla lähtee ihan hanskasta. se leikkii juuri nyt yhden työntekijän laukulla ankkaa joka laulaa louis armstrongin lauluja (???).

arki

tavallista leiriviikkoa ollaan vietetty parin poikkeuksin. eilen mentiin yhden kauhean kenttätyöntekijän mukana iltapäivällä. se on iso kimittävä täti joka yrittää jatkuvasti pakottaa meitä laulamaan julkisilla paikoilla tai syömään lisää riisiä. ja sillä on tosiaan kamala ääni kun se karjahtelee "you know my name" tai "eat more!!" ollaan yritetty pakoilla sitä mutta eilen napsahti ja lähdettiin sen kanssa kylille. me kutsutaan sitä gloria gaynoriksi.

kokous oli ihan mielenkiintoinen mutta kesti vaan tunnin. sitten alkoi ukkonen jyristä ja jo vähän hämärtääkin, ja me oltais jo haluttu lähteä kotiin kun tiet on edelleen aika karussa kunnossa. mutta mitä vielä, gloria oli tehnyt meille ruokaa (yäk) ja vahti kuin haukka että me syötiin se.

kun viimein päästiin matkaan satoi jo. puolen tunnin ajamisen jälkeen tapahtui se, mikä on koko ajan ollut vai ajan kysymys: auto juuttui syvään mutaan, ja tuli pimeä. traktorillahan se tunnin odottelun ja seisoskelun jälkeen lähti ja päästiin kotiin, pesulle ja syömään. muta on kivaa kun se roiskuu.

tänään on vaan oltu väsyneitä ja turhautuneita ja ajeltu pitkin maaseutua. alkaa olla fiiliksetkin jo aika lopun tunnelmissa. hannu meinas hermostua tänään ja kun yritin rauhoitella sitä se kutsui mua rationaaliseksi punikiksi, heh heh.

me ollaan maksettu täällä aika pitkälti oma ruokailumme, vaikka diak maksaakin siitä suoraan lml:lle. äsken sitten tehtiin listaa syömisistämme jotta saataisiin rahat takaisin - talousvastaava laittoi mut laskemaan ja kirjoittamaan sen listan uudelleen kolme kertaa. eli löytyipä ainakin yksi asia missä nämä ovat tarkkoja... olen varsin ylpeä itsestäni kun ratkaisin tuon vaikean kolmannen asteen yhtälön, johon sisältyi plus-, kerto- ja jakolaskuja!

poistun nyt takavasemmalle ja annan tietokonevuoron taisteluparilleni.

me on seurusteltu tänään juhon kanssa puoltoista vuotta! hullua.

viimeista viedaan

huomenna me lahdetaan viimeista kertaa kentalle! ollaan oltu nyt viikonloppu battambangin kaupungissa, ja lml:n kuski hakee meidat sitten aamulla hotellilta.

battambang on samannimisen maakunnan paakaupunki, ja kambodzan toiseksi suurin. ei uskoisi! tama on pieni ja kompakti joen halkoma yhteiso, jossa pyorii ilmeisesti aika paljon lankkareita kun monet jarjestot majailee taalla. taalla on myos kambodzan parhaiten sailyneet ranskalaisten rakennuttamat siirtomaahuvilat!

eilen kaveleskeltiin vahan kaupungilla, kaytiin torilla (taalla myydaan paljon alueen erikoisuutta, rajan lahelta pailinista tuotuja safiireja ja rubiineja! ei kuitenkaan sitten ostettu. hannu ihmetteli etta onko kaikki tytot oikeasti jalokivien peraan? kai me ollaan, salaa ainakin. marilyn monroekin sen jo tiesi) ja yhdessa hauskassa lankkarikahvilassa missa kirjoitettiin nimet seinaan, se oli ihan taynna kirjoituksia.

kavellessamme joen rantaa hyvin englantia puhuva paikallinen opas tom loysi meidat. han naytti meille kaupunkia, kaytiin yhdessa vanhassa kolonialismin aikaisessa talossa missa paikallinen vanha tati puhui ranskaa, ja pystyin jopa keskustelemaan sen kanssa! tanaan tom vei meidat yhdelle temppelille vuoren paalle. tai siis kiivettiin sinne vuorelle mutta ei ihan loydetty sita temppelia, sen sijaan pamahdettiin vahingossa keskelle paikallista jumalanpalvelusta. poliisiseta osasi neuvoa, ja paastiin alas.

lopun paivaa olenkin sitten maannut sangyn pohjalla, on ollut vahan lampoa. toivottavasti se tasta paranee, typeraa olis tassa vaiheessa sairastua. kahden viikon paasta me ollaan lentokoneessa.

muuten, liitan tahan kertomuksen jonka taannoin luimme taalla lehdesta. ja tallaiset tapaukset on valitettavan yleisia taalla nykyaan...

eraan alueellisen poliisipaallikon poika ajaa humalassa kalliila maasturillaan perheen yli. perheen isa kuolee, aiti ja pieni lapsi haavoittuvat. yliajaja pakenee paikalta jalan.

paikalle saapuu kuolleen miehen ystava seka kaksi poliisia. uhrin ysrtava yrittaa kynsin hampain pitaa kiinni yliajaneen auton rekisterikilvesta, jotta yliajaja saataisiin kiinni. toinen poliiseista ampuu tata miesta rintaan. mies ei kuole, mutta joutuu sairaalaan.

viranomaiset eivat julkista yliajajan tai poliisien nimia tai ikia. haavoittunut mies ei nosta syytetta ampumisesta, koska ampunut poliisi on jo maksanut hanelle 100$ korvauksen tapahtuneesta. myoskaan kuolleen miehen suku ei aio nostaa syytetta, silla he pelkaavat joutuvansa vaikeuksiin. niin ja yliajajaa tai poliiseja vastaan ei yleisesti myoskaan nosteta syytetta.

paaministeri ottaa kantaa asiaan: rikkaiden lasten hurjastelulle on tultava loppu. viime viikolla sitten luimme tapauksesta jossa jonkun pampun poika hurjasteli humalassa ja pidatettiin: hanet paastettiin saman tien pois putkasta, koska hanen vanhempansa kirjoittivat lupauksen, etta poika ei enaa hurjastele.

etta ollaan me suomalaiset vaan ylpeita suomen poliisista!

kadonneiden esineiden kuningatar

sen lisaksi etta havitin tassa taannoin kamerani, muistikortin ja rahat, olen myos hetkellisesti epatietoinen puhelimeni olinpaikasta. luultavastin se jai huoneeni sangylle aamulla kun lahdettiin toimistolta - lupasivat tuoda sen huomiseksi mikali se loytyy. olisi ehka vahan liikaa olla hannun kameran, luottokortin ja puhelimen varassa...

eilen ja tanaan me ollaan puhuttu suomea muutenkin kuin keskenaan. eli kua:sta tuli porukkaa kaymaan battambangin toimistolla, samoin kuin david ja pari rouvaa lml:n paamajalta genevesta. ja me saatiin karkkia tuliaiseksi! melkein itku tuli. eilen sitten esiteltiin puolin ja toisin toimistolla, tanaan olimme heidan kanssaan yhdessa kylassa koko paivan. oli ihanaa kun kerrankin ei ollut paikan ainoa lankkari, sai keskittya vaan tarkkailemiseen ja valokuvaamiseen kumartelun ja varsinaisen kuuntelun sijaan.

miinakentille ei paasty! tie oli liian huonossa kunnossa. harmi! mutta ei ihme, tiet onkin aivan mielettomia. kun kuski laittaa maasturista nelivedon paalle ja auto lahtee rennosti luisumaan kuopissa, tuntee olevansa sekunnin murto-osan paasta ojan pohjalla. mutta eipas olekaan (tai eikos olekkaan, kukas se nain sanoikaan), on ne maasturit kuitenkin aika vekkuleita juttuja. tanaan nahtiin muuten yksi rekka joka oli ihan vinossa tiella jumissa mutta paasi kuitenkin liikkeelle! ja yksi peravaunullinen rekka, miksi oi miksi niiden pitaa tunkea sinne tielle kun ne pilaa sen vahintaankin, luultavasti jaa myos jumiin.

ollaan nyt viikonloppu battambangissa. vaikuttaa englantia puhumattomalta kaupungilta, joten ummikkona mennaan. mutta ei se mitaan. ja hotellissa on suihkukaappi ja vettakin tulee paineella, ooh!

sain tanaan kaverin, 15-vuotiaan tyton yhdesta kylasta. se yritti opettaa sanoja, mutta en oikeen oppinut. osaan sanoa kuitenkin jo "kiitos" ja "syomaan" ja ehka jotain muuta. eli tarkeimmat kuitenkin!

tänään jäljellä

toivon etten ole antanut viime kirjoituksissani sellaista kuvaa että mitään muuta ei täällä tehdä kuin odotetaan kotiinpääsyä. se ei nimittäin pidä paikkaansa, sillä tälläkin viikolla on tapahtunut paljon (äsken saatiin esim viimeinen täällä tehtävistä harjoittelutehtävistä tehtyä ja palautettua).

eilen oltiin pitkä päivä kentällä. aamulla osallistuttiin yhteen ravintokoulutukseen (mikä on terveellistä, mistä aliravitsemus johtuu jne jne). tapasimme siellä haroldin, uudesta seelannista kotoisin olevan miehen, joka on asunut vaimonsa kanssa aikanaan kambodzassa seitsemän vuotta. nyt he ovat täällä taas. haroldin tapaaminen oli ehdottomasti yksi hedelmällisimmistä kohtaamisistamme täällä: länsimaalaisena mutta maassa asuneena (ja khmeriä taitavana) hän osasi kertoa paljon tarvitsemiamme asioita, ja saimme koulutuksesta ja itse asiassa koko reissusta ihan valtavia ajatuksia enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

tuntuu että olen nähnyt battambangissa kahdessa viikossa paljon enemmän lml:n työn tuloksia kuin phnom srouchissa viidessä. toisaalta, chambakin jakso toimi hyvänä alustuksena ja esittelynä tähän työhön, ja täällä on päässyt sitten suoraan asiaan.

olen myös tosi innoissani siitä, että johdatus ilmoittaa olemassaolonsa pieninä pilkahduksina siellä täällä: jos olisimme nyt alkuperäisen suunnitelman mukaan uudessa-seelannissa, emme olisi kohdanneet haroldia! hän antoi meille käyntikorttinsa ja pyysi ottamaan yhteyttä jos olemme tulossa sinne päin. ja sen aion varmasti tehdä! (siis sekä reissata uuteen-seelantiin että ottaa häneen yhteyttä asian tiimoilta).

aika täällä lyhenee, mutta panokset kovenee (?!?). eilinen päivä tavallisuudessaan ja arkisuudessaan sai mut aivan innoihini (?) tästä maasta ja harjoittelusta: koulutustilaisuuksia (ja hyvät tulkit, vaikuttaa huomattavasti), paikallisia, lapsia, eläimiä, värejä, aurinkoa, yksinkertaista maalaiselämää... rakastan tätä maata kaikessa tässä köyhyydessä ja puutteessa! moni voisi kutsua sitä myös kurjuudeksi, mutta sitä se ei todellakaan ole. ihmiset ovat iloisen ja onnellisen oloisia, ehkä jo pelkästään siitä että ovat hengissä tässä ja nyt! kutsuin tätä maata eilen ihan vitsinä Jumalan hylkäämäksi paikaksi, ja saman tien tajusin kuinka väärässä olin kun edes vitsailin asialla. täällä sen todellakin näkee, että Jumala on olemassa. ja sen, että Jumalan olemassaoloa tarvitaan.

mutta turha pelätä, en ole jäämässä tänne pysyvästi. mitä enemmän näkee maailmaa ja uusia kulttuureita, sitä enemmän osaa kunnioittaa sitä mistä tulee. olen ylpeä kertoessani ihmisille täällä, että kaukana pohjoisessa on olemassa maa nimeltä suomi, ja sen pieni mutta sitkeä kansa. kuten jo lähtiessäni arvelin, kotiin palaamisen riemu on suunnaton, mutta kotiin ei voi palata jollei ole välillä pois!

jottei tämä aivan muuttuisi paatokseksi on todettava, että niitä päiviä vielä kuitenkin on jäljellä (17!!). on kivaa tulla kotiin ja nähdä teidät kaikki, on kivaa että tulee joulu, mutta täällä on myös ihan hirveän kivaa (tällä hetkellä ainakin), ja tiedän jo nyt että tlen kaipaamaan täältä asioita, paikkoja ja henkilöitä. eli aion ottaa nyt p ä i v ä n k e r r a l l a a n ja nauttia jokaisesta hetkestäni täällä. mistäs sitä tietää eksyykö tänne enää uudestaan (ja toisaalta jos eksyy, miten kehitys on vaikuttanut ja miltä täällä sitten näyttää?)!

nyt hannu hermostuu kun oon ollut koneella niin pitkään. apua.

viime yönä oli muuten aivan hullu ukkosmyrsky! en ole koskaan kuullut sellaista ääntä ja melua. luulin että talo hajoaa, ja pää.

miinakenttien kimallus

taas hajoillaan battambangissa! kuheruskuukausi ihanan oman huoneen kanssa on ilmeisesti ohi koska eilen tullessani huomasin että vessa on karmeassa kunnossa ja ikkunareikien ja hyttysverkon välissä olevat linnunpesät on inhottavia. ja unodhin ostaa kaupasta tullessa sen pienen nutella-purkin jonka voimin pärjäsin viime viikon! (...)

eilen hengailtiin ensin phnom penhin toimistolla, ja sitten ajettiin taas se mahtava 6 tuntia tänne, hanuri aivan puuduksissa. ja taas pysähdyttiin joka välissä, näiden täytyyjoka kerta saada ihme välinuudelit vaikka oltais just syöty. ja sitten pysähdyttiin kun yks työntekijä vei sen vaimolle vähän take awayta ravintolasta, mikä oli oikeastaan aika herttaista.

täällä on tänään harrastettu lähinnä datailua, huomenna päästään taas kentälle seuraamaan ravitsemuskoulutusta, hip hei. ja torstaina tulee kua:laisia, ainakin kolme suomalaista! me mennään niiden kanssa seuraamaan miinanraivausta perjantaina. ja viikonlopuksi jäädään battambangin kaupunkiin kun tuo matka on aika rasittava. paitsi hannun mielestä KUN SE AINA ISTUU SELLASELLA PAIKALLA MISSÄ EI AHTERI PUUDU. (mutta sillähän ei oikeasti ole väliä koska omani puutuu paikalla millä hyvänsä.)

tällainen pieni kirjoitus tänään. huomiohuomiohuomio, 19 aamua jäljellä!

oon ollut viime aikoina näkojään vähän aika paljon aku ankkoihin kallellaan kun toi otsikko on taas tuollainen.

pieniä sankaritekoja

olen tehnyt tänään tämän matkan ensimmäisen konreettisen hyvän työn.

oltiin syömässä lounasta kun kuppilaan tuli noin 12-vuotias poika tarjoamaan kengänkiillotuspalveluita (tuleva roope ankka siis). meillä ei ollut mitään kiillotettavaa mutta yksi mies antoi pojalle hommia. katseltiin sitten kun se korjasi pieteetillä papan kenkiä, ja yhtäkkiä hannu huomasi että poika itse oli paljain jaloin. surullista kyllä, mutta suutarin lapsilla, tai suutarilla itsellään, ei ole kenkiä.

tapaus jäi kaivertamaan kun poika lähti. kotikadullamme nähtiin se uudestaan, ja se kysyi haluanko kiillotuttaa mun flip-flopit! en halunnut, joku raja tässä länkkärinä olemisessa on oltava, mutta annoin kengät sille, ja kävelin itse paljain jaloin kotiin. se poika oli käsittämättömän kiitollinen, ja itselleni tuli käsittämättömän hyvä mieli. pienet teot voi merkata paljonkin, ja hyvää voi saada aikaan myös pienessä mittakaavassa: kaikkien ei tarvitse yrittää pelastaa koko maailmaa. ja ihmistä yksilönä ei saa unohtaa, vaikka tuntuisikin että nälkäpäiväkeräyslippaaseen pudotettu seteli on vaikuttavampi teko kuin kolmen dollarin läpsyköiden antaminen kengättömälle. siinäpä minulle opetus tälle päivälle! ehkä jopa yksi tärkeimmistä tällä matkalla.

tulin tosin ajatelleeksi että saatoin teollani estää mahdollisen miljardöörin tulevaisuuden! roope ankkahan tunnetusti sai asiakkailtaan huonoa kohtelua, mistä alkoi ponnistelu kohti tulevaa. ja loppu on historiaa. mutta toisaalta, tosielämän roope ankkoja ei ehkä tarvita. ehkä poika kymmenen vuoden päästä avaa kengänkiillotusliikkeen phnom penhissä.

lännen lokari

tänään on kambodzan itsenäisyyspäivä. siksi siis vapaata, tulimme jo eilen illalla kentalta paakaupunkiin. kenttatoimisto sijaitsee kuuden (tuskaisen) tunnin (tuskaisen) matkan paassa taalta. battambangin kaupunkiin ensin noin nelja, ja sitten viela eteenpain bavelin kuntaan ja kylaan.

sunnuntai-iltana oli jo pimeaa kun lahestyimme maaranpaata. viimeinen tunnin patka oli varsin pomputtavaa tieta. istuon kolmen miehen valissa keskella takapenkkia ja nauroin koko ajan, tuntui silta etta haima poksahtaa ja maksa, perna ja munuaiset tulevat siistissa rivissa suusta ulos. ja etta keilaan kaikilta muilta paat irti ja omani ulos ikkunasta.

emme tienneet mita odottaa uudelta toimistolta - sisavessa olisi luksusta! totuus oli kuitenkin ihmeellinen, niin kuin se nyt tapaa olla: omat huoneet, virallisesti sisatiloissa, oma vessa ja suihku! levea parisanky huoneessa ja toimistolla ainakin seitseman konetta joilla paasee nettiin (paitsi loppuviikosta ei paassyt). ja sanoinko jo oma vessa? huoneen viehatys kuitenkin karisi maanantaina kun omaan kopperooni oli pesiytynyt joku khmer. sauhusin ensin aikani oman sangyn tarkeydesta - tassa maailmassa on kourallinen sellaisia ihmisia joiden kanssa suostuisin nukkumaan parisangyssa tuosta vaan, mutta heista kukaan ei ole nyt taalla. selvittelyjen jalkeen kavi ilmi etta mina olinkin ilmeisesti pesiytynyt taman khmer-naisen huoneeseen, ja kun kyselin lisasangyn mahdollisuutta aiheutin ilmeisesti niin kovan jarkytyksen etta nainen oli haipynyt tunnin sisalla. ihme tyyppeja.

maanantaina lahinna istuimme toimistolla tutustumassa henkilokuntaan ja tekemassa harjoittelutehtavaa. tiistaina paastiin pomon (annoimme hanelle lisanimen pusis, on kuin ilmetty pusukala) kanssa maastoon. tie oli kuoppainen ja matka kesti pituuteensa nahden kauan, mutta ei ollut mitaan verrattuna keskiviikon koettelemuksiin. lahdimme aamulla kahden mopon tarakalla kohti 40 km paassa sijaitsevaa kylaa - matka kesti kolme tuntia. valilla kaveltiin, suurimman osan ajasta kuskimme urheasti ajoivat syvassakin mudassa. phnom srouchissa maa oli hiekkaista, taalla mutaista, ja sadekausi sulattaa koko moskan kuravelliksi joka vuosi. autot ja mopot olivat jattaneet "tiehen" parhaimmillaan yli puolen metrin syvyisia uria, jotka nyt lainehtivat mudasta.

kylassa olimme perilla ehka kaksi tuntia, ja siitakin kului puolet siestaan. kavimme kahdessa erikoistuetussa perheessa ja syomassa (ruoka on taalla ihan tosi pahaa, ostettiin nuudeleita jotta voitaisiin minimoida vahingot). takaisintulomatkan jalkeen olin varma a. siita, etta olin yhden paivan aikana pelannyt henkeni edesta enemman kuin aikaisemmin yhteensa, ja b. siita, etta istuttuani silla tiella yhteensa kuusi tuntia mopon kyydissa parjaisin hyvin rodeokisoissa. seuraavana aamuna heratessa tuntui kuin olisi tullut pahasti piiskatuksi... (oliko muuten nain, vai muistanko papi vaarin, etta härkä-akkarin oikea nimi oli lännen lokari?)

torstai menikin lahinna lahdon odotteluun. paastiin matkaan vasta kolmelta, mika kaikkien pakollisten pysahdysten kanssa tarkoitti sita etta oltiin perilla vahan yhdeksan jalkeen illalla, eika meilla ollut hotellihuonetta varattuna. onneksi golden gate ja vanha kunnon ramahuone 805 eivat pettaneet tallakaan kertaa! tosin turistikausi on alkanut ja huomenna vaihdetaan paikkaa pariksi yoksi kun alkaa olla hotellit taynna.

oltiin juhlimassa asken kambodzan 54-vuotista itsenaisyytta fcc:lla. missas muualla me voitaisiin olla kuin ulkomaankirjeenvaihtajien klubilla.. ilotulitteitakin oli. mutta kohta on joulukuu ja oman maan itsenaisyyspaiva, odotan kotiinpaasya jo ihan hulluna. kolme viikkoa!!

ilta

tulimme viikonlopuksi ja itsenäisyyspäivän viettoon pp:hen. lupaan kirjoittaa huomenna paremmalla ajalla ensimmäisen battambang-viikon seikkailuista. nyt olen liian väsynyt koko päivän matkustamisesta ja liian järkyttynyt suomesta kantautuneista karmeista uutisista. haluaisin rukoilla - ja olen rukoillutkin - asian takia, mutta en löydä sanoja.

elama on toivoa taynna!

huomenna iltapaivalla me lahdetaan battambangiin. kahden viikon lomailun ja loysailyn jalkeen on kiva menna uuteen paikkaan, nahda uusia maisemia ja ihmisia, ja jos vaikka jotain hommiakin viimein sais!

se matka sinne (6-8 tuntia) vahan kylla rasittaa. on istuttu nimittain viime paivina bussissa ihan tarpeeksi, tanaankin viisi tuntia. mutta toisaalta, 250km bussimatka pp:sta sihanoukvilleen maksaa yhta paljon kuin bussilippu espoosta helsinkiin... ja tyoviikoissa on sekin hyva puoli etta rahaa ei kulu. lomalla kuluu, mutta kai ehka saakin vahan?

tanaan nahtiin taas suomalaisia kaupassa, vahan hassua oli jutella suomeksi. oon miettinyt etta koenkohan kovan kulttuurishokin kun tulen kotiin? huudan kaiken mita haluan sanoa? sekoan karaokeen? kun ajan autoa, toottaan koko ajan ja yritan paasta poliisista eroon tarjoamalla rahaa?

tallainen pieni teksti tanaan. en tosiaan tieda miten bb:ssa paaseepi koneelle mutta viikonlopuyksi tullaan tanne takaisin, eli silloin viimeistaan. on hyva fiilis, ihan kun olisi kotiin palannut kun paasi taas golden gateen ja pp:n lankkarikadulle. vatsa vaan vahan temppuilee. ja toivon etta korvat pikkuhiljaa aukeis tuplamunalukosta, paineet purkautuis ja kummallinen rutina lakkais.

ai niin muuten, kim jong il on kai ollut taalla tai on juuri tulossa valtiovieraille. joka paikassa pp:ssa liehuu kambodzan ja korean lippuja, kuninkaan ja vieraan kuvia ja naimmepa jopa plakaatin joka sanoi "long live the peoples republic of korea"!

avaruuden lapsia

han on tehnyt comebackin ja on huomattavan paljon paremmalla tuulella kuin viimeksi, vaikkakin kuolemanvasynyt.

eilen ja tanaan ollaan siis lilluttu sukellusveneella (siis laiva jolta sukelletaan, ei sukellusvene) trooppisilla asumattomilla saarilla thaimaanlahdella. on syoty laivaruokaa, nukuttu laivan kanella, snorklailtu kirkkaissa vesissa ja tietysti sukellettu. meilla kavi huono tuuri: merella oli paljon voimakkaita virtoja ja nakyvys pinan alla oli huono, maksimissaan 7 metria. saimme kuitenkin kaikki vaadittavat sukellukset tehtya, loppukokeen suoritimme asken ja nyt on kortit ja kaikki.

ikavampi juttu on se, etta mulla on sukeltaessa aivan valtavasti ongelmia korvien tasapainottamisen kanssa. kipu on kova (edelleen), ja meidan opettaja oli sita mielta etta jos et nyt mene laakariin niin et enaa sukella - saali vaan etta sain just ton sukeltamiseen oikeuttavan tutkinon suoritettua. eli joku samanniminen, kortti myynissa! no ei. menen kunnon sukelluslaakarille kun suomeen paasen, selvittamaan korvaongelmat ja selittamattomat nenaverenvuodot.

pitkia paivia. tanaan oltiin vedessa jo kahdeksalta, paastiin firman toimistolta 12 ja puoli tuntia myohemmin. eli han menee nyt tyytyvaisena nukkumaan, mikali hanella edelleen on huone varauksessa. seuraavaan kertaan!

turhautuneen tunnustukset

tanaan on vietetty koko paiva viereisen hotellin uima-altaassa. ollaan tentitty sukellusmanuaalia ahkerasti, nyt paastiin toimintaan asti. ensimmainen tunti meni melkein siina etta seistiin happipullon takana - kokoa varusteet (takki, pullo, letkut, piuhat, suukappaleet, painot, rapylat, maski ja markapuku, allotava asia), pura varusteet, kokoa, pura. sitten paastiin 1,2 metria syvaan altaaseen harjoittelemaan. hauskaahan se oli, mieleton tunne hengittaa ensimmaista kertaa suukappaleen lapi ilmaa happipullosta ja veden alla! nyt osataan jo puhdistaa maski vedesta, vaihtaa suukappaleesta snorkkeliin, auttaa kaveria jos silta loppuu ilma, saataa painot oikein etta ei kellu eika makaa pohjassa ja paljon muuta. ja aiti, taa ei oo mikaan avomerisukelluskurssi vaan avovesi, tarkottaa siis lahinna ei-allasolosuhteita. eli merta.

eilen herattiin klo 5.00, koska bussifirman piti tulla hakemaan meidat 5.45. respan poika (miksi ne riivaa meita?) oli vahan erehtynyt ja kyyti tulikin vasta 6.45, mutta mikas siina respassa rinkan alla nukkuessa. bussi lahti seitsemalta, ja siella oli sightseeing-selostus lahinna krhmeeriksi. pp:ssa oli vaihtoaikaa 45 minuuttia, jonka aikana ehdittiin kohdata tan reissun ehdottomasti p****n kuski. se kyyditsi meita matkan joka normaalisti maksaa 2$, mutta kehtasi vaatia viitta! eika yhtaan kuunnellut kun sanottiin etta hei haiska, kylla me naa jutut jo osataan kun on kaks kuukautta oltu taalla. lopulta maksettiin reilut kolme vaan jotta paastaisiin siita eroon. hirvee tyyppi.

matka jatkui sihanoukvilleen, jossa olimme perilla kuuden jalkeen. eli 11 tuntia bussissa istumista, ei aikaa syoda valissa. voi sita riemua ruotsi-ravintolan lihapullien ja puolukkahillon aarella kun viimein saatiin ruokaa! tavattiin yks ulkosuomalainen (hannes hevi-tyyppinen) mies ja saatiin puhua suomea, vahan myos ruotsia yhden paikallisen tarjoilijan kanssa joka osaa sanoa falukorv ja nyt kiitos!

taa kuulostaa vahan valitukselta mutta nyt nyppii ihan armottomasti. taalla olo (kaks kuukautta takana, voisinko paasta jo suomeen kiitos), paikalliset ihmiset (hannun pyora meni tanaan rikki ja hotellin edustalla istuvat tuk-tuk-kuskit vaan nauroi, niin naa paikalliset aina tekee. ihan totta, mika kulttuuri se on olevinaan missa epavarmuus peitetaan hilpeydella ja negatiivisia tunteita ei saa nayttaa??! taalla on kauheen tukahtunut ilmapiiri koko maassa ja musta tuntuu etta oon vaan hirvea raivotar koko ajan kun en paase purkamaan suuttumustani. etta odottakaa vaan ilolla kun tuun kotiin ja kaikki turhaumus purkautuu...). ja vasyttaa aikaiset aamut, myohaiset illat... lisaksi mulla on hirvea morkkis siita etta me ei tehda mitaan hommia taalla.

ongelma on siina kylla ihan taalla paassa (siis ei mun paassa). voin kertoa etta olemme kylla yrittaneet saada hommia mutta taa paikallisten tyo on vahan kattelua ja kuuntelua. ma haluaisin tehda mita vaan, kaivaa ojaa tai kuokkia peltoa tai korjata riisia, mutta tallaisena musta ei ole hyotya itselleni, diakille, kua:lle lml:lle eika varsinkaan kambodzalaisille. siina maarin tietty etta ollaan kua:n ekat harjoittelijat taalla ja osataan kertoa toiminnasta takaisin tullessamme. aina kun oon turhautuneena kaynyt kysymassa edes jotain tekemista, on saatu vastaukseksi lahinna "istukaa ja odottakaa"-linjaa. oon kyllastynyt istumiseen ja odottamiseen. onhan me taalla tietysti paljon nahty mutta ei taa mikaan tyoharjoittelu ole.

mua ei nyt taas innosta oikeen mikaan. menen nukkumaan tai ehkapa kihisemaan omaan huoneeseeni, huomenna aikaisin lahto sukelluslaivalle. eli palailen ehka perjantaina tai lauantaina.

ai niin. se viela arsyttaa etta kaikki nettikahvilat on ihan taynna, ja kaytiin yhdessa kahden tunnin valein kattomassa josko loytyis konetta ja yhdet aivottomat lankkaripimut oli koko sen ajan mollottany plosoina niilla tuoleilla PELAAMASSA.

no nyt!

elämäntapakhmeerit

turistit matkustavat norsulla temppeliin

kuka pelätyn kung-fun taitaa? eivät he ainakaan.

menossa bayoniin, 216 salaperäisen kivikasvon temppeliin

ta prohmissa väsyneenä kun jalat ei enää kanna

suojassa temppelin raunion

eilen ja tänään olemme kiertäneet angkorin temppeleitä. myönnän avoimesti että asenteeni oli etukäteen vähän penseä - tässä on oltu maassa kohta kaksi kuukautta ja sinne me sulaudutaan muun massan joukkoon yhdessä aasian tärkeimmistä turistikohteista. varsin pian päätin kuitenkin heittäytyä täysin turistiksi, mikäs sen mukavampaa. oletin myös angkorin alueen olevan aika pieni, mutta kävi ilmi että olin jälleen kerran väärässä ennakkoluuloineni. aluetta ei todellakaan voi nähdä yhdessä päivässä.

ollaan onnistuttu löytämään tosi hyvä kuski, joka puhuu varsin sujuvaa englantia. oman elämänsä ammattilaisena ja paljasjalkaisena paikallisena hän tietää miten välttää turistimassat ja mitkä temppelit kannattaa ehdottomasti nähdä. aloitimme eilen aamulla angkor thomista, joka oli angkorin kuninkaiden viimeinen pääkaupunki. pelkästään se on jo yli 3 neliökilometrin kokoinen ja sen muurien sisällä on monta temppeliä silti irrallaan toisistaan. ensin kipusimme bayon-nimisen temppelin huipulle - eteerisen näköisiä kivisiä kasvotorneja hymyili vuosituhantista hymyään kaikkiin ilmansuuntiin. fiksun kuskin ansiosta turisteja kyllä oli, mutta ei todellakaan liikaa. (ja jotain kummaa tyydytystäkin siitä saa kun katsoo lihavia amerikkalaisia turisteja joka ei pääse kiipeämään minnekään itsensä alta..)

pienen mutta kuumottavan (helle+farkut=kuolema) kävelyn jälkeen (ja postikorttien oston, viimein) jatkoimme ta prohmiin, joka on tietoisesti jätetty suunnilleen siihen tilaan mistä se aikoinaan löytyi. eli siellä se on viidakon keskellä, kuristajaviikunat ja silkkipuut juurineen murentavat sen raunioita. uskomatonta kyllä olimme siellä lähestulkoon yksin, vaikka ta prohm onkin yksi angkorin must-nähtävyyksistä. kiertelimme, kiipeilimme raunioissa, pysähtelimme lukemaan kahta mahtavaa opastamme (kiitos annu ja kari!) ja otimme itselaukaisijalla kung fu-kuvia (juuri silloin joku turistilauma aina sattui paikalle nauramaan). angelina jolie ja lara croft-faneille tiedoksi, tomb raider-elokuvia on kuvattu osin juurikin tässä temppelissä. siitä muistutuksena tomb raider-puu temppelin pihalla, ja yhden ravintolan listalla jolien itsensä lanseeraama tomb raider-drinkki (hyvää oli muuten).

iltapäivällä oli vuorossa sitten itse angkor wat, kambodzan kansallinen symboli. se on maailman suurin yksittäinen uskonnollinen rakennus, kuuluu maailman seitsemän ihmeen joukkoon ja on noussut valtavaan arvoon. ja kambodzassa se todellakin näkyy kaikkialla: lipussa, oluessa, paidoissa, firmojen logoissa...

angkor watissa on aina valtavasti turisteja, niinkuin oli nytkin, mutta kuskin mukaan iltapäivällä kuitenkin vähiten. en tiedä vaikuttiko ihmispaljous, rankkasade vai molemmat mutta aamupäivän rauhallisuuden ja seikkailujen jälkeen temppeli tuntui laimealta. etsimme tyhjiä käytäviä (reliefit olivat kyllä upeita) ja kiipesimme jyrkimpiä portaita paikkoihin joihin muut turistit eivät eksyneet, katselimme, luimme ja valokuvasimme. ihmettelen vaan että mitä ihmiset oikein ajattelee, kaikki tunkee samaan paikkaan yhtä aikaa vaikka nähtävää olisi paljon muuallakin. olimme väsyneitä, hikisiä, nälkäisiä ja vihaisia (ei meinattu päästä ulos koko paikasta, meidät pistettiin kiertämään koko temppeli ja toista kautta pihalle) joten päätimme suunnata hotellille suihkuun ja syömään.

tänä aamuna lähdettiin taas (ostettiin siis eilen kolmen päivän liput). ajettiin keskisen angkorin alueen itäreunaa ja kuski pysäytteli parhaiden paikkojen kohdalla - banteay kdei oli pienempi versio ta phromista, temppeli keskellä viidakkoa. oli aamu ja hirmu rauhallista, ihan niin kuin annu oli kirjoittanut kirjaan. joka temppelin sisäänkäynnillä on maamiinojen uhreista koostuvia yhtyeitä, jotka soitivat paikallisia soittimia. ostimme siinä sitten itsekin khmer-huilut, joista riitti ja riittää iloa.

sras srang on yksi angkorin alueen tekojärvistä. nimi tarkoittaa kuninkaallista allasta, mutta sitä on ilmeisesti käytetty lähinnä norsujen kylvettämiseen. istuimme sen rannalla, siemailimme kylmää juotavaa ja yritimme parhaamme mukaan väistellä rannerenkaita kaupittelevia lapsia. yksi aika pieni totesi dramaattisella äänellä (kuultuaan että olimme ostaneet korun jo hänen kaveriltaan) "oh my god!"

pre rup ja east mebon olivat kaksi hyvin samantapaista pyramidimaista korkeaa temppeliä. pre rupissa rupesimme (heh heh) elämäntapakhmereiksi, kääräisimme kramat päähän ja perustimme huilubändin. onneksi paikalla oli varsin hiljaista (suurin osa turisteista ei vaan kykene kiipeämään niitä portaita), joten saimme kuvata tuota musiikin riemuvoittoa ihan rauhassa.. east mebonissa (on olemassa myös west mebon) kirjoittelimme kortteja varjossa. jos ne saadaan postiin ja JOS ne lähtee niin sellaisia voi odotella.

ta somin kohdalla olimme jo niin nälästä nääntyneitä ettei paljon temppelit enää kiinnostaneet. söimme khmer-paikassa kanalja-ruokaa (kraah) ja väistelimme joka puolella lymyäviä ja varsin ärhäkkäiksi käyviä kauppiaslapsia.

seuraavaksi oli vuorossa neak pean. se sijaitsee keskellä nyt jo kuivattua tekojärveä ja koostuu altaista ja niiden keskellä olevasta pikkuruisesta temppelistä. altaatkin olivat kuivat joten istuimme yhden niistä reunalle kirjoittamaan vähän lisää kortteja ja puheltelemaan pilliä. alan olla khmerhuilun soitossa jo niin kehittynyt, että osaan soittaa pari doctor bombayn biisiä ja celebrationin!

preah khan, seuraava kohde, on taas suurennettu versio ta phromista. se on toiminut angkorin kulttuurin aikana yliopistona, ja tuntui jotenkin temppeleistä eniten "eletyltä" - tunnelmasta pystyi aistimaan vuosituhannen takaisen elämän. preah khanissa on myös kummallinen kaksikerroksinen, pyöreäpilarinen rakennus, joka tuntuisi sopivan paremmin joko muinaiseen roomaan tai gotiikan ajan eurooppaan. paikalla oli jo vähän enemmän turisteja, joten aikamme kuvailtuamme laahustimme viidakon läpi kuskin luo.

hän vei meidät vielä phnom bakhengille, kukkulalle josta avautuvat upeat näkymät ja angkorin komein auringonlasku. toteutimme salaisen haaveemme ja vuokrasimme norsun (!) ylämäkimatkaa varten. hinta oli aika kova ja matka suht lyhyt mutta täytyyhän länkkärituristin nyt päästä norsun kyytiin! tietysti voi ajatella että onpa kivaa niillä norsuilla hiisata turisteja ylös alas mäkeä, mutta niistä pidetään tosi hyvää huolta. alas tultiin sitten ihan omin jaloin.

rankka päivä! käytiin tähän mennessä ehdottomasti parhaalla illallisella foreign correnpondent's clubilla. hieno ravintola, mahtava palvelu ja ankka oli hyvää, samoin jätski ja sangria (ainakin hannun mielestä). miten tästä nyt saakin sellaisen kuvan että mitään muuta ei tehdä kun maistellaan erilaisia drinkkejä! ei pidä paikkaansa.

huomenna mennään vielä puoleksi päivää ainakin. nyt meen kohta nukkumaan huoneeseeni (josta ei ihan joka kerta pääse ulos kun lukko on outo. muuten kiva huone), mutta ennen sitä yritän lisäillä tähän perään kuvia iloksenne!

p.s. ei onnistunut tuo kuvien lisääminen, hotellin ilmainen kone on h i d a s ja muut asukkaat käy hiillostamassa kun meillä kestää. ehkä huomenna.

turisti

niinhän siinä sitten kävi että kaoowkultanakit ja hänen hotellinsa ei ollut ihan meidän tyyliin. kaikissa oppaissa lupailtiin että dead fish inn (?!) on erikoinen mutta siisti. erikoinen se kyllä oli, hotellin ravintola oli valtava peltihalli eri kerroksissa, mutta hotellin käytävällä ja varsinkin huoneissa haisi home ja kosteusläikkiä oli joka puolella. hannun suihku ei toiminut ja muuta mukavaa. hetken pohdittuamme päätettiin ettei viitsitä altistaa itseämme millekään allergialle, varsinkaan ennen sukelluskurssia. eli ei kun vaihtoon. siirryimme toiselle puolelle kaupunkia kunnolliseen kerrostaloperhehotelliin missä on lämmin vesi suihkussa ja sängyssäkin lakanat vaihdettu edellisen käyttäjän jäljiltä. ja hinta on 5$ enemmän kuin edellisessä.

tulimme tänne siis veneellä, mikä oli aika mieletöntä. matka kesti kaikkineen noi kuusi tuntia (kolmen tunnin yöunet takana, hotellin leffakanavalta tuli liian kiinnostavaa ohjelmaa jotta olisi voinut mennä nukkumaan...), aamuvarhaisella lähtö pp:stä. matka pitkin tulvivaa tonle sap-jokea oli mielenkiintoinen: ensin leveä joki, sitten kapea, ja lopulta kaikki rannat katosivat näkyvistä. järvi on siis aika iso, varsinkin tulviessaan.. mitään ei näkynyt, ainoastaan vesihyasintteja joita kasvaa täällä villinä.

ah. tässä uudessa hotellissa on myös uima-allas, on tosi rauhallisella paikalla ja kyyti sovittu temppeleille huomisaamuksi. elämä hymyilee, nyt on sentään loma!

maboon kaowkultanakit

kuten olette ehkä huomanneet, olen otsikoinut joitakin blogikirjoituksia sellaisten ihmisten mukaan, jotka ovat jollakin lailla vaikuttaneet minuun matkan aikana. maboon kaowkultanakit ei ole, vielä ainakaan (hän on siem reapin hotellin respan työntekijä kai), mutta hyvänen aika mikä nimi! KULTANAKIT!!

huomenna aamuseitsemältä lähdemme kohti siem reapia. alunperin tarkoitus oli mennä battambangista tonle sap-järven yli veneellä, mutta koska jäimmekin tänne, päätimme maksaa vähän enemmän ja mennä bussin sijaan veneellä täältä. jos olette seuranneet matkaamme kartasta, matkustamme siis ylös tonle sap-jokea kohti samannimistä järveä jonka rannalla kaupunki sijaitsee (tosin kuten jo aiemmin mainitsin, tonle sapin suunta on muuttunut tulva-ajaksi, joten menemme siis kai alas?). ja siem reap on siis se kaupunki joka on portti angkorin temppeleille. eli turismia luvassa, jee!

sieltä sitten siirrymme tiistaina ihanan koko päivän bussimatkan ensin pp:hen ja saman tien sihanoukvilleen. ja sitten sukeltamaan. kohta lähdetään sukellusfirman pp:n toimistolle tekemään vaadittavia pistareita, ollaan opiskeltu hulluna ja tiedetään jo kaikenlaista. esimerkiksi että sukeltaminen voi aiheuttaa kipua ja painetta hampaissa ja suolistossa!

tämä viikko on pyöritty toimistolla datailemassa, mitään ei oo saatu aikaan. mutta saatiin ihanaa postia suomesta, salmiakkia ja kirjeitä ja kaikkea! kiitos kaunis suvelan tytöille!

yritin lisäillä kuvia tänne mutta tämä toimiston kone on vähän outo välillä. koitan ehkä viikonloppuna uudestaan. terveisiä sinne kaikille lumen keskelle (?)!

vicky

lauantaina oltiin juhlissa. varsinaisia pirskeitä edelsi kuitenkin melkein paniikiksi äitynyt serious shopping, kun ei ihmisten viiskymppisiin kai ihan retkuissa voi mennä. kiersimme molemmat kaupungin tärkeimmistä ostoskeskuksista, mutta mukaan ei tarttunut muuta kuin yllättävän hyvä karkkipussi paniikin välttämiseksi.

lounaaseen mennessä olin melkein ostanut puolen tusinaa retkua ja vaatetta joita olisin käyttänyt korkeintaan sen yhden kerran, mutta yllättävä järjen ääni esti nämä aikeet viime hetkellä. meidän kotikadulta ekokaupasta ostettu musta pellavatunika ja rinkan pohjalta löytyneet legginsit osoittautuivat päivän parhaimmaksi valinnaksi, sitä tunikaa tulen taatusti käyttämään vastakin.

ostosreissu opetti meille kuitenkin yhden tärkeän asian: edes rahalla tässä maassa ei saa mitään aitoa. niiden kaikkien conversejen, vuittonien, calvin kleinien ja chanelien keskellä tajusimme, että nahka ja "aito" leima ei välttämättä tarkoita mitään. tuotteet ovat joko sekundaa priimatavaran mennessä myyntiin eurooppaan, tai sitten vain kalliiden merkkien sivutuotteita. tämä ymmärrys antoi meille täyden oikeutuksen teettää ne muutamat tarvittavat kauluspaidat, ja toisaalta tajusimme että mitään ei taatusti kannata ostaa valmiina, ainakaan mitään millä olisi markkina-arvoa suomessa... (sitäpaitsi olen raajojeni puolesta ihan kirahvi tässä maassa, kaikki farkut ulottuu vaan jonnekin pohkeen ja kehräsluun välille.)

juhla itsessään oli hauska tapahtuma. david, lml:n kambodzan projektin johtaja, juhli siis 50 vuottaan yhdessä vaimonsa bethin kanssa. he asuvat mielettömässä kartanossa aitojen takana keskustan ulkopuolella. oli hauskaa huomata kuinka paljon paikalla oli tuttuja! toimistolta, phnom srouchista.. david oli tosi innostunut salmiakkipussistamme. juomaa oli tarjolla paljon, samoin ruokaa, jonka ruthin filippinosukulaiset olivat valmistaneet. katolisen seurakunnan pappi oli paikalla ja rukoilikin vielä aluksi, mahtavaa.

ilmeisesti pukeutumispaniikkii kannatti. hannulla oli osia uudesta puvustaan päällä, ja molemmilla uudet kengät (ja oli mulla siis muutakin). useampi kuin yksi henkilö kävi erikseen sanomassa että olettepa hyvännäköisiä tai en meinannut tunnistaa. eipä ihme kun yleensä meitä näkee toimistolla perjantai-iltapäivisin maastoviikon jälkeen tukka likaisena ja hirveissä retkuissa. nyt kun on viikon kaupungissa voi ehkä yrittää panostaa..

tänään on täytelty harjoittelupapereita davidin kanssa ja oltu muutenkin toimistolla. iltapäivällä käytiin ilmoittautumassa sukelluskurssille, joka pidetään ensi viikolla sihanoukvillessä. kurssin pitäjä vicky on mahtava brittinainen, herätti luottamusta ja sai meidät innostumaan asiasta todella. kirjoittelen kurssista enemmän kun se lähestyy.

teetin matkan ensimmäiset filmikuvat! tulivat kahdessa tunnissa, ja mielettömiä ovat! kyllä filmikuvissa on sentään jotain hohtoa.

häivähdys nivusta

terveisiä kambodzasta. olemme ylittäneet matkan puolivälin eilen, joten kotiin ollaan kovaa kyytiä tulossa. alunperäisen suunnitelman mukaan meidän piti lähteä maanantaina battambangiin, mutta siellä on koko ensi viikon japanilainen avustusporukka, joten jäämme phnom penhiin. ei harmita yhtään. seuraavalla viikolla lomailemme (taas) ensin siem reapissa (missä sijaitsevat angkorin temppelit) ja sitten vielä sihanoukvillessä sukelluksen merkeissä, toivottavasti ainakin. eli battambangiin vasta kahden viikon päästä.

phnom srouchin aika on siis ohitse. viikko alkoi epäilyttävissä merkeissä. pomo ei vieläkään ollut paikalla, eikä kukaan tiennyt tai ainakaan myöntänyt olevansa vastuussa meidän kierrättämisestä. maanantaina päätimmekin sitten lähteä sille vesiputoukselle jossa olimme ekalla viikolla, ilma kun oli hyvä. putous on kolmiosainen; viimeksi kävimme vain keskimmäisellä tasolla. nyt poikkesimme ensin alimmalle tasolle (samantapainen kuin toinen taso josta olen aiemmin laittanut tänne kuvia), ja kiipesimme sitten suoraan ylös. rehkiminen ja kolmen dollarin pääsymaksu oli vaivan arvoista: ylin putous oli yli 40 metriä korkea ja sadekaudesta johtuen varsin vuolas. kiipesimme niin lähelle putousta kuin mahdollista - 20 metrin päähän, siitä eteenpäin vesisuihku olisi ollut liian voimakas. putousta ja sitä ympäröivää neitseellistä viidakkoa on ihan turha yrittää kuvata sanoin, mutta onneksi hannun kamera oli mukana. eli kuvia on olemassa.

tiistaina meitä odotti ikävä yllätys. kun heräsimme ja kampesimme itsemme alas aamiaiselle seitsemän aikaan, kaikki englannintaitoiset työntekijät olivat jo häipyneet paikalta, samoin kuin molemmat autot. koko päivänä ei siis tehty mitään, ei mitään ei mitään ei mitään. jossain vaiheessa iltapäivää alettiin sitten sivistää toisiamme tietovisakysymyksillä. vielä kun löysin toimiston kirjahyllystä lasten kartaston, oli onnemme tilanteeseen nähden täydellinen. eli kysykää vaan, osaan jo kaikki usa:n osavaltiot. georgian meinaan kyllä aina unohtaa.

keskiviikkona ja torstaina osallistuttiin gekko-nimityksen saaneen henkilön (projektin terveysviranomainen) kanssa hivin ja aidsin ehkäisystä kertovaan koulutukseen. koska ehkäisyvalistus tapahtui pitkälti ihan esimerkeillä näyttäen, koulutus oli ensimmäinen josta me ymmärrettiin suurin osa ihan ilman tulkkausta. sain koulutuksessa myös mutakylvyn kun käveltiin varsin liejuista polkua ja jumiin jäänyt sandaali aiheutti ihan konkreetisen paskamyrskyn. näytin ihan siltä kuin olisin kärsinyt karmeasta ripulista, mikä oli paikallisten mielestä tosi huvittavaa. itseänikin nauratti mutaman tunnin kuluttua.

eilinen koulutus ei ollut päässyt vielä edes siihen näin ehkäiset hivin leviämisen sukupuolisuhteissa-vaiheeseen, kun tiikeriksi nimeämämme työntekijä tuli hakemaan meitä. viimeisen päivämme kunniaksi hän ja toinen kuski, lempinimeltänsä hypsy, veivät meidät relaxoitumaan läheiseen kiriromin kansallispuistoon. ja aivan mainio meininki siellä olikin. kuvasin 32 kuvan filmin täyteen.

kansallispuisto sijoittuu cardamom-vuorten ja elephant-vuorten risteyskohtaan, ja on alle 10 km päässä meidän toimistolta. se vesiputous kuuluu myös kyseiseen puistoon. noustessamme serpenttiinitietä kasvillisuus oli ensin heinikkoa ja nahkealehtisiä puita, sitten viidakkoa ja yhtäkkiä havumetsää! tai pine tree, se on jonkinlainen mänty. pysähtelimme ihailemaan maisemia, näimme suloisia koiranpentuja, upeita maisemia (vaikka olikin harmaata) ja ranskalalaisten 1950-luvulla rakentamia ja punakhmerien rapistumaan jättämiä huviloita.

lounastimme joen ja pienen vesiputouksen rannalla. koko puisto on viikonloppuisin täynnä paikallisia, nyt siellä ei ollut ketään. ruoka oli mainiota, istuimme kummallisella bambupöydällä jossa oli heinäkatto - näitä piknikpöytiä oli koko paikka täynnä. paikka oli ympäristöönsä nähden ihan ihmeellinen, tuntui kuin olisi pudonnut jurassic parkin maailmaan. siellä kasvoi hirvensarvensaniaisia luonnossa, äiti huom huom. ihan uskomattoman epätodellinen paikka, ja mielettömän hieno. jos harjoittelumme ei olekaan ammatillisesti niin antoisa kuin monella muulla, ei meiltä jää hienoja kokemuksia ainakaan puuttumaan!

phnom srouchilaisia tulee kyllä ikävä, erityisesti yhtä henkilöä. meidän kuski, mahakas pieni mies, on kuskannut meitä mahdottomasta paikasta toiseen sanaakaan sanomatta. meillä ei ole yhteistä kieltä, mutta miehen hymy on maailman levein. kuski kommunikoi osoittamalla ja elehtimällä, ja joskus yksi hyvinvalittu sana riittää kaiken tarpeellisen kertomiseen. hän hoitaa maalla myös kanojen ruokinnan ja pesee auton läheisessä joessa. mieletön tyyppi!

tässä maassa on tullut maisteltua kaikenlaisia herkkuja. parhaita ovat olleet tienvarresta ostetut lämpimäiset friteeratut banaanit ja kokouksissa tarjotut kakkuset - khmercake, kuten mekkomies sanoisi. pahinta on ollut se kananalkio, mutta aika lähelle pääsee yllättäjä papaija. suomessa joskus myytävät papaijat eivät ole mitään näihin verrattuna, täällä hedelmät poimitaan kun ne ovat helposti 30-40 cm pitkiä ja halkaisijaltaan 20 cm. maku on aivan käsittämätön: yleensä kuvittelisi hedelmän olevan raikas, mutta ei. papaija maistuu ei-miltään, mutta siinä on pieni mutta dominoiva pahentuneen tai mädän aromi. ja koska lähestulkoon joka perheellä on varaa tuotteliaaseen papaijapuuhun, sitä mielellään tarjotaan vieraille. syötyämme niitä eri paikoissa hampaat irvessä hannu kiteytti ajatuksemme paikkansapitävään toteamukseen: papaijassa on häivähdys nivusta.

tänään ja huomenna täytyy harrastaa vähän ostoskelua. mulla ei ole edelleenkään yhtään siistiä vaatetta paitsi kengät (ja se kauluspaita jonka teetin, siitä tuli kyllä tosi hyvä), ja huomenna david juhlii vaimoineen 50-vuotispäiväänsä. meidät on siis kutsuttu juhliin! ollaan tosi innoissamme, ja aiotaan viedä tuliaisiksi pussillinen salmiakkia, koska se on jotain suomalaista (eikä meidän kannata ruveta lähestulkoon tuntemattomille ihmisille hankkimaan vakavaa lahjaa).

ihanaa viettää välillä vähän kaupunkielämää! kirjoittelen lisää kuulumisia ja juhlien tapahtumista - siellä on kuulemma talo täynnä filippiiniläisiä!

kentalle

nopeasti vaan. kaikki ihan ok, kameran katoaminen ketuttaa edelleen mutta kylla se tasta. eniten harmittaa se, etta nyt ei paasta vaantelemaan kuvia mahtavalla kalansilmaobjektiivilla. ja siella oli mieleton kuva missa koira kurkkaa. mutta taa on elamaa ja muita latteuksia.

kohta viimeiseksi viikoksi phnom srouchiin. nyt alkaa kyllastyttaa, en millaan enaa jaksaisi. kun kerkean, ehka viimeistaan viikonloppuna, avaudun tanne ehka myoskin ammatillisista syista. nyt on liian kiire. haluaisin jo vaihtaa asemapaikkaa, tanaan on puolivali takana. aika hidastuu ja mikaan ei etene.

no joo. asiat kuitenkin ihan hyvin. mulla on viela yksi tolkki kokista.

huonoja uutisia

eli mita sita turhaan kiertelemaan, tilanne on nyt seuraava. multa on kadonnut pieni pussukka jota olen ahkerasti kanniskellut mukanani. siella ei ollut ainoastaan kaikki rahat mita mulla oli (40$, mutta se on vain rahaa) ja luottokortti (se on jo kuoletettu, ei valia), mutta myos kamera ja muistitikku jonne kaikki taman matkan kuvat oli tallennettu. eli valitettavasti, kuvia ei siis ole eika tule. voitte ehka kuvitella kuinka paljon harmittaa.

raha-asioista ei huolta. soitin heti aamulla kotiin, josta kasin kortti kuoletettiin. papi lupasi jopa soittaa vakuutusyhtioon kameran vuoksi.. tallaisissa tapauksissa sita tajuaa kuinka korvaamattomia vanhemmat on: ei puoltakaan sanaa siita kuinka paljon kamerat maksaa ja kuinka typeraa on olla varomaton rahojensa suhteen. sen sijaan mun kortti kuoletettiin viidelta yolla (!!). etta kiitos, kiitos, kiitos. en tieda mita tekisin ilman teita.

rahoja saan siirrettya nettipankissa hannun tilille, joka voi sitten nostella niita mulle. eli toivoa todella sopii ettei senkin kortti katoa! mutta esimerkiksi juuri tan takia on aivan mahtavaa etta meita on matkassa kaksi. yksin voisi olla aika pulassa.

pussukka katosi siis eilen illalla. ravintolasta tullessamme ja viela rannalla kohti hostellia kulkiessa se oli viela mukana. pysahdyimme hetkeksi silittamaan kulkukissaystaviamme penaa ja pantteria, ja sen jalkeen kamoista ei tietoa. on viela pieni mahdollisuus etta ne loytyy vaikka jostain sen hostellin alueelta, mutta en halua luottaa siihen. jos se on pudonnut, joku on loytanyt sen eika ole palauttanut esim respaan. ja miksi olisi! siellahan oli rahaa, kortti, hyva kamera ja tilava muistitikku. jos joku paikallinen olisi ollut asialla ja saisi kameran myynnilla elatettya perheensa saattaisin ehka ymmartaa, mutta siina hostellissa asuu vaan lankkareita.

aamulla kun sitten lahdettiin hostellista ja selvitettiin tata asiaa, tapahtui jotain todella ihmeellista. asuttiin paikassa kolme yota, eli summa olisi ollut 30$ per karsa. jostain syysta respan poika oli kuitenkin ihan vakuuttunut etta me oltiin vaan kaksi yota, vaikka yritettiin selittaa. hannulla oli nimittain ihan tasan 40$ kateista, ja ne me sitten maksettiin. sitten tajuttiin etta bussilipuista pitaisi maksaa viela 9$, apua. hannulta loytyi ihmeen kaupalla tasan 5$ arvosta rieleja, ja mun kasilaukusta viela nelja dollarin setelia!! ihmeiden aika ei ole ohi, vaikka me aina niin luullaan. niinkin epatoivoisen tilanteen keskella tajuttiin yhtakkia olevamme mielettomassa varjeluksessa ja johdatuksessa.

eli tallaista taalta tanaan. onneksi jotain kuvia oon saanut teille nahtavaksi! ja hannulla on jotain jo siirrettyna suomeen. hyva asia on se, etta kaikkiin niihin paikkoihin joista kuvia on otettu me ollaan nailla nakymin menossa viela uudelleen. etta tilannetta voidaan ainakin yrittaa korjata. surettaa vaan mun ihanan pienen sinisen kameran kohtalo. kuka rontti sen on vienyt.

rantaelamaa

taalla me punaiset rapulankkarituristit viela porskutetaan. oikeasti ei olla punaisia, me ollaan ruskeita, mutta noita yllamainittuja rapuja kylla taalta loytyy. esimerkiksi meidan suomalaiset (!!) bungalow-naapurit, jotka poltti eilen illalla parvekkeellaan jotain niin etta tana aamuna meillakin oli krapula.

kaikenlaista on viikon aikana nahty ja koettu. snake house-ravintola oli kylla elamys. ruoka oli suoraan sanoen aika pahaa, mutta ei sinne kukaan evasten takia varmana tulekaan. meidan poydassa (sen sisassa sentaan) asusti ehka jonkinlainen kalkkarokaarme, takana krokotiili hihnassa ja hannun vierustoverina parimetrinen paksu valkoinen python. aika karseeta. sen lisaksi paikassa oli viela iso taulu johon oli ripustettu kymmenittain kuvia kaarmeen puremista - ne aiheuttavat kambodzassa enemman amputaatioita kuin maamiinat. etta tervemenoa viidakkoon.

keskiviikkona muutettiin fancysta uima-altaalla varustetusta hostellista ranalle pieniin bungaloweihin, joista avautuu ehka upein nakoala ikina. kuvia tulosa sunnuntaina viimeistaan.. olemme kavelleet rannalla, nauttineet virvokkeita palmun alla ja uineet turkoosissa lampimassa vedessa. mita muuta voi rantalomalta viela toivoa?

kaytiin syomassa yhtena iltana ruotsalaisessa ravintolassa. tilasin lihapullia ja perunamuussia, sain myos puolukkahilloa. juteltiin ruotsia paikan omistajan henrikin kanssa. melkeen kuin kotona! tanne on myos avattu finlandia-niminen baari kolmen suomalaisen miehen toimesta. turha kai sanoa mita siella tarjoillaan.

eilen kolloteltiin kaukaisemmalla ja tyhjalla rannalla (suosituin ranta on pehum benin takia aivan taynnansa khmeereja). oltiin just lahdossa kun huomattiin etta paikalliset naiset juoksee kovaa kohti ja huutaa lapsiaan pois vedesta. vitsailin siina viela etta heh, ehka siella on hai. tarkemmin katsottuamme haiksihan se paljastui, tumma eva nakyi selvasti parinkymmenen metrin paassa ranasta. siina se saalisti, missa ne lapset oli just uinu. aika pelottavaa se kylla oli!

eilen syotiin mielettomassa rantapaikassa hyvaa hapanimelapossua. istuttiin muovituoleilla hiekalla valtavan puun alla (josta tippui joku, esim simo siilo, mun paidalle) ja nahtiin kun aurinko laski thaimaanlahteen! aika mieletonta oli, voin kertoa.

ollaan loydetty aivan ihana tuk-tuk-kuski, se aina sanoo etta paattakaa ite mita haluatte maksaa. sihanoukville on aika makista seutua ja etaisyydet on pitkia, joten ollaan maksettu sit ihan hyvin. se on ihana tyyppi verrattuna niihin aalioihin pp:sa jotka valittaa liian pienesta hintatarjouksesta. aikuinen mies joka vanisee on kylla jotain todella raivostuttavaa! mutta eilen sen kuskin poikakin oli kyydissa. ja kohta se hakee meidat taas, mennaan viimeisen illan kuniaksi taas siihen ihanaan italialaiseen jossa on se fabrizio.

huomenna tosiaan taas pp:hen. kirjoittelen sielta sitten lisaa kuulumisia kuvien kera. me palataan sihanoukvilleen viela marraskuun alussa, suunnitelmissa olisi paasta kokeilemaan laitesukellusta. firma on turvallinen, lankkarien omistama, ja niilla on vakuutukset kaikille ja kaikelle. eli ei huolta siis.

nahdaan taas! hauskaa talven alkua, kuulin etta siella tulee lunta!

hedelmasalaatti

tanaan on otettu aurinkoa, nayttaa vari tarttuneen. pahempia palovammojakaan ei ole tullut. merivesi on lamminta ja kirkasta, ja rannalla myydaan ihan kaikkea: hedelmia, rannenauhoja, manikyyreja... tutustuimme yhteen hedelmien myyjaan joka sanoi nimekseen hedelmasalaatti (??), mutta me ei tiedeta onko se tytto vai poika. epailen vahvasti etta molempia. ulkonaon ja aanen perusteella se oli kylla poika, mutta eleet ja koristeelliset rakennekynnet (myos varpaissa) puhuivat ihan muuta.

kohta mennaan syomaan ravintolaan nimelta snake house. siella ruokapoydat on kuulemma terraarioita, joissa luikertelee maailman myrkyllisimpia kaarmeita ja muita ihanuuksia. voi olla etten sen jalkeen nuku viikkoon.

luna d'autunno

sihanoukville, tuo pattayan ja phuketin kehittymattomampi pikkusisko, on lansimaisille turisteille viela aika tuntematon. rannat notkuvat kylla olkikattoisista baareista ja ravintoloista, mutta asiakkaat ovat yleensa joko paikallisia rikkaita viettamassa lomaa tai lansimaalaisia backpackereita. hotellimme on varsin siisti ja kalliimman sorttinen (10$/yo), ja siina on jopa uima-allas. rannalle on matkaa reilut sata metria. ja rantahan on kilometrikaupalla valkoista hiekkaa. ja merivesivesi on turkoosia ja kirkasta ja lamminta, tahan aikaan vuodesta noin 27-31 astetta.

loppuviikosta on siis se pitka viikonloppujuhla, pehum ben. meidan hotellissa olikin viikonlopuksi varattu kaikki huoneet, joten etsimme eilen ranalta itsellemme mukavan hostellin, josta saa oman bungalowin merinakoalalla. kalliita ovat nekin, sen 10$ yolta. jokaisessa on oma parveke josa on riippukeinu jossa voi kollotella ja katsella merelle.

eilen oltiin syomassa ehka aika mielettomassa italialaisessa ravintolassa. sen nimi oli luna d'autunno eli syksyn kuu. siella oli puulla lammitettava pizzauuni ja kokin (joka on siis italialainen) nimi oli fabrizio (eraat henkilot tietavat miksi tama tieto on niin tarkea)! se oli kaikkien oppaiden mukaan sihanoukvillen paras ruokapaikka, ja tarjoilijat oli pukeutunut tosi siististi. samoin hannu, joka tunsi olevansa taydellisen ylipukeutunut kun katsoi niita muita ruokailijoita (esim. mina), joilla oli rantaretkut paalla. ruoka olikin ihan todella hyvaa, ja vessa oli tahan menessa siistein.

tanaan hannu on vahan sairastellut, ja mua ei yhtaan haitannut ottaa renosti hotellin uima-altaalla. olin skarppina auringossa jo kahdeksalta, koska aamu on yleensa kaunis mutta iltapaivalla satelee. ei tosin tanaan, oli kylla pilvista.

me ollaan jo innostuttu tan paikan tarjoamista sukellusmahdollisuuksista. ei ehka nyt kun ollaan toipilaina molemmat mutta yritetaan tulla tanne marraskuussa viela uudemman kerran pahimman sadekauden hellitettya. koska meilla on tietty maara lomapaivia ja aiotaan toki kayttaa ne kaikki. sit innostuin hulluna tanaan tosta ita-kambodzasta, siella olis norsuja ja tiikereita ja vesiputouksia ja heimokylia ja ja ja ja. haluan nahda mahdollisimman paljon tata maata kun tanne kerran tulin!

taa teksti on vahan holtitonta koska nettikahvilan baarijakkara on vino, mulla on nalka ja toi viereinen jatskiallas houkuttelee tosi paljon. et me mennaan ehka nyt syomaan! kirjottelen lisaa tassa joku paiva. en tajunnu ottaa kameran piuhaa mukaan, joten saan kuvia nettiin vasta viikonloppuna. siihen asti googlettakaa occheuteal beach sihanoukville jos haluatte kadehtia, tai vaihtoehtoisesti uskokaa etta meilla on ihan kohta puolivali takana ja teita on kaikkia ikava. ihana olla taalla! ja ihana tulla kotiin!

unelmoin eilen ruisleivasta ja tupla-patukoista. ja siita isosta irtokarkkipussista jonka aion ostaa kotiin paastyani, taalla karkkivalikoimat on nimittain ihan toivottomia. mika olis tietysti isompi ongelma jos tyyliin edes tykkaisin karkista tai jotain.

eilen tanne tullessa (matka kesti viisi tuntia) bussi meinas ajaa jonkun yli. en tieda mita kavi, mutta yhtakkia tuli ikava liikenevaloja, turvavoita ja expressbus-jattilaisia turvallisessa suomessa. muistin muuten ihan just nyt etta kun menin ekan kerran yksin bussilla turkuun ja aiti oli saattamassa munkkiniemessa, se sanoi sita isoa uutta bussia eramaan laivaksi. mistakohan toi tuli mieleen.

hämmentävä kohtaaminen

(tämä teksti ei asetu yhtään niin kuin haluaisin, koittakaa kestää...)

loma alkoi! ensi viikko on siis yleisesti kaikilla vapaa. koska silloin vietetään pehum beniä, buddhalaista "kaikkien sielujen juhlaa". ja me suunnataan siis sunnuntaina rannalle. ollaan molemmat flunssaisia, minä varsinkin, mutta eiköhän se tästä! sadekausi vaan on parhaimmillaan, toivotaan että ensi viikolla olisi myös vähän aurinkoa.

nyt kerron siitä, mitä me tuolla maalla oikein tehdään. hommat voi olla aika vaihtelevia, joten laitan tähän kaksi tyyppiesimerkkiä työpäivästä.

1. aamulla lähdetään ajamaan (joko autolla tai mopolla) kohti yhtä projektin avustamista kylistä. olemme siis kampong speun maakunnassa (province), phnom srouchin alueella (district), ja kunnan/yhteisön nimi on chambak (community). jokaisessa kunnassa on kyliä kahdesta kymmeneen. tämä projekti avustaa seitsemää kuntaa ja niiden kyliä.

kylissä ollaan käyty joko ihan vierailuilla perheiden luona (lml:n tärkein tukimuoto on parental household-systeemi, jossa poimitaan erityiseen avustukseen kylien köyhimmät perheet) tai vaihtoehtoisesti istuttu koulutuksissa, joissa lml:n kenttätyöntekijät opastavat kylien vapaaehtoisia työhön. olemme osallistuneet ainakin hiv/aidsin vastaista työtä ja kylien katastrofivalmiutta tukeviin koulutuksiin.

lounasta olemme syöneet yleensä jokaisessa kunnassa sijaitsevalla työntekijöiden talolla - riisiä, riisiä ja erilaisia keittoja sen seurana. usein myös jotain kummallisia paikallisia hedelmiä siinä sivussa. iltapäivällä ollaan sitten taas istuttu kokouksissa ja koulutuksissa, ja sitten lähdetty päivälliselle takaisin toimistolle.

on ollut mieletöntä päästä oikeasti käymään kaikista köyhimmissä perheissä. joka paikassa meitä kohdellaan kun kuninkaita (se on rasittavaa, mitään ei saa omilla käsillään tehdä), ja saadaan tulkkauksen kautta esitellä itsemme. joka paikassa kysytään suunnilleen samat kysymykset: värjätäänkö me tukkamme kun ne on niin vaaleat, ollaanko me sisaruksia (?) tai vaihtoehtoisesti, ollaanko me naimisissa. ja oli vastaus mikä tahansa, se kirvoittaa aina naurut kuulijoissa.

2. tällä viikolla olemme istuneet päivät toimistossa. alakerrassa on pidetty kenttätyöntekijöiden kokousta, ja ne tajusi onneksi itsekin ettei meidän ole mitään järkeä istua siellä kun kellään ei ole aikaa kääntää. kaikki koulutus tapahtuu siis täällä khmeriksi.

nainollen yksi projektin ylemmistä toimihenkilöistä pyysi, että me voitaisiin auttaa sitä neljännesvuosiraportin kieliopin kanssa (se oli siis tehty englanniksi). ja sitä me ollaan tehty, kolme päivää. raportti oli 12 sivua pitkä, ja kieliopin kanssa oli kyllä tekemistä. mutta ainakin oli jotain ihan konkreettista hommaa! ja david, jonka tapasimme tänään, oli tosi tyytyväinen ja sanoi että se helpottaa hänen urakkaansa huomattavasti kun raportti tulee hänen käsiinsä...

näin ovat siis päivät maalla kulkeneet. onko äiti nyt tyytyväinen?

tänään sattui jotain todella outoa. olimme kaupassa ostamassa viikonlopun selviytymistarvikkeita (limua ja suklaata) kun ihan tuntematon länsimaalainen mies kysyi multa kassajonossa että "where from finland you guys are from?". hämmennyin niin pahasti että sain soperrettua vain varmennuksen että joo, suomesta ollaan. ja sitten se mies pamautti selvällä suomen kielellä että "niin, mistä sieltä?"!!! meinasin pudottaa kaikki ostokseni ja totesin vaan että voi ei, mitä ihmettä. se selitti olevansa etelä-afrikasta mutta naimisissa suomalaisen naisen kanssa ja asuvansa suomessa. siinä sitten seliteltiin puolin ja toisin. se oli todella outoa! kun on tottunut siihen ettei kukaan ymmärrä kun me keskenämme puhutaan.

tähän loppuun vielä kuva näistä mun uusista aarteista! kirjoittelen luultavasti seuraavan kerran sateen keskeltä sihanoukvillesta, siihen asti näkemiin!

otoksia...

lehmä pitää sadetta

mun punkka!

tuk-tukilla

viidakossa

kookosta

nopea paivitys

kiitos taas ihan mahtavista kommenteista! on aikainen aamu, istun tassa hotellin respassa viela hetken ennen lahtoa. en tieda olisiko pitanyt itkea vai nauraa noille jutuille, mutta paatin sitten nauraa. ja hotellintyontekijat jotka muutenkin vahan silmailee mua epailyttavasti on taas onnellisia etta paasee musta viikoksi eroon.

me asutaan siis aina viikonloput samassa hotellissa pp:ssa - meilla on hyva sopimus, kerrotaan aina etukateen ettal ens viikonloppuna tullaan taas. huoneet on vaihdelleet vahan, nyt ollaan jumitettu kahteen pieneen ja hyvin matalaan koppiin respan ylapuolelle, ikkunatkin antaa hotellin aulaan. mutta en valita, maksan tasta 13$ yo. ja hoteli on tosi siisti ja huoneessa telkkari.

tanaan lahdetaan siis taas. meilla on tosiaan kaksi (2) viikkoa jaljella tuolla phnom srouchissa missa tahankin asti on oltu. eli tama viikko, sitten ollaan viikko rannalla sihanoukvillessa (kambodzan pattaya) ja sitten viela viikko ps:ssa. sen jalkeen siirrymme battambangiin maan lansiosiin, ja koko rumba alkaa alusta. battambang poikkeaa phnom srouchista siita, etta siella miinanraivaustyo on viela kovasti vauhdissa (hui sanoo papi). ja juuri sita tyota kua tukee eniten, joten on vahintaan suotavaa etta me mennaan sinne kun kua kerran tukee meita ihan isolla stipendilla. battambangista sitten kavaistaan tonle sap-jarven ylitse siella siem reapissa ja angkorin temppeleilla.

toivottavasti tama selkeytti teita edes vahasen. ja aiti, ole karsivallinen, viimeistaan perjantaina lupaan kuvauksen tavallisesta tyopaivasta! aikaisemminkin jos paasen koneelle. nyt se pomo nimittain oikeasti on kai tulosa, viime viikolla meita vaan peloteltiin.

hauskaa upeaa ruskaa! ottakaa kuvia et mekin nahdaan sit kun tullaan joulukuun vesisateisiin. (unelmissamme olisi tulla winter wonderlandiin mutta vahan epailen..)

terv. karvarousku

tapaa rakastajasi pizza

eeva phnom penhista tassa. ja talla koneella ei taas nakojaan pisteet toimi, mutta mennaan sitten ilman.

talla meidan kadulla on aivan hirvittavan paljon ravintoloita. tama on pp:n ngo- alueen (non-governmental organisation, siis kaiken maaliman jarjestoja) sydan, ja taalla kay tosi paljon lankkareita syomassa. me ollaan tutkittu jo ne kaikki (siis ravintolat, ei lankkarit) pariinkin otteeseen, lukuunottamatta paria epailyttavaa mestaa, ties mita palveluja siella tarjottaisiin. eilen illalla paadyimme siis yhteen suosikkipaikkaamme, herb cafehen.

ollaan taas syoty koko viikko riisia ja lisuketta, joka on enemman tai vahemman (yleensa vahemman) lihaisaa. paatimme listaa selattuamme ottaa yhteisen ison pizzan, pizzan nimelta meet lovers pizza. ideahan oli tietysti se etta siina on pelkkaa lihaa, mutta nama ruokalistojen kirjoitusvirheet on varsin yleisia ja sitapaitsi suurta hupia. ja pizzakin oli hyvaa.

tana aamuna lahdimme lml:n yhden tyontekijan kanssa vahan kaupoille. ensin kylla sen tyontekijan henk. koht. kuski (!!!) haki meidat hotellilta, ja kaytiin hakemassa se ruth sen kotoa. ja se oli kuulkaa koti! siella oli katossa kaiverruksia ja maalauksia, oli pylvaita ja mielettomia valokuvia seinilla. tassa maanosassa nama osaa olla joskus paljon amerikkalaisempia kuin amerikkalaiset itse, ja se on aika uskomatonta!

talon emanta istui valtavan tv:n aaressa ja lauloi - tadaa - karaokea. meidat huomattuaan han vain naurahti etta "this is my hobby!". mika naita oikeen vaivaa?! karaokea vaan joka paikassa ja, maan tavat tuntien, taysilla.

ruth vei meidat torille. pp:ssa on kaksi keskeista toria, central market, joka sijaitsee valtavassa kupolin muotoisessa rakennuksessa, ja russian market (nimi siksi etta venalaiset osti taalta laittomasti aseita punakhmeerien aikana), joka on se parkkipaikan kokoinen katos jossa haisee pahalle. nailla toreilla myydaan siis aivan kaikkea alusvaatteista ruokaan ja laukuista kankaisiin. sitten on viela ei-niin-kuuluisa orussey market, jossa olimme tanaan. oli mahtavaa olla liikkeella paikallisen kanssa, joka tiesi paikat ja oikeat hinnat, turisteille kun usein yritetaan myyda kalliimmalla. ruth vei meidat kangasosastolle, jossa myytiin ihan kaikkea mita voi toivoa ja ihan kaiken varisena. kaikkien kankaiden hinnat ovat 1-3$/metri, silkitkin! han esitteli meidat myos ompelijalleen siella. tilasin yhden kauluspaidan, jotta olis edes jotain missa marssia sinne kongressiin. hannulta sen sijaan lahti ihan hanskasta, en ehka edes sano mita se tilas.

kaytiin myos pyorahtamassa central marketilla, ruth naytti mista saa parhaat valmisvaatteet, esim miesten puvut. siella kierrellessamme tapahtui seuraavaa: yksi tosi koyha nainen tuli pienen lapsen kanssa kerjaamaan rahaa. emme huomioineet hanta, koska meille on sanottu (ihan fiksusti kylla) etta raha ei koskaan jaa sille kerjaajalle, naiselle tai lapselle varsinkaan, ja rahan antaminen vaan pitaa ne kadulla. usein lapsia kaytetaan naissa tilanteissa myos "tehosteina", ja kylla me huomattiin ettei se nainen paikallisilta kerjannyt. jossain vaiheessa jain jonkun kojun luona vahan jalkeen muista. yhtakkia se sama nainen tarttui mun kasivarteen, ja kun kaannyin siihen pain ja nain sen epatoivoisen katseen... arvatkaa milta tuntuu kaantaa selkansa sellaiselle!

naita kerjalaisia on taalla pp:ssa totta kai paljon. sita vaan turtuu tahan kurjuuteen, mutta valilla aina leimahtaa. on niin vaikeaa hyvaksya sita etta mulla on paljon ja tuolla ei mitaan. ja toisaalta ma en voi jakaa jokaiselle koyhalle dollaria. kun antaa yhdelle, taytyy antaa toisellekin. miksi Isa on tarkkoittanut tan nain!? joskus vastauksia on mahdotonta loytaa, ja Jumalan suunnitelma tuntuu vaan niin epareilulta.

kaikkein raskainta taalla on se taakka, jota itsestaan koko ajan kantaa. polttava syyllisyys ja huono omatunto siita, etta olen lansimaalainen, rikas ja terve. siita etta mulla on asiat hyvin. ja siita etten koe tekevani tarpeeksi naiden ihmisten auttamiseksi. saatatte nyt ehka ajatella etta mitas siina jeesustelet, et sa sille asialle mitaan voi, ala ajattele sita. mutta en voi olla ajattelematta! enka haluakaan. oon ylpea siita, etta kannan tata syyllisyytta luultavasti lopun elamaani. musta alkaa tuntua silta, etta tarkein syy miksi mut tanne lahetettiin on se, etta tajuaisin taman. tama ei ole mun vika enka voi sille mitaan tassa ja nyt, mutta pahalta se tuntuu silti. ja siksi mun mielesta jokaisen meista lansimaalaisista pitaisi nahda tama mitalin kaantopuoli. ettei unohdettais omassa turvallisessa elamassamme, etta muutakin on.

voi nena, mita paatoksellisuutta. samaa kamaa espoon seurakuntasanomissa parin viikon paasta! mutta se on totista totta joka sana, ja suoraan sydamesta.

kaytiin muuten tanaan lounaalla scandinavia-nimisessa paikassa. unelmissamme oli saada vahan kosketusta kotiin, syoda ehka perunamuusia ja lihapullia, mutta mita viela. samanlainen superkansainvalinen meininki siella oli kuin muuallakin. soin nimittain kambodzan kansallisruokaa, fish amokia. siis kalaa kookoskastikkeessa, banaaninlehteen kaaraistyna. ihan hyvaa sekin kylla oli. sitten onkin yritetty epatoivoisesti hoitaa hotellia viikon paasta alkavalle rantalomallemme. viela ei oo onnistuttu aaliomaisten kielimuuriongelmien vuoksi, mutta ehka se tasta.

tallaista tekstia tanaan. ehkapa huomenna hieman tasta vaahtoamisesta rauhoittuneena kirjoittelen viela kuulumisia ennen toiseksi viimeista (!!) viikkoa phnom srouchissa.

bileet!

toimistolla pidettävä kolmipäiväinen workshop kyläyhteisöjen kehittämisestä huipentuu juhliin, jotka ovat juuri menossa alakerrassa. aluksi syötiin puutarhassa juhlallisesti pöytien ääressä (paikalla oli siis lähes sata khmeriä ja me), sitten pöydät siirrettiin syrjään ja alkoi tanssi! taustalla (tai no, "taustalla", siis täysiä) soi khmer-musa (vähän niin kuin simo quassimo goes orient), ja ihmiset kävelivät hytkyen pöydän ympäri ja vääntelivät käsiään. sitä oli hauska katsoa, ja ennen pitkää meidätkin kiskottiin sinne mukaan. yritimme jotenkin seurata gs:n esimerkkiä, mutta ilmeisesti olimme todella huvittava näky paikallisten silmissä. vaaleanvihreään havaijipaitaan pukeutunut him oli ihan tulessa siitä että sai tanssia meidän kanssa!

jossain vaiheessa kajareista alkoi sitten jytätä hämmentävä hiphopbiitti, ja meidänhän piti sitten vähän jorata niinkuin länkkärit joraa, hannu tanssi muun muassa metsuria. sain myös yhden seuratarjouksen, hieman maistissa oleva setä halusi ensin tanssia mun kanssa (siis lähinnä väännellä käsiään) ja ehdotti sitten elekielellä kahdenkeskistä kohtaamista jossain vessan takana. jorasin karkuun! (oikeasti se saattoi ihan yhtä hyvin elehtiä menevänsä vessaan, enhän mä tätä kieltä ymmärrä.)

läpeensä hiessä pakenimme toimiston yläkertaan vähän hoitamaan sähköpostiliikennettä. kello ei ole edes yhdeksää ja meininki oli aika rajua jo pari tuntia sitten. meillä on huomenna herätys 5.30 joten sitä mielellään hiipisi kohta lepäämään. mutta auta armias tässä jyskeessä!

musiikki pauhaa siis karaokelaitteista, jonka toimivuuden testaamista saimme konkreettisesti eilen todistaa. istuimme asuinrakennuksen yläkerrosta kiertävällä parvekkeella pelaamassa korttia (jokailtainen rituaali, me osataan jo kolme peliä!), ja kuuntelimme tuskissamme kovalla pauhaavaa musaa ja enemmän tai vähemmän huonosti laulavia työntekijöitä. miksi täällä kaikki äänet täytyy olla täysillä päällä! korviin sattuu ja öisin jo vinkuu, ei tee kovin hyvää kuulolle. eilenkin yritimme sitten epätoivoisesti piilotella korvatulppiamme jokaiselta ohikulkijalta...

huomenna taas phnom penhiin! aiotaan ottaa selvää siitä millä hinnalla tässä maassa saa teetettyä itselleen vaatteita - meillä ei kummallakaan ole nimittäin yhden yhtä siistiä vaatekappaletta mukana. marraskuun lopussa on tulossa varsin iso ja kansainvälinen kongressi, joka pidetään (kai) pp:n hienoimmassa hotellissa, eikä sinne ehkä sovi marssia keskiaikaisissa farkuissa tai tiepölyn punaiseksi värjäämissä kulahtaneissa pellavahousuissa... viime viikonloppuna oltiin mielettömässä paikassa, jossa voi teettää kenkiä! seinät olivat täynnä mitä erilaisimpia jalkineita, ja kansioissa vielä lisää kuvia. ne popot mitkä tilasin maksoivat 16 $ eli noin yksitoista euroa. ja ovat muuten nahkaa ja tosiaan omaan jalkaani mittatilaustyönä tehdyt. tänä viikonloppuna me saadaan yksi lml:n työntekijä oppaaksi, hän lupasi opastaa meitä tässä vaateasiassa.

tämä on tosi epäselvä ja sekainen kirjoitus koska olen edelleen bileiden jäljiltä vähän pihalla. ja me edes juotu sitä viiniä mitä tarjottiin. kirjoitan viimeistään lauantaina lisää, kunhan päästään rauhassa pp:hen.

ai niin, kotiväki lähinnä. se essen juttu ilmestyy 11.10, että pitäkäähän mulle tallessa!

p.s. kuulin tänään että mulla on uus serkku, pieni poika, syntynyt viime yönä pariisissa (?)!

p.p.s. tämä viikko on ollut workshopin takia tosi outo ja repaleinen. kirjoitan yleisön (=äiti) pyynnöstä tavallisesta arkipäivästä maalla ensi viikolla, kun elämä palailee normaaliin uomaansa.

loppuhuomautus: nyt tuolla ulkona soi täysillä ihme teknotanssipopversio joululaulusta we wish a merry christmas!! (ääntyy vii visss juu a meri crisssmasss...)