tanaan on vietetty koko paiva viereisen hotellin uima-altaassa. ollaan tentitty sukellusmanuaalia ahkerasti, nyt paastiin toimintaan asti. ensimmainen tunti meni melkein siina etta seistiin happipullon takana - kokoa varusteet (takki, pullo, letkut, piuhat, suukappaleet, painot, rapylat, maski ja markapuku, allotava asia), pura varusteet, kokoa, pura. sitten paastiin 1,2 metria syvaan altaaseen harjoittelemaan. hauskaahan se oli, mieleton tunne hengittaa ensimmaista kertaa suukappaleen lapi ilmaa happipullosta ja veden alla! nyt osataan jo puhdistaa maski vedesta, vaihtaa suukappaleesta snorkkeliin, auttaa kaveria jos silta loppuu ilma, saataa painot oikein etta ei kellu eika makaa pohjassa ja paljon muuta. ja aiti, taa ei oo mikaan avomerisukelluskurssi vaan avovesi, tarkottaa siis lahinna ei-allasolosuhteita. eli merta.
eilen herattiin klo 5.00, koska bussifirman piti tulla hakemaan meidat 5.45. respan poika (miksi ne riivaa meita?) oli vahan erehtynyt ja kyyti tulikin vasta 6.45, mutta mikas siina respassa rinkan alla nukkuessa. bussi lahti seitsemalta, ja siella oli sightseeing-selostus lahinna krhmeeriksi. pp:ssa oli vaihtoaikaa 45 minuuttia, jonka aikana ehdittiin kohdata tan reissun ehdottomasti p****n kuski. se kyyditsi meita matkan joka normaalisti maksaa 2$, mutta kehtasi vaatia viitta! eika yhtaan kuunnellut kun sanottiin etta hei haiska, kylla me naa jutut jo osataan kun on kaks kuukautta oltu taalla. lopulta maksettiin reilut kolme vaan jotta paastaisiin siita eroon. hirvee tyyppi.
matka jatkui sihanoukvilleen, jossa olimme perilla kuuden jalkeen. eli 11 tuntia bussissa istumista, ei aikaa syoda valissa. voi sita riemua ruotsi-ravintolan lihapullien ja puolukkahillon aarella kun viimein saatiin ruokaa! tavattiin yks ulkosuomalainen (hannes hevi-tyyppinen) mies ja saatiin puhua suomea, vahan myos ruotsia yhden paikallisen tarjoilijan kanssa joka osaa sanoa falukorv ja nyt kiitos!
taa kuulostaa vahan valitukselta mutta nyt nyppii ihan armottomasti. taalla olo (kaks kuukautta takana, voisinko paasta jo suomeen kiitos), paikalliset ihmiset (hannun pyora meni tanaan rikki ja hotellin edustalla istuvat tuk-tuk-kuskit vaan nauroi, niin naa paikalliset aina tekee. ihan totta, mika kulttuuri se on olevinaan missa epavarmuus peitetaan hilpeydella ja negatiivisia tunteita ei saa nayttaa??! taalla on kauheen tukahtunut ilmapiiri koko maassa ja musta tuntuu etta oon vaan hirvea raivotar koko ajan kun en paase purkamaan suuttumustani. etta odottakaa vaan ilolla kun tuun kotiin ja kaikki turhaumus purkautuu...). ja vasyttaa aikaiset aamut, myohaiset illat... lisaksi mulla on hirvea morkkis siita etta me ei tehda mitaan hommia taalla.
ongelma on siina kylla ihan taalla paassa (siis ei mun paassa). voin kertoa etta olemme kylla yrittaneet saada hommia mutta taa paikallisten tyo on vahan kattelua ja kuuntelua. ma haluaisin tehda mita vaan, kaivaa ojaa tai kuokkia peltoa tai korjata riisia, mutta tallaisena musta ei ole hyotya itselleni, diakille, kua:lle lml:lle eika varsinkaan kambodzalaisille. siina maarin tietty etta ollaan kua:n ekat harjoittelijat taalla ja osataan kertoa toiminnasta takaisin tullessamme. aina kun oon turhautuneena kaynyt kysymassa edes jotain tekemista, on saatu vastaukseksi lahinna "istukaa ja odottakaa"-linjaa. oon kyllastynyt istumiseen ja odottamiseen. onhan me taalla tietysti paljon nahty mutta ei taa mikaan tyoharjoittelu ole.
mua ei nyt taas innosta oikeen mikaan. menen nukkumaan tai ehkapa kihisemaan omaan huoneeseeni, huomenna aikaisin lahto sukelluslaivalle. eli palailen ehka perjantaina tai lauantaina.
ai niin. se viela arsyttaa etta kaikki nettikahvilat on ihan taynna, ja kaytiin yhdessa kahden tunnin valein kattomassa josko loytyis konetta ja yhdet aivottomat lankkaripimut oli koko sen ajan mollottany plosoina niilla tuoleilla PELAAMASSA.
keskiviikko 31. lokakuuta 2007
maanantai 29. lokakuuta 2007
no nyt!
elämäntapakhmeerit
turistit matkustavat norsulla temppeliin
kuka pelätyn kung-fun taitaa? eivät he ainakaan.
menossa bayoniin, 216 salaperäisen kivikasvon temppeliinta prohmissa väsyneenä kun jalat ei enää kanna
sunnuntai 28. lokakuuta 2007
suojassa temppelin raunion
eilen ja tänään olemme kiertäneet angkorin temppeleitä. myönnän avoimesti että asenteeni oli etukäteen vähän penseä - tässä on oltu maassa kohta kaksi kuukautta ja sinne me sulaudutaan muun massan joukkoon yhdessä aasian tärkeimmistä turistikohteista. varsin pian päätin kuitenkin heittäytyä täysin turistiksi, mikäs sen mukavampaa. oletin myös angkorin alueen olevan aika pieni, mutta kävi ilmi että olin jälleen kerran väärässä ennakkoluuloineni. aluetta ei todellakaan voi nähdä yhdessä päivässä.
ollaan onnistuttu löytämään tosi hyvä kuski, joka puhuu varsin sujuvaa englantia. oman elämänsä ammattilaisena ja paljasjalkaisena paikallisena hän tietää miten välttää turistimassat ja mitkä temppelit kannattaa ehdottomasti nähdä. aloitimme eilen aamulla angkor thomista, joka oli angkorin kuninkaiden viimeinen pääkaupunki. pelkästään se on jo yli 3 neliökilometrin kokoinen ja sen muurien sisällä on monta temppeliä silti irrallaan toisistaan. ensin kipusimme bayon-nimisen temppelin huipulle - eteerisen näköisiä kivisiä kasvotorneja hymyili vuosituhantista hymyään kaikkiin ilmansuuntiin. fiksun kuskin ansiosta turisteja kyllä oli, mutta ei todellakaan liikaa. (ja jotain kummaa tyydytystäkin siitä saa kun katsoo lihavia amerikkalaisia turisteja joka ei pääse kiipeämään minnekään itsensä alta..)
pienen mutta kuumottavan (helle+farkut=kuolema) kävelyn jälkeen (ja postikorttien oston, viimein) jatkoimme ta prohmiin, joka on tietoisesti jätetty suunnilleen siihen tilaan mistä se aikoinaan löytyi. eli siellä se on viidakon keskellä, kuristajaviikunat ja silkkipuut juurineen murentavat sen raunioita. uskomatonta kyllä olimme siellä lähestulkoon yksin, vaikka ta prohm onkin yksi angkorin must-nähtävyyksistä. kiertelimme, kiipeilimme raunioissa, pysähtelimme lukemaan kahta mahtavaa opastamme (kiitos annu ja kari!) ja otimme itselaukaisijalla kung fu-kuvia (juuri silloin joku turistilauma aina sattui paikalle nauramaan). angelina jolie ja lara croft-faneille tiedoksi, tomb raider-elokuvia on kuvattu osin juurikin tässä temppelissä. siitä muistutuksena tomb raider-puu temppelin pihalla, ja yhden ravintolan listalla jolien itsensä lanseeraama tomb raider-drinkki (hyvää oli muuten).
iltapäivällä oli vuorossa sitten itse angkor wat, kambodzan kansallinen symboli. se on maailman suurin yksittäinen uskonnollinen rakennus, kuuluu maailman seitsemän ihmeen joukkoon ja on noussut valtavaan arvoon. ja kambodzassa se todellakin näkyy kaikkialla: lipussa, oluessa, paidoissa, firmojen logoissa...
angkor watissa on aina valtavasti turisteja, niinkuin oli nytkin, mutta kuskin mukaan iltapäivällä kuitenkin vähiten. en tiedä vaikuttiko ihmispaljous, rankkasade vai molemmat mutta aamupäivän rauhallisuuden ja seikkailujen jälkeen temppeli tuntui laimealta. etsimme tyhjiä käytäviä (reliefit olivat kyllä upeita) ja kiipesimme jyrkimpiä portaita paikkoihin joihin muut turistit eivät eksyneet, katselimme, luimme ja valokuvasimme. ihmettelen vaan että mitä ihmiset oikein ajattelee, kaikki tunkee samaan paikkaan yhtä aikaa vaikka nähtävää olisi paljon muuallakin. olimme väsyneitä, hikisiä, nälkäisiä ja vihaisia (ei meinattu päästä ulos koko paikasta, meidät pistettiin kiertämään koko temppeli ja toista kautta pihalle) joten päätimme suunnata hotellille suihkuun ja syömään.
tänä aamuna lähdettiin taas (ostettiin siis eilen kolmen päivän liput). ajettiin keskisen angkorin alueen itäreunaa ja kuski pysäytteli parhaiden paikkojen kohdalla - banteay kdei oli pienempi versio ta phromista, temppeli keskellä viidakkoa. oli aamu ja hirmu rauhallista, ihan niin kuin annu oli kirjoittanut kirjaan. joka temppelin sisäänkäynnillä on maamiinojen uhreista koostuvia yhtyeitä, jotka soitivat paikallisia soittimia. ostimme siinä sitten itsekin khmer-huilut, joista riitti ja riittää iloa.
sras srang on yksi angkorin alueen tekojärvistä. nimi tarkoittaa kuninkaallista allasta, mutta sitä on ilmeisesti käytetty lähinnä norsujen kylvettämiseen. istuimme sen rannalla, siemailimme kylmää juotavaa ja yritimme parhaamme mukaan väistellä rannerenkaita kaupittelevia lapsia. yksi aika pieni totesi dramaattisella äänellä (kuultuaan että olimme ostaneet korun jo hänen kaveriltaan) "oh my god!"
pre rup ja east mebon olivat kaksi hyvin samantapaista pyramidimaista korkeaa temppeliä. pre rupissa rupesimme (heh heh) elämäntapakhmereiksi, kääräisimme kramat päähän ja perustimme huilubändin. onneksi paikalla oli varsin hiljaista (suurin osa turisteista ei vaan kykene kiipeämään niitä portaita), joten saimme kuvata tuota musiikin riemuvoittoa ihan rauhassa.. east mebonissa (on olemassa myös west mebon) kirjoittelimme kortteja varjossa. jos ne saadaan postiin ja JOS ne lähtee niin sellaisia voi odotella.
ta somin kohdalla olimme jo niin nälästä nääntyneitä ettei paljon temppelit enää kiinnostaneet. söimme khmer-paikassa kanalja-ruokaa (kraah) ja väistelimme joka puolella lymyäviä ja varsin ärhäkkäiksi käyviä kauppiaslapsia.
seuraavaksi oli vuorossa neak pean. se sijaitsee keskellä nyt jo kuivattua tekojärveä ja koostuu altaista ja niiden keskellä olevasta pikkuruisesta temppelistä. altaatkin olivat kuivat joten istuimme yhden niistä reunalle kirjoittamaan vähän lisää kortteja ja puheltelemaan pilliä. alan olla khmerhuilun soitossa jo niin kehittynyt, että osaan soittaa pari doctor bombayn biisiä ja celebrationin!
preah khan, seuraava kohde, on taas suurennettu versio ta phromista. se on toiminut angkorin kulttuurin aikana yliopistona, ja tuntui jotenkin temppeleistä eniten "eletyltä" - tunnelmasta pystyi aistimaan vuosituhannen takaisen elämän. preah khanissa on myös kummallinen kaksikerroksinen, pyöreäpilarinen rakennus, joka tuntuisi sopivan paremmin joko muinaiseen roomaan tai gotiikan ajan eurooppaan. paikalla oli jo vähän enemmän turisteja, joten aikamme kuvailtuamme laahustimme viidakon läpi kuskin luo.
hän vei meidät vielä phnom bakhengille, kukkulalle josta avautuvat upeat näkymät ja angkorin komein auringonlasku. toteutimme salaisen haaveemme ja vuokrasimme norsun (!) ylämäkimatkaa varten. hinta oli aika kova ja matka suht lyhyt mutta täytyyhän länkkärituristin nyt päästä norsun kyytiin! tietysti voi ajatella että onpa kivaa niillä norsuilla hiisata turisteja ylös alas mäkeä, mutta niistä pidetään tosi hyvää huolta. alas tultiin sitten ihan omin jaloin.
rankka päivä! käytiin tähän mennessä ehdottomasti parhaalla illallisella foreign correnpondent's clubilla. hieno ravintola, mahtava palvelu ja ankka oli hyvää, samoin jätski ja sangria (ainakin hannun mielestä). miten tästä nyt saakin sellaisen kuvan että mitään muuta ei tehdä kun maistellaan erilaisia drinkkejä! ei pidä paikkaansa.
huomenna mennään vielä puoleksi päivää ainakin. nyt meen kohta nukkumaan huoneeseeni (josta ei ihan joka kerta pääse ulos kun lukko on outo. muuten kiva huone), mutta ennen sitä yritän lisäillä tähän perään kuvia iloksenne!
p.s. ei onnistunut tuo kuvien lisääminen, hotellin ilmainen kone on h i d a s ja muut asukkaat käy hiillostamassa kun meillä kestää. ehkä huomenna.
ollaan onnistuttu löytämään tosi hyvä kuski, joka puhuu varsin sujuvaa englantia. oman elämänsä ammattilaisena ja paljasjalkaisena paikallisena hän tietää miten välttää turistimassat ja mitkä temppelit kannattaa ehdottomasti nähdä. aloitimme eilen aamulla angkor thomista, joka oli angkorin kuninkaiden viimeinen pääkaupunki. pelkästään se on jo yli 3 neliökilometrin kokoinen ja sen muurien sisällä on monta temppeliä silti irrallaan toisistaan. ensin kipusimme bayon-nimisen temppelin huipulle - eteerisen näköisiä kivisiä kasvotorneja hymyili vuosituhantista hymyään kaikkiin ilmansuuntiin. fiksun kuskin ansiosta turisteja kyllä oli, mutta ei todellakaan liikaa. (ja jotain kummaa tyydytystäkin siitä saa kun katsoo lihavia amerikkalaisia turisteja joka ei pääse kiipeämään minnekään itsensä alta..)
pienen mutta kuumottavan (helle+farkut=kuolema) kävelyn jälkeen (ja postikorttien oston, viimein) jatkoimme ta prohmiin, joka on tietoisesti jätetty suunnilleen siihen tilaan mistä se aikoinaan löytyi. eli siellä se on viidakon keskellä, kuristajaviikunat ja silkkipuut juurineen murentavat sen raunioita. uskomatonta kyllä olimme siellä lähestulkoon yksin, vaikka ta prohm onkin yksi angkorin must-nähtävyyksistä. kiertelimme, kiipeilimme raunioissa, pysähtelimme lukemaan kahta mahtavaa opastamme (kiitos annu ja kari!) ja otimme itselaukaisijalla kung fu-kuvia (juuri silloin joku turistilauma aina sattui paikalle nauramaan). angelina jolie ja lara croft-faneille tiedoksi, tomb raider-elokuvia on kuvattu osin juurikin tässä temppelissä. siitä muistutuksena tomb raider-puu temppelin pihalla, ja yhden ravintolan listalla jolien itsensä lanseeraama tomb raider-drinkki (hyvää oli muuten).
iltapäivällä oli vuorossa sitten itse angkor wat, kambodzan kansallinen symboli. se on maailman suurin yksittäinen uskonnollinen rakennus, kuuluu maailman seitsemän ihmeen joukkoon ja on noussut valtavaan arvoon. ja kambodzassa se todellakin näkyy kaikkialla: lipussa, oluessa, paidoissa, firmojen logoissa...
angkor watissa on aina valtavasti turisteja, niinkuin oli nytkin, mutta kuskin mukaan iltapäivällä kuitenkin vähiten. en tiedä vaikuttiko ihmispaljous, rankkasade vai molemmat mutta aamupäivän rauhallisuuden ja seikkailujen jälkeen temppeli tuntui laimealta. etsimme tyhjiä käytäviä (reliefit olivat kyllä upeita) ja kiipesimme jyrkimpiä portaita paikkoihin joihin muut turistit eivät eksyneet, katselimme, luimme ja valokuvasimme. ihmettelen vaan että mitä ihmiset oikein ajattelee, kaikki tunkee samaan paikkaan yhtä aikaa vaikka nähtävää olisi paljon muuallakin. olimme väsyneitä, hikisiä, nälkäisiä ja vihaisia (ei meinattu päästä ulos koko paikasta, meidät pistettiin kiertämään koko temppeli ja toista kautta pihalle) joten päätimme suunnata hotellille suihkuun ja syömään.
tänä aamuna lähdettiin taas (ostettiin siis eilen kolmen päivän liput). ajettiin keskisen angkorin alueen itäreunaa ja kuski pysäytteli parhaiden paikkojen kohdalla - banteay kdei oli pienempi versio ta phromista, temppeli keskellä viidakkoa. oli aamu ja hirmu rauhallista, ihan niin kuin annu oli kirjoittanut kirjaan. joka temppelin sisäänkäynnillä on maamiinojen uhreista koostuvia yhtyeitä, jotka soitivat paikallisia soittimia. ostimme siinä sitten itsekin khmer-huilut, joista riitti ja riittää iloa.
sras srang on yksi angkorin alueen tekojärvistä. nimi tarkoittaa kuninkaallista allasta, mutta sitä on ilmeisesti käytetty lähinnä norsujen kylvettämiseen. istuimme sen rannalla, siemailimme kylmää juotavaa ja yritimme parhaamme mukaan väistellä rannerenkaita kaupittelevia lapsia. yksi aika pieni totesi dramaattisella äänellä (kuultuaan että olimme ostaneet korun jo hänen kaveriltaan) "oh my god!"
pre rup ja east mebon olivat kaksi hyvin samantapaista pyramidimaista korkeaa temppeliä. pre rupissa rupesimme (heh heh) elämäntapakhmereiksi, kääräisimme kramat päähän ja perustimme huilubändin. onneksi paikalla oli varsin hiljaista (suurin osa turisteista ei vaan kykene kiipeämään niitä portaita), joten saimme kuvata tuota musiikin riemuvoittoa ihan rauhassa.. east mebonissa (on olemassa myös west mebon) kirjoittelimme kortteja varjossa. jos ne saadaan postiin ja JOS ne lähtee niin sellaisia voi odotella.
ta somin kohdalla olimme jo niin nälästä nääntyneitä ettei paljon temppelit enää kiinnostaneet. söimme khmer-paikassa kanalja-ruokaa (kraah) ja väistelimme joka puolella lymyäviä ja varsin ärhäkkäiksi käyviä kauppiaslapsia.
seuraavaksi oli vuorossa neak pean. se sijaitsee keskellä nyt jo kuivattua tekojärveä ja koostuu altaista ja niiden keskellä olevasta pikkuruisesta temppelistä. altaatkin olivat kuivat joten istuimme yhden niistä reunalle kirjoittamaan vähän lisää kortteja ja puheltelemaan pilliä. alan olla khmerhuilun soitossa jo niin kehittynyt, että osaan soittaa pari doctor bombayn biisiä ja celebrationin!
preah khan, seuraava kohde, on taas suurennettu versio ta phromista. se on toiminut angkorin kulttuurin aikana yliopistona, ja tuntui jotenkin temppeleistä eniten "eletyltä" - tunnelmasta pystyi aistimaan vuosituhannen takaisen elämän. preah khanissa on myös kummallinen kaksikerroksinen, pyöreäpilarinen rakennus, joka tuntuisi sopivan paremmin joko muinaiseen roomaan tai gotiikan ajan eurooppaan. paikalla oli jo vähän enemmän turisteja, joten aikamme kuvailtuamme laahustimme viidakon läpi kuskin luo.
hän vei meidät vielä phnom bakhengille, kukkulalle josta avautuvat upeat näkymät ja angkorin komein auringonlasku. toteutimme salaisen haaveemme ja vuokrasimme norsun (!) ylämäkimatkaa varten. hinta oli aika kova ja matka suht lyhyt mutta täytyyhän länkkärituristin nyt päästä norsun kyytiin! tietysti voi ajatella että onpa kivaa niillä norsuilla hiisata turisteja ylös alas mäkeä, mutta niistä pidetään tosi hyvää huolta. alas tultiin sitten ihan omin jaloin.
rankka päivä! käytiin tähän mennessä ehdottomasti parhaalla illallisella foreign correnpondent's clubilla. hieno ravintola, mahtava palvelu ja ankka oli hyvää, samoin jätski ja sangria (ainakin hannun mielestä). miten tästä nyt saakin sellaisen kuvan että mitään muuta ei tehdä kun maistellaan erilaisia drinkkejä! ei pidä paikkaansa.
huomenna mennään vielä puoleksi päivää ainakin. nyt meen kohta nukkumaan huoneeseeni (josta ei ihan joka kerta pääse ulos kun lukko on outo. muuten kiva huone), mutta ennen sitä yritän lisäillä tähän perään kuvia iloksenne!
p.s. ei onnistunut tuo kuvien lisääminen, hotellin ilmainen kone on h i d a s ja muut asukkaat käy hiillostamassa kun meillä kestää. ehkä huomenna.
perjantai 26. lokakuuta 2007
turisti
niinhän siinä sitten kävi että kaoowkultanakit ja hänen hotellinsa ei ollut ihan meidän tyyliin. kaikissa oppaissa lupailtiin että dead fish inn (?!) on erikoinen mutta siisti. erikoinen se kyllä oli, hotellin ravintola oli valtava peltihalli eri kerroksissa, mutta hotellin käytävällä ja varsinkin huoneissa haisi home ja kosteusläikkiä oli joka puolella. hannun suihku ei toiminut ja muuta mukavaa. hetken pohdittuamme päätettiin ettei viitsitä altistaa itseämme millekään allergialle, varsinkaan ennen sukelluskurssia. eli ei kun vaihtoon. siirryimme toiselle puolelle kaupunkia kunnolliseen kerrostaloperhehotelliin missä on lämmin vesi suihkussa ja sängyssäkin lakanat vaihdettu edellisen käyttäjän jäljiltä. ja hinta on 5$ enemmän kuin edellisessä.
tulimme tänne siis veneellä, mikä oli aika mieletöntä. matka kesti kaikkineen noi kuusi tuntia (kolmen tunnin yöunet takana, hotellin leffakanavalta tuli liian kiinnostavaa ohjelmaa jotta olisi voinut mennä nukkumaan...), aamuvarhaisella lähtö pp:stä. matka pitkin tulvivaa tonle sap-jokea oli mielenkiintoinen: ensin leveä joki, sitten kapea, ja lopulta kaikki rannat katosivat näkyvistä. järvi on siis aika iso, varsinkin tulviessaan.. mitään ei näkynyt, ainoastaan vesihyasintteja joita kasvaa täällä villinä.
ah. tässä uudessa hotellissa on myös uima-allas, on tosi rauhallisella paikalla ja kyyti sovittu temppeleille huomisaamuksi. elämä hymyilee, nyt on sentään loma!
tulimme tänne siis veneellä, mikä oli aika mieletöntä. matka kesti kaikkineen noi kuusi tuntia (kolmen tunnin yöunet takana, hotellin leffakanavalta tuli liian kiinnostavaa ohjelmaa jotta olisi voinut mennä nukkumaan...), aamuvarhaisella lähtö pp:stä. matka pitkin tulvivaa tonle sap-jokea oli mielenkiintoinen: ensin leveä joki, sitten kapea, ja lopulta kaikki rannat katosivat näkyvistä. järvi on siis aika iso, varsinkin tulviessaan.. mitään ei näkynyt, ainoastaan vesihyasintteja joita kasvaa täällä villinä.
ah. tässä uudessa hotellissa on myös uima-allas, on tosi rauhallisella paikalla ja kyyti sovittu temppeleille huomisaamuksi. elämä hymyilee, nyt on sentään loma!
keskiviikko 24. lokakuuta 2007
maboon kaowkultanakit
kuten olette ehkä huomanneet, olen otsikoinut joitakin blogikirjoituksia sellaisten ihmisten mukaan, jotka ovat jollakin lailla vaikuttaneet minuun matkan aikana. maboon kaowkultanakit ei ole, vielä ainakaan (hän on siem reapin hotellin respan työntekijä kai), mutta hyvänen aika mikä nimi! KULTANAKIT!!
huomenna aamuseitsemältä lähdemme kohti siem reapia. alunperin tarkoitus oli mennä battambangista tonle sap-järven yli veneellä, mutta koska jäimmekin tänne, päätimme maksaa vähän enemmän ja mennä bussin sijaan veneellä täältä. jos olette seuranneet matkaamme kartasta, matkustamme siis ylös tonle sap-jokea kohti samannimistä järveä jonka rannalla kaupunki sijaitsee (tosin kuten jo aiemmin mainitsin, tonle sapin suunta on muuttunut tulva-ajaksi, joten menemme siis kai alas?). ja siem reap on siis se kaupunki joka on portti angkorin temppeleille. eli turismia luvassa, jee!
sieltä sitten siirrymme tiistaina ihanan koko päivän bussimatkan ensin pp:hen ja saman tien sihanoukvilleen. ja sitten sukeltamaan. kohta lähdetään sukellusfirman pp:n toimistolle tekemään vaadittavia pistareita, ollaan opiskeltu hulluna ja tiedetään jo kaikenlaista. esimerkiksi että sukeltaminen voi aiheuttaa kipua ja painetta hampaissa ja suolistossa!
tämä viikko on pyöritty toimistolla datailemassa, mitään ei oo saatu aikaan. mutta saatiin ihanaa postia suomesta, salmiakkia ja kirjeitä ja kaikkea! kiitos kaunis suvelan tytöille!
yritin lisäillä kuvia tänne mutta tämä toimiston kone on vähän outo välillä. koitan ehkä viikonloppuna uudestaan. terveisiä sinne kaikille lumen keskelle (?)!
huomenna aamuseitsemältä lähdemme kohti siem reapia. alunperin tarkoitus oli mennä battambangista tonle sap-järven yli veneellä, mutta koska jäimmekin tänne, päätimme maksaa vähän enemmän ja mennä bussin sijaan veneellä täältä. jos olette seuranneet matkaamme kartasta, matkustamme siis ylös tonle sap-jokea kohti samannimistä järveä jonka rannalla kaupunki sijaitsee (tosin kuten jo aiemmin mainitsin, tonle sapin suunta on muuttunut tulva-ajaksi, joten menemme siis kai alas?). ja siem reap on siis se kaupunki joka on portti angkorin temppeleille. eli turismia luvassa, jee!
sieltä sitten siirrymme tiistaina ihanan koko päivän bussimatkan ensin pp:hen ja saman tien sihanoukvilleen. ja sitten sukeltamaan. kohta lähdetään sukellusfirman pp:n toimistolle tekemään vaadittavia pistareita, ollaan opiskeltu hulluna ja tiedetään jo kaikenlaista. esimerkiksi että sukeltaminen voi aiheuttaa kipua ja painetta hampaissa ja suolistossa!
tämä viikko on pyöritty toimistolla datailemassa, mitään ei oo saatu aikaan. mutta saatiin ihanaa postia suomesta, salmiakkia ja kirjeitä ja kaikkea! kiitos kaunis suvelan tytöille!
yritin lisäillä kuvia tänne mutta tämä toimiston kone on vähän outo välillä. koitan ehkä viikonloppuna uudestaan. terveisiä sinne kaikille lumen keskelle (?)!
maanantai 22. lokakuuta 2007
vicky
lauantaina oltiin juhlissa. varsinaisia pirskeitä edelsi kuitenkin melkein paniikiksi äitynyt serious shopping, kun ei ihmisten viiskymppisiin kai ihan retkuissa voi mennä. kiersimme molemmat kaupungin tärkeimmistä ostoskeskuksista, mutta mukaan ei tarttunut muuta kuin yllättävän hyvä karkkipussi paniikin välttämiseksi.
lounaaseen mennessä olin melkein ostanut puolen tusinaa retkua ja vaatetta joita olisin käyttänyt korkeintaan sen yhden kerran, mutta yllättävä järjen ääni esti nämä aikeet viime hetkellä. meidän kotikadulta ekokaupasta ostettu musta pellavatunika ja rinkan pohjalta löytyneet legginsit osoittautuivat päivän parhaimmaksi valinnaksi, sitä tunikaa tulen taatusti käyttämään vastakin.
ostosreissu opetti meille kuitenkin yhden tärkeän asian: edes rahalla tässä maassa ei saa mitään aitoa. niiden kaikkien conversejen, vuittonien, calvin kleinien ja chanelien keskellä tajusimme, että nahka ja "aito" leima ei välttämättä tarkoita mitään. tuotteet ovat joko sekundaa priimatavaran mennessä myyntiin eurooppaan, tai sitten vain kalliiden merkkien sivutuotteita. tämä ymmärrys antoi meille täyden oikeutuksen teettää ne muutamat tarvittavat kauluspaidat, ja toisaalta tajusimme että mitään ei taatusti kannata ostaa valmiina, ainakaan mitään millä olisi markkina-arvoa suomessa... (sitäpaitsi olen raajojeni puolesta ihan kirahvi tässä maassa, kaikki farkut ulottuu vaan jonnekin pohkeen ja kehräsluun välille.)
juhla itsessään oli hauska tapahtuma. david, lml:n kambodzan projektin johtaja, juhli siis 50 vuottaan yhdessä vaimonsa bethin kanssa. he asuvat mielettömässä kartanossa aitojen takana keskustan ulkopuolella. oli hauskaa huomata kuinka paljon paikalla oli tuttuja! toimistolta, phnom srouchista.. david oli tosi innostunut salmiakkipussistamme. juomaa oli tarjolla paljon, samoin ruokaa, jonka ruthin filippinosukulaiset olivat valmistaneet. katolisen seurakunnan pappi oli paikalla ja rukoilikin vielä aluksi, mahtavaa.
ilmeisesti pukeutumispaniikkii kannatti. hannulla oli osia uudesta puvustaan päällä, ja molemmilla uudet kengät (ja oli mulla siis muutakin). useampi kuin yksi henkilö kävi erikseen sanomassa että olettepa hyvännäköisiä tai en meinannut tunnistaa. eipä ihme kun yleensä meitä näkee toimistolla perjantai-iltapäivisin maastoviikon jälkeen tukka likaisena ja hirveissä retkuissa. nyt kun on viikon kaupungissa voi ehkä yrittää panostaa..
tänään on täytelty harjoittelupapereita davidin kanssa ja oltu muutenkin toimistolla. iltapäivällä käytiin ilmoittautumassa sukelluskurssille, joka pidetään ensi viikolla sihanoukvillessä. kurssin pitäjä vicky on mahtava brittinainen, herätti luottamusta ja sai meidät innostumaan asiasta todella. kirjoittelen kurssista enemmän kun se lähestyy.
teetin matkan ensimmäiset filmikuvat! tulivat kahdessa tunnissa, ja mielettömiä ovat! kyllä filmikuvissa on sentään jotain hohtoa.
lounaaseen mennessä olin melkein ostanut puolen tusinaa retkua ja vaatetta joita olisin käyttänyt korkeintaan sen yhden kerran, mutta yllättävä järjen ääni esti nämä aikeet viime hetkellä. meidän kotikadulta ekokaupasta ostettu musta pellavatunika ja rinkan pohjalta löytyneet legginsit osoittautuivat päivän parhaimmaksi valinnaksi, sitä tunikaa tulen taatusti käyttämään vastakin.
ostosreissu opetti meille kuitenkin yhden tärkeän asian: edes rahalla tässä maassa ei saa mitään aitoa. niiden kaikkien conversejen, vuittonien, calvin kleinien ja chanelien keskellä tajusimme, että nahka ja "aito" leima ei välttämättä tarkoita mitään. tuotteet ovat joko sekundaa priimatavaran mennessä myyntiin eurooppaan, tai sitten vain kalliiden merkkien sivutuotteita. tämä ymmärrys antoi meille täyden oikeutuksen teettää ne muutamat tarvittavat kauluspaidat, ja toisaalta tajusimme että mitään ei taatusti kannata ostaa valmiina, ainakaan mitään millä olisi markkina-arvoa suomessa... (sitäpaitsi olen raajojeni puolesta ihan kirahvi tässä maassa, kaikki farkut ulottuu vaan jonnekin pohkeen ja kehräsluun välille.)
juhla itsessään oli hauska tapahtuma. david, lml:n kambodzan projektin johtaja, juhli siis 50 vuottaan yhdessä vaimonsa bethin kanssa. he asuvat mielettömässä kartanossa aitojen takana keskustan ulkopuolella. oli hauskaa huomata kuinka paljon paikalla oli tuttuja! toimistolta, phnom srouchista.. david oli tosi innostunut salmiakkipussistamme. juomaa oli tarjolla paljon, samoin ruokaa, jonka ruthin filippinosukulaiset olivat valmistaneet. katolisen seurakunnan pappi oli paikalla ja rukoilikin vielä aluksi, mahtavaa.
ilmeisesti pukeutumispaniikkii kannatti. hannulla oli osia uudesta puvustaan päällä, ja molemmilla uudet kengät (ja oli mulla siis muutakin). useampi kuin yksi henkilö kävi erikseen sanomassa että olettepa hyvännäköisiä tai en meinannut tunnistaa. eipä ihme kun yleensä meitä näkee toimistolla perjantai-iltapäivisin maastoviikon jälkeen tukka likaisena ja hirveissä retkuissa. nyt kun on viikon kaupungissa voi ehkä yrittää panostaa..
tänään on täytelty harjoittelupapereita davidin kanssa ja oltu muutenkin toimistolla. iltapäivällä käytiin ilmoittautumassa sukelluskurssille, joka pidetään ensi viikolla sihanoukvillessä. kurssin pitäjä vicky on mahtava brittinainen, herätti luottamusta ja sai meidät innostumaan asiasta todella. kirjoittelen kurssista enemmän kun se lähestyy.
teetin matkan ensimmäiset filmikuvat! tulivat kahdessa tunnissa, ja mielettömiä ovat! kyllä filmikuvissa on sentään jotain hohtoa.
perjantai 19. lokakuuta 2007
häivähdys nivusta
terveisiä kambodzasta. olemme ylittäneet matkan puolivälin eilen, joten kotiin ollaan kovaa kyytiä tulossa. alunperäisen suunnitelman mukaan meidän piti lähteä maanantaina battambangiin, mutta siellä on koko ensi viikon japanilainen avustusporukka, joten jäämme phnom penhiin. ei harmita yhtään. seuraavalla viikolla lomailemme (taas) ensin siem reapissa (missä sijaitsevat angkorin temppelit) ja sitten vielä sihanoukvillessä sukelluksen merkeissä, toivottavasti ainakin. eli battambangiin vasta kahden viikon päästä.
phnom srouchin aika on siis ohitse. viikko alkoi epäilyttävissä merkeissä. pomo ei vieläkään ollut paikalla, eikä kukaan tiennyt tai ainakaan myöntänyt olevansa vastuussa meidän kierrättämisestä. maanantaina päätimmekin sitten lähteä sille vesiputoukselle jossa olimme ekalla viikolla, ilma kun oli hyvä. putous on kolmiosainen; viimeksi kävimme vain keskimmäisellä tasolla. nyt poikkesimme ensin alimmalle tasolle (samantapainen kuin toinen taso josta olen aiemmin laittanut tänne kuvia), ja kiipesimme sitten suoraan ylös. rehkiminen ja kolmen dollarin pääsymaksu oli vaivan arvoista: ylin putous oli yli 40 metriä korkea ja sadekaudesta johtuen varsin vuolas. kiipesimme niin lähelle putousta kuin mahdollista - 20 metrin päähän, siitä eteenpäin vesisuihku olisi ollut liian voimakas. putousta ja sitä ympäröivää neitseellistä viidakkoa on ihan turha yrittää kuvata sanoin, mutta onneksi hannun kamera oli mukana. eli kuvia on olemassa.
tiistaina meitä odotti ikävä yllätys. kun heräsimme ja kampesimme itsemme alas aamiaiselle seitsemän aikaan, kaikki englannintaitoiset työntekijät olivat jo häipyneet paikalta, samoin kuin molemmat autot. koko päivänä ei siis tehty mitään, ei mitään ei mitään ei mitään. jossain vaiheessa iltapäivää alettiin sitten sivistää toisiamme tietovisakysymyksillä. vielä kun löysin toimiston kirjahyllystä lasten kartaston, oli onnemme tilanteeseen nähden täydellinen. eli kysykää vaan, osaan jo kaikki usa:n osavaltiot. georgian meinaan kyllä aina unohtaa.
keskiviikkona ja torstaina osallistuttiin gekko-nimityksen saaneen henkilön (projektin terveysviranomainen) kanssa hivin ja aidsin ehkäisystä kertovaan koulutukseen. koska ehkäisyvalistus tapahtui pitkälti ihan esimerkeillä näyttäen, koulutus oli ensimmäinen josta me ymmärrettiin suurin osa ihan ilman tulkkausta. sain koulutuksessa myös mutakylvyn kun käveltiin varsin liejuista polkua ja jumiin jäänyt sandaali aiheutti ihan konkreetisen paskamyrskyn. näytin ihan siltä kuin olisin kärsinyt karmeasta ripulista, mikä oli paikallisten mielestä tosi huvittavaa. itseänikin nauratti mutaman tunnin kuluttua.
eilinen koulutus ei ollut päässyt vielä edes siihen näin ehkäiset hivin leviämisen sukupuolisuhteissa-vaiheeseen, kun tiikeriksi nimeämämme työntekijä tuli hakemaan meitä. viimeisen päivämme kunniaksi hän ja toinen kuski, lempinimeltänsä hypsy, veivät meidät relaxoitumaan läheiseen kiriromin kansallispuistoon. ja aivan mainio meininki siellä olikin. kuvasin 32 kuvan filmin täyteen.
kansallispuisto sijoittuu cardamom-vuorten ja elephant-vuorten risteyskohtaan, ja on alle 10 km päässä meidän toimistolta. se vesiputous kuuluu myös kyseiseen puistoon. noustessamme serpenttiinitietä kasvillisuus oli ensin heinikkoa ja nahkealehtisiä puita, sitten viidakkoa ja yhtäkkiä havumetsää! tai pine tree, se on jonkinlainen mänty. pysähtelimme ihailemaan maisemia, näimme suloisia koiranpentuja, upeita maisemia (vaikka olikin harmaata) ja ranskalalaisten 1950-luvulla rakentamia ja punakhmerien rapistumaan jättämiä huviloita.
lounastimme joen ja pienen vesiputouksen rannalla. koko puisto on viikonloppuisin täynnä paikallisia, nyt siellä ei ollut ketään. ruoka oli mainiota, istuimme kummallisella bambupöydällä jossa oli heinäkatto - näitä piknikpöytiä oli koko paikka täynnä. paikka oli ympäristöönsä nähden ihan ihmeellinen, tuntui kuin olisi pudonnut jurassic parkin maailmaan. siellä kasvoi hirvensarvensaniaisia luonnossa, äiti huom huom. ihan uskomattoman epätodellinen paikka, ja mielettömän hieno. jos harjoittelumme ei olekaan ammatillisesti niin antoisa kuin monella muulla, ei meiltä jää hienoja kokemuksia ainakaan puuttumaan!
phnom srouchilaisia tulee kyllä ikävä, erityisesti yhtä henkilöä. meidän kuski, mahakas pieni mies, on kuskannut meitä mahdottomasta paikasta toiseen sanaakaan sanomatta. meillä ei ole yhteistä kieltä, mutta miehen hymy on maailman levein. kuski kommunikoi osoittamalla ja elehtimällä, ja joskus yksi hyvinvalittu sana riittää kaiken tarpeellisen kertomiseen. hän hoitaa maalla myös kanojen ruokinnan ja pesee auton läheisessä joessa. mieletön tyyppi!
tässä maassa on tullut maisteltua kaikenlaisia herkkuja. parhaita ovat olleet tienvarresta ostetut lämpimäiset friteeratut banaanit ja kokouksissa tarjotut kakkuset - khmercake, kuten mekkomies sanoisi. pahinta on ollut se kananalkio, mutta aika lähelle pääsee yllättäjä papaija. suomessa joskus myytävät papaijat eivät ole mitään näihin verrattuna, täällä hedelmät poimitaan kun ne ovat helposti 30-40 cm pitkiä ja halkaisijaltaan 20 cm. maku on aivan käsittämätön: yleensä kuvittelisi hedelmän olevan raikas, mutta ei. papaija maistuu ei-miltään, mutta siinä on pieni mutta dominoiva pahentuneen tai mädän aromi. ja koska lähestulkoon joka perheellä on varaa tuotteliaaseen papaijapuuhun, sitä mielellään tarjotaan vieraille. syötyämme niitä eri paikoissa hampaat irvessä hannu kiteytti ajatuksemme paikkansapitävään toteamukseen: papaijassa on häivähdys nivusta.
tänään ja huomenna täytyy harrastaa vähän ostoskelua. mulla ei ole edelleenkään yhtään siistiä vaatetta paitsi kengät (ja se kauluspaita jonka teetin, siitä tuli kyllä tosi hyvä), ja huomenna david juhlii vaimoineen 50-vuotispäiväänsä. meidät on siis kutsuttu juhliin! ollaan tosi innoissamme, ja aiotaan viedä tuliaisiksi pussillinen salmiakkia, koska se on jotain suomalaista (eikä meidän kannata ruveta lähestulkoon tuntemattomille ihmisille hankkimaan vakavaa lahjaa).
ihanaa viettää välillä vähän kaupunkielämää! kirjoittelen lisää kuulumisia ja juhlien tapahtumista - siellä on kuulemma talo täynnä filippiiniläisiä!
phnom srouchin aika on siis ohitse. viikko alkoi epäilyttävissä merkeissä. pomo ei vieläkään ollut paikalla, eikä kukaan tiennyt tai ainakaan myöntänyt olevansa vastuussa meidän kierrättämisestä. maanantaina päätimmekin sitten lähteä sille vesiputoukselle jossa olimme ekalla viikolla, ilma kun oli hyvä. putous on kolmiosainen; viimeksi kävimme vain keskimmäisellä tasolla. nyt poikkesimme ensin alimmalle tasolle (samantapainen kuin toinen taso josta olen aiemmin laittanut tänne kuvia), ja kiipesimme sitten suoraan ylös. rehkiminen ja kolmen dollarin pääsymaksu oli vaivan arvoista: ylin putous oli yli 40 metriä korkea ja sadekaudesta johtuen varsin vuolas. kiipesimme niin lähelle putousta kuin mahdollista - 20 metrin päähän, siitä eteenpäin vesisuihku olisi ollut liian voimakas. putousta ja sitä ympäröivää neitseellistä viidakkoa on ihan turha yrittää kuvata sanoin, mutta onneksi hannun kamera oli mukana. eli kuvia on olemassa.
tiistaina meitä odotti ikävä yllätys. kun heräsimme ja kampesimme itsemme alas aamiaiselle seitsemän aikaan, kaikki englannintaitoiset työntekijät olivat jo häipyneet paikalta, samoin kuin molemmat autot. koko päivänä ei siis tehty mitään, ei mitään ei mitään ei mitään. jossain vaiheessa iltapäivää alettiin sitten sivistää toisiamme tietovisakysymyksillä. vielä kun löysin toimiston kirjahyllystä lasten kartaston, oli onnemme tilanteeseen nähden täydellinen. eli kysykää vaan, osaan jo kaikki usa:n osavaltiot. georgian meinaan kyllä aina unohtaa.
keskiviikkona ja torstaina osallistuttiin gekko-nimityksen saaneen henkilön (projektin terveysviranomainen) kanssa hivin ja aidsin ehkäisystä kertovaan koulutukseen. koska ehkäisyvalistus tapahtui pitkälti ihan esimerkeillä näyttäen, koulutus oli ensimmäinen josta me ymmärrettiin suurin osa ihan ilman tulkkausta. sain koulutuksessa myös mutakylvyn kun käveltiin varsin liejuista polkua ja jumiin jäänyt sandaali aiheutti ihan konkreetisen paskamyrskyn. näytin ihan siltä kuin olisin kärsinyt karmeasta ripulista, mikä oli paikallisten mielestä tosi huvittavaa. itseänikin nauratti mutaman tunnin kuluttua.
eilinen koulutus ei ollut päässyt vielä edes siihen näin ehkäiset hivin leviämisen sukupuolisuhteissa-vaiheeseen, kun tiikeriksi nimeämämme työntekijä tuli hakemaan meitä. viimeisen päivämme kunniaksi hän ja toinen kuski, lempinimeltänsä hypsy, veivät meidät relaxoitumaan läheiseen kiriromin kansallispuistoon. ja aivan mainio meininki siellä olikin. kuvasin 32 kuvan filmin täyteen.
kansallispuisto sijoittuu cardamom-vuorten ja elephant-vuorten risteyskohtaan, ja on alle 10 km päässä meidän toimistolta. se vesiputous kuuluu myös kyseiseen puistoon. noustessamme serpenttiinitietä kasvillisuus oli ensin heinikkoa ja nahkealehtisiä puita, sitten viidakkoa ja yhtäkkiä havumetsää! tai pine tree, se on jonkinlainen mänty. pysähtelimme ihailemaan maisemia, näimme suloisia koiranpentuja, upeita maisemia (vaikka olikin harmaata) ja ranskalalaisten 1950-luvulla rakentamia ja punakhmerien rapistumaan jättämiä huviloita.
lounastimme joen ja pienen vesiputouksen rannalla. koko puisto on viikonloppuisin täynnä paikallisia, nyt siellä ei ollut ketään. ruoka oli mainiota, istuimme kummallisella bambupöydällä jossa oli heinäkatto - näitä piknikpöytiä oli koko paikka täynnä. paikka oli ympäristöönsä nähden ihan ihmeellinen, tuntui kuin olisi pudonnut jurassic parkin maailmaan. siellä kasvoi hirvensarvensaniaisia luonnossa, äiti huom huom. ihan uskomattoman epätodellinen paikka, ja mielettömän hieno. jos harjoittelumme ei olekaan ammatillisesti niin antoisa kuin monella muulla, ei meiltä jää hienoja kokemuksia ainakaan puuttumaan!
phnom srouchilaisia tulee kyllä ikävä, erityisesti yhtä henkilöä. meidän kuski, mahakas pieni mies, on kuskannut meitä mahdottomasta paikasta toiseen sanaakaan sanomatta. meillä ei ole yhteistä kieltä, mutta miehen hymy on maailman levein. kuski kommunikoi osoittamalla ja elehtimällä, ja joskus yksi hyvinvalittu sana riittää kaiken tarpeellisen kertomiseen. hän hoitaa maalla myös kanojen ruokinnan ja pesee auton läheisessä joessa. mieletön tyyppi!
tässä maassa on tullut maisteltua kaikenlaisia herkkuja. parhaita ovat olleet tienvarresta ostetut lämpimäiset friteeratut banaanit ja kokouksissa tarjotut kakkuset - khmercake, kuten mekkomies sanoisi. pahinta on ollut se kananalkio, mutta aika lähelle pääsee yllättäjä papaija. suomessa joskus myytävät papaijat eivät ole mitään näihin verrattuna, täällä hedelmät poimitaan kun ne ovat helposti 30-40 cm pitkiä ja halkaisijaltaan 20 cm. maku on aivan käsittämätön: yleensä kuvittelisi hedelmän olevan raikas, mutta ei. papaija maistuu ei-miltään, mutta siinä on pieni mutta dominoiva pahentuneen tai mädän aromi. ja koska lähestulkoon joka perheellä on varaa tuotteliaaseen papaijapuuhun, sitä mielellään tarjotaan vieraille. syötyämme niitä eri paikoissa hampaat irvessä hannu kiteytti ajatuksemme paikkansapitävään toteamukseen: papaijassa on häivähdys nivusta.
tänään ja huomenna täytyy harrastaa vähän ostoskelua. mulla ei ole edelleenkään yhtään siistiä vaatetta paitsi kengät (ja se kauluspaita jonka teetin, siitä tuli kyllä tosi hyvä), ja huomenna david juhlii vaimoineen 50-vuotispäiväänsä. meidät on siis kutsuttu juhliin! ollaan tosi innoissamme, ja aiotaan viedä tuliaisiksi pussillinen salmiakkia, koska se on jotain suomalaista (eikä meidän kannata ruveta lähestulkoon tuntemattomille ihmisille hankkimaan vakavaa lahjaa).
ihanaa viettää välillä vähän kaupunkielämää! kirjoittelen lisää kuulumisia ja juhlien tapahtumista - siellä on kuulemma talo täynnä filippiiniläisiä!
sunnuntai 14. lokakuuta 2007
kentalle
nopeasti vaan. kaikki ihan ok, kameran katoaminen ketuttaa edelleen mutta kylla se tasta. eniten harmittaa se, etta nyt ei paasta vaantelemaan kuvia mahtavalla kalansilmaobjektiivilla. ja siella oli mieleton kuva missa koira kurkkaa. mutta taa on elamaa ja muita latteuksia.
kohta viimeiseksi viikoksi phnom srouchiin. nyt alkaa kyllastyttaa, en millaan enaa jaksaisi. kun kerkean, ehka viimeistaan viikonloppuna, avaudun tanne ehka myoskin ammatillisista syista. nyt on liian kiire. haluaisin jo vaihtaa asemapaikkaa, tanaan on puolivali takana. aika hidastuu ja mikaan ei etene.
no joo. asiat kuitenkin ihan hyvin. mulla on viela yksi tolkki kokista.
kohta viimeiseksi viikoksi phnom srouchiin. nyt alkaa kyllastyttaa, en millaan enaa jaksaisi. kun kerkean, ehka viimeistaan viikonloppuna, avaudun tanne ehka myoskin ammatillisista syista. nyt on liian kiire. haluaisin jo vaihtaa asemapaikkaa, tanaan on puolivali takana. aika hidastuu ja mikaan ei etene.
no joo. asiat kuitenkin ihan hyvin. mulla on viela yksi tolkki kokista.
lauantai 13. lokakuuta 2007
huonoja uutisia
eli mita sita turhaan kiertelemaan, tilanne on nyt seuraava. multa on kadonnut pieni pussukka jota olen ahkerasti kanniskellut mukanani. siella ei ollut ainoastaan kaikki rahat mita mulla oli (40$, mutta se on vain rahaa) ja luottokortti (se on jo kuoletettu, ei valia), mutta myos kamera ja muistitikku jonne kaikki taman matkan kuvat oli tallennettu. eli valitettavasti, kuvia ei siis ole eika tule. voitte ehka kuvitella kuinka paljon harmittaa.
raha-asioista ei huolta. soitin heti aamulla kotiin, josta kasin kortti kuoletettiin. papi lupasi jopa soittaa vakuutusyhtioon kameran vuoksi.. tallaisissa tapauksissa sita tajuaa kuinka korvaamattomia vanhemmat on: ei puoltakaan sanaa siita kuinka paljon kamerat maksaa ja kuinka typeraa on olla varomaton rahojensa suhteen. sen sijaan mun kortti kuoletettiin viidelta yolla (!!). etta kiitos, kiitos, kiitos. en tieda mita tekisin ilman teita.
rahoja saan siirrettya nettipankissa hannun tilille, joka voi sitten nostella niita mulle. eli toivoa todella sopii ettei senkin kortti katoa! mutta esimerkiksi juuri tan takia on aivan mahtavaa etta meita on matkassa kaksi. yksin voisi olla aika pulassa.
pussukka katosi siis eilen illalla. ravintolasta tullessamme ja viela rannalla kohti hostellia kulkiessa se oli viela mukana. pysahdyimme hetkeksi silittamaan kulkukissaystaviamme penaa ja pantteria, ja sen jalkeen kamoista ei tietoa. on viela pieni mahdollisuus etta ne loytyy vaikka jostain sen hostellin alueelta, mutta en halua luottaa siihen. jos se on pudonnut, joku on loytanyt sen eika ole palauttanut esim respaan. ja miksi olisi! siellahan oli rahaa, kortti, hyva kamera ja tilava muistitikku. jos joku paikallinen olisi ollut asialla ja saisi kameran myynnilla elatettya perheensa saattaisin ehka ymmartaa, mutta siina hostellissa asuu vaan lankkareita.
aamulla kun sitten lahdettiin hostellista ja selvitettiin tata asiaa, tapahtui jotain todella ihmeellista. asuttiin paikassa kolme yota, eli summa olisi ollut 30$ per karsa. jostain syysta respan poika oli kuitenkin ihan vakuuttunut etta me oltiin vaan kaksi yota, vaikka yritettiin selittaa. hannulla oli nimittain ihan tasan 40$ kateista, ja ne me sitten maksettiin. sitten tajuttiin etta bussilipuista pitaisi maksaa viela 9$, apua. hannulta loytyi ihmeen kaupalla tasan 5$ arvosta rieleja, ja mun kasilaukusta viela nelja dollarin setelia!! ihmeiden aika ei ole ohi, vaikka me aina niin luullaan. niinkin epatoivoisen tilanteen keskella tajuttiin yhtakkia olevamme mielettomassa varjeluksessa ja johdatuksessa.
eli tallaista taalta tanaan. onneksi jotain kuvia oon saanut teille nahtavaksi! ja hannulla on jotain jo siirrettyna suomeen. hyva asia on se, etta kaikkiin niihin paikkoihin joista kuvia on otettu me ollaan nailla nakymin menossa viela uudelleen. etta tilannetta voidaan ainakin yrittaa korjata. surettaa vaan mun ihanan pienen sinisen kameran kohtalo. kuka rontti sen on vienyt.
raha-asioista ei huolta. soitin heti aamulla kotiin, josta kasin kortti kuoletettiin. papi lupasi jopa soittaa vakuutusyhtioon kameran vuoksi.. tallaisissa tapauksissa sita tajuaa kuinka korvaamattomia vanhemmat on: ei puoltakaan sanaa siita kuinka paljon kamerat maksaa ja kuinka typeraa on olla varomaton rahojensa suhteen. sen sijaan mun kortti kuoletettiin viidelta yolla (!!). etta kiitos, kiitos, kiitos. en tieda mita tekisin ilman teita.
rahoja saan siirrettya nettipankissa hannun tilille, joka voi sitten nostella niita mulle. eli toivoa todella sopii ettei senkin kortti katoa! mutta esimerkiksi juuri tan takia on aivan mahtavaa etta meita on matkassa kaksi. yksin voisi olla aika pulassa.
pussukka katosi siis eilen illalla. ravintolasta tullessamme ja viela rannalla kohti hostellia kulkiessa se oli viela mukana. pysahdyimme hetkeksi silittamaan kulkukissaystaviamme penaa ja pantteria, ja sen jalkeen kamoista ei tietoa. on viela pieni mahdollisuus etta ne loytyy vaikka jostain sen hostellin alueelta, mutta en halua luottaa siihen. jos se on pudonnut, joku on loytanyt sen eika ole palauttanut esim respaan. ja miksi olisi! siellahan oli rahaa, kortti, hyva kamera ja tilava muistitikku. jos joku paikallinen olisi ollut asialla ja saisi kameran myynnilla elatettya perheensa saattaisin ehka ymmartaa, mutta siina hostellissa asuu vaan lankkareita.
aamulla kun sitten lahdettiin hostellista ja selvitettiin tata asiaa, tapahtui jotain todella ihmeellista. asuttiin paikassa kolme yota, eli summa olisi ollut 30$ per karsa. jostain syysta respan poika oli kuitenkin ihan vakuuttunut etta me oltiin vaan kaksi yota, vaikka yritettiin selittaa. hannulla oli nimittain ihan tasan 40$ kateista, ja ne me sitten maksettiin. sitten tajuttiin etta bussilipuista pitaisi maksaa viela 9$, apua. hannulta loytyi ihmeen kaupalla tasan 5$ arvosta rieleja, ja mun kasilaukusta viela nelja dollarin setelia!! ihmeiden aika ei ole ohi, vaikka me aina niin luullaan. niinkin epatoivoisen tilanteen keskella tajuttiin yhtakkia olevamme mielettomassa varjeluksessa ja johdatuksessa.
eli tallaista taalta tanaan. onneksi jotain kuvia oon saanut teille nahtavaksi! ja hannulla on jotain jo siirrettyna suomeen. hyva asia on se, etta kaikkiin niihin paikkoihin joista kuvia on otettu me ollaan nailla nakymin menossa viela uudelleen. etta tilannetta voidaan ainakin yrittaa korjata. surettaa vaan mun ihanan pienen sinisen kameran kohtalo. kuka rontti sen on vienyt.
perjantai 12. lokakuuta 2007
rantaelamaa
taalla me punaiset rapulankkarituristit viela porskutetaan. oikeasti ei olla punaisia, me ollaan ruskeita, mutta noita yllamainittuja rapuja kylla taalta loytyy. esimerkiksi meidan suomalaiset (!!) bungalow-naapurit, jotka poltti eilen illalla parvekkeellaan jotain niin etta tana aamuna meillakin oli krapula.
kaikenlaista on viikon aikana nahty ja koettu. snake house-ravintola oli kylla elamys. ruoka oli suoraan sanoen aika pahaa, mutta ei sinne kukaan evasten takia varmana tulekaan. meidan poydassa (sen sisassa sentaan) asusti ehka jonkinlainen kalkkarokaarme, takana krokotiili hihnassa ja hannun vierustoverina parimetrinen paksu valkoinen python. aika karseeta. sen lisaksi paikassa oli viela iso taulu johon oli ripustettu kymmenittain kuvia kaarmeen puremista - ne aiheuttavat kambodzassa enemman amputaatioita kuin maamiinat. etta tervemenoa viidakkoon.
keskiviikkona muutettiin fancysta uima-altaalla varustetusta hostellista ranalle pieniin bungaloweihin, joista avautuu ehka upein nakoala ikina. kuvia tulosa sunnuntaina viimeistaan.. olemme kavelleet rannalla, nauttineet virvokkeita palmun alla ja uineet turkoosissa lampimassa vedessa. mita muuta voi rantalomalta viela toivoa?
kaytiin syomassa yhtena iltana ruotsalaisessa ravintolassa. tilasin lihapullia ja perunamuussia, sain myos puolukkahilloa. juteltiin ruotsia paikan omistajan henrikin kanssa. melkeen kuin kotona! tanne on myos avattu finlandia-niminen baari kolmen suomalaisen miehen toimesta. turha kai sanoa mita siella tarjoillaan.
eilen kolloteltiin kaukaisemmalla ja tyhjalla rannalla (suosituin ranta on pehum benin takia aivan taynnansa khmeereja). oltiin just lahdossa kun huomattiin etta paikalliset naiset juoksee kovaa kohti ja huutaa lapsiaan pois vedesta. vitsailin siina viela etta heh, ehka siella on hai. tarkemmin katsottuamme haiksihan se paljastui, tumma eva nakyi selvasti parinkymmenen metrin paassa ranasta. siina se saalisti, missa ne lapset oli just uinu. aika pelottavaa se kylla oli!
eilen syotiin mielettomassa rantapaikassa hyvaa hapanimelapossua. istuttiin muovituoleilla hiekalla valtavan puun alla (josta tippui joku, esim simo siilo, mun paidalle) ja nahtiin kun aurinko laski thaimaanlahteen! aika mieletonta oli, voin kertoa.
ollaan loydetty aivan ihana tuk-tuk-kuski, se aina sanoo etta paattakaa ite mita haluatte maksaa. sihanoukville on aika makista seutua ja etaisyydet on pitkia, joten ollaan maksettu sit ihan hyvin. se on ihana tyyppi verrattuna niihin aalioihin pp:sa jotka valittaa liian pienesta hintatarjouksesta. aikuinen mies joka vanisee on kylla jotain todella raivostuttavaa! mutta eilen sen kuskin poikakin oli kyydissa. ja kohta se hakee meidat taas, mennaan viimeisen illan kuniaksi taas siihen ihanaan italialaiseen jossa on se fabrizio.
huomenna tosiaan taas pp:hen. kirjoittelen sielta sitten lisaa kuulumisia kuvien kera. me palataan sihanoukvilleen viela marraskuun alussa, suunnitelmissa olisi paasta kokeilemaan laitesukellusta. firma on turvallinen, lankkarien omistama, ja niilla on vakuutukset kaikille ja kaikelle. eli ei huolta siis.
nahdaan taas! hauskaa talven alkua, kuulin etta siella tulee lunta!
kaikenlaista on viikon aikana nahty ja koettu. snake house-ravintola oli kylla elamys. ruoka oli suoraan sanoen aika pahaa, mutta ei sinne kukaan evasten takia varmana tulekaan. meidan poydassa (sen sisassa sentaan) asusti ehka jonkinlainen kalkkarokaarme, takana krokotiili hihnassa ja hannun vierustoverina parimetrinen paksu valkoinen python. aika karseeta. sen lisaksi paikassa oli viela iso taulu johon oli ripustettu kymmenittain kuvia kaarmeen puremista - ne aiheuttavat kambodzassa enemman amputaatioita kuin maamiinat. etta tervemenoa viidakkoon.
keskiviikkona muutettiin fancysta uima-altaalla varustetusta hostellista ranalle pieniin bungaloweihin, joista avautuu ehka upein nakoala ikina. kuvia tulosa sunnuntaina viimeistaan.. olemme kavelleet rannalla, nauttineet virvokkeita palmun alla ja uineet turkoosissa lampimassa vedessa. mita muuta voi rantalomalta viela toivoa?
kaytiin syomassa yhtena iltana ruotsalaisessa ravintolassa. tilasin lihapullia ja perunamuussia, sain myos puolukkahilloa. juteltiin ruotsia paikan omistajan henrikin kanssa. melkeen kuin kotona! tanne on myos avattu finlandia-niminen baari kolmen suomalaisen miehen toimesta. turha kai sanoa mita siella tarjoillaan.
eilen kolloteltiin kaukaisemmalla ja tyhjalla rannalla (suosituin ranta on pehum benin takia aivan taynnansa khmeereja). oltiin just lahdossa kun huomattiin etta paikalliset naiset juoksee kovaa kohti ja huutaa lapsiaan pois vedesta. vitsailin siina viela etta heh, ehka siella on hai. tarkemmin katsottuamme haiksihan se paljastui, tumma eva nakyi selvasti parinkymmenen metrin paassa ranasta. siina se saalisti, missa ne lapset oli just uinu. aika pelottavaa se kylla oli!
eilen syotiin mielettomassa rantapaikassa hyvaa hapanimelapossua. istuttiin muovituoleilla hiekalla valtavan puun alla (josta tippui joku, esim simo siilo, mun paidalle) ja nahtiin kun aurinko laski thaimaanlahteen! aika mieletonta oli, voin kertoa.
ollaan loydetty aivan ihana tuk-tuk-kuski, se aina sanoo etta paattakaa ite mita haluatte maksaa. sihanoukville on aika makista seutua ja etaisyydet on pitkia, joten ollaan maksettu sit ihan hyvin. se on ihana tyyppi verrattuna niihin aalioihin pp:sa jotka valittaa liian pienesta hintatarjouksesta. aikuinen mies joka vanisee on kylla jotain todella raivostuttavaa! mutta eilen sen kuskin poikakin oli kyydissa. ja kohta se hakee meidat taas, mennaan viimeisen illan kuniaksi taas siihen ihanaan italialaiseen jossa on se fabrizio.
huomenna tosiaan taas pp:hen. kirjoittelen sielta sitten lisaa kuulumisia kuvien kera. me palataan sihanoukvilleen viela marraskuun alussa, suunnitelmissa olisi paasta kokeilemaan laitesukellusta. firma on turvallinen, lankkarien omistama, ja niilla on vakuutukset kaikille ja kaikelle. eli ei huolta siis.
nahdaan taas! hauskaa talven alkua, kuulin etta siella tulee lunta!
tiistai 9. lokakuuta 2007
hedelmasalaatti
tanaan on otettu aurinkoa, nayttaa vari tarttuneen. pahempia palovammojakaan ei ole tullut. merivesi on lamminta ja kirkasta, ja rannalla myydaan ihan kaikkea: hedelmia, rannenauhoja, manikyyreja... tutustuimme yhteen hedelmien myyjaan joka sanoi nimekseen hedelmasalaatti (??), mutta me ei tiedeta onko se tytto vai poika. epailen vahvasti etta molempia. ulkonaon ja aanen perusteella se oli kylla poika, mutta eleet ja koristeelliset rakennekynnet (myos varpaissa) puhuivat ihan muuta.
kohta mennaan syomaan ravintolaan nimelta snake house. siella ruokapoydat on kuulemma terraarioita, joissa luikertelee maailman myrkyllisimpia kaarmeita ja muita ihanuuksia. voi olla etten sen jalkeen nuku viikkoon.
kohta mennaan syomaan ravintolaan nimelta snake house. siella ruokapoydat on kuulemma terraarioita, joissa luikertelee maailman myrkyllisimpia kaarmeita ja muita ihanuuksia. voi olla etten sen jalkeen nuku viikkoon.
maanantai 8. lokakuuta 2007
luna d'autunno
sihanoukville, tuo pattayan ja phuketin kehittymattomampi pikkusisko, on lansimaisille turisteille viela aika tuntematon. rannat notkuvat kylla olkikattoisista baareista ja ravintoloista, mutta asiakkaat ovat yleensa joko paikallisia rikkaita viettamassa lomaa tai lansimaalaisia backpackereita. hotellimme on varsin siisti ja kalliimman sorttinen (10$/yo), ja siina on jopa uima-allas. rannalle on matkaa reilut sata metria. ja rantahan on kilometrikaupalla valkoista hiekkaa. ja merivesivesi on turkoosia ja kirkasta ja lamminta, tahan aikaan vuodesta noin 27-31 astetta.
loppuviikosta on siis se pitka viikonloppujuhla, pehum ben. meidan hotellissa olikin viikonlopuksi varattu kaikki huoneet, joten etsimme eilen ranalta itsellemme mukavan hostellin, josta saa oman bungalowin merinakoalalla. kalliita ovat nekin, sen 10$ yolta. jokaisessa on oma parveke josa on riippukeinu jossa voi kollotella ja katsella merelle.
eilen oltiin syomassa ehka aika mielettomassa italialaisessa ravintolassa. sen nimi oli luna d'autunno eli syksyn kuu. siella oli puulla lammitettava pizzauuni ja kokin (joka on siis italialainen) nimi oli fabrizio (eraat henkilot tietavat miksi tama tieto on niin tarkea)! se oli kaikkien oppaiden mukaan sihanoukvillen paras ruokapaikka, ja tarjoilijat oli pukeutunut tosi siististi. samoin hannu, joka tunsi olevansa taydellisen ylipukeutunut kun katsoi niita muita ruokailijoita (esim. mina), joilla oli rantaretkut paalla. ruoka olikin ihan todella hyvaa, ja vessa oli tahan menessa siistein.
tanaan hannu on vahan sairastellut, ja mua ei yhtaan haitannut ottaa renosti hotellin uima-altaalla. olin skarppina auringossa jo kahdeksalta, koska aamu on yleensa kaunis mutta iltapaivalla satelee. ei tosin tanaan, oli kylla pilvista.
me ollaan jo innostuttu tan paikan tarjoamista sukellusmahdollisuuksista. ei ehka nyt kun ollaan toipilaina molemmat mutta yritetaan tulla tanne marraskuussa viela uudemman kerran pahimman sadekauden hellitettya. koska meilla on tietty maara lomapaivia ja aiotaan toki kayttaa ne kaikki. sit innostuin hulluna tanaan tosta ita-kambodzasta, siella olis norsuja ja tiikereita ja vesiputouksia ja heimokylia ja ja ja ja. haluan nahda mahdollisimman paljon tata maata kun tanne kerran tulin!
taa teksti on vahan holtitonta koska nettikahvilan baarijakkara on vino, mulla on nalka ja toi viereinen jatskiallas houkuttelee tosi paljon. et me mennaan ehka nyt syomaan! kirjottelen lisaa tassa joku paiva. en tajunnu ottaa kameran piuhaa mukaan, joten saan kuvia nettiin vasta viikonloppuna. siihen asti googlettakaa occheuteal beach sihanoukville jos haluatte kadehtia, tai vaihtoehtoisesti uskokaa etta meilla on ihan kohta puolivali takana ja teita on kaikkia ikava. ihana olla taalla! ja ihana tulla kotiin!
unelmoin eilen ruisleivasta ja tupla-patukoista. ja siita isosta irtokarkkipussista jonka aion ostaa kotiin paastyani, taalla karkkivalikoimat on nimittain ihan toivottomia. mika olis tietysti isompi ongelma jos tyyliin edes tykkaisin karkista tai jotain.
eilen tanne tullessa (matka kesti viisi tuntia) bussi meinas ajaa jonkun yli. en tieda mita kavi, mutta yhtakkia tuli ikava liikenevaloja, turvavoita ja expressbus-jattilaisia turvallisessa suomessa. muistin muuten ihan just nyt etta kun menin ekan kerran yksin bussilla turkuun ja aiti oli saattamassa munkkiniemessa, se sanoi sita isoa uutta bussia eramaan laivaksi. mistakohan toi tuli mieleen.
loppuviikosta on siis se pitka viikonloppujuhla, pehum ben. meidan hotellissa olikin viikonlopuksi varattu kaikki huoneet, joten etsimme eilen ranalta itsellemme mukavan hostellin, josta saa oman bungalowin merinakoalalla. kalliita ovat nekin, sen 10$ yolta. jokaisessa on oma parveke josa on riippukeinu jossa voi kollotella ja katsella merelle.
eilen oltiin syomassa ehka aika mielettomassa italialaisessa ravintolassa. sen nimi oli luna d'autunno eli syksyn kuu. siella oli puulla lammitettava pizzauuni ja kokin (joka on siis italialainen) nimi oli fabrizio (eraat henkilot tietavat miksi tama tieto on niin tarkea)! se oli kaikkien oppaiden mukaan sihanoukvillen paras ruokapaikka, ja tarjoilijat oli pukeutunut tosi siististi. samoin hannu, joka tunsi olevansa taydellisen ylipukeutunut kun katsoi niita muita ruokailijoita (esim. mina), joilla oli rantaretkut paalla. ruoka olikin ihan todella hyvaa, ja vessa oli tahan menessa siistein.
tanaan hannu on vahan sairastellut, ja mua ei yhtaan haitannut ottaa renosti hotellin uima-altaalla. olin skarppina auringossa jo kahdeksalta, koska aamu on yleensa kaunis mutta iltapaivalla satelee. ei tosin tanaan, oli kylla pilvista.
me ollaan jo innostuttu tan paikan tarjoamista sukellusmahdollisuuksista. ei ehka nyt kun ollaan toipilaina molemmat mutta yritetaan tulla tanne marraskuussa viela uudemman kerran pahimman sadekauden hellitettya. koska meilla on tietty maara lomapaivia ja aiotaan toki kayttaa ne kaikki. sit innostuin hulluna tanaan tosta ita-kambodzasta, siella olis norsuja ja tiikereita ja vesiputouksia ja heimokylia ja ja ja ja. haluan nahda mahdollisimman paljon tata maata kun tanne kerran tulin!
taa teksti on vahan holtitonta koska nettikahvilan baarijakkara on vino, mulla on nalka ja toi viereinen jatskiallas houkuttelee tosi paljon. et me mennaan ehka nyt syomaan! kirjottelen lisaa tassa joku paiva. en tajunnu ottaa kameran piuhaa mukaan, joten saan kuvia nettiin vasta viikonloppuna. siihen asti googlettakaa occheuteal beach sihanoukville jos haluatte kadehtia, tai vaihtoehtoisesti uskokaa etta meilla on ihan kohta puolivali takana ja teita on kaikkia ikava. ihana olla taalla! ja ihana tulla kotiin!
unelmoin eilen ruisleivasta ja tupla-patukoista. ja siita isosta irtokarkkipussista jonka aion ostaa kotiin paastyani, taalla karkkivalikoimat on nimittain ihan toivottomia. mika olis tietysti isompi ongelma jos tyyliin edes tykkaisin karkista tai jotain.
eilen tanne tullessa (matka kesti viisi tuntia) bussi meinas ajaa jonkun yli. en tieda mita kavi, mutta yhtakkia tuli ikava liikenevaloja, turvavoita ja expressbus-jattilaisia turvallisessa suomessa. muistin muuten ihan just nyt etta kun menin ekan kerran yksin bussilla turkuun ja aiti oli saattamassa munkkiniemessa, se sanoi sita isoa uutta bussia eramaan laivaksi. mistakohan toi tuli mieleen.
perjantai 5. lokakuuta 2007
hämmentävä kohtaaminen
(tämä teksti ei asetu yhtään niin kuin haluaisin, koittakaa kestää...)
loma alkoi! ensi viikko on siis yleisesti kaikilla vapaa. koska silloin vietetään pehum beniä, buddhalaista "kaikkien sielujen juhlaa". ja me suunnataan siis sunnuntaina rannalle. ollaan molemmat flunssaisia, minä varsinkin, mutta eiköhän se tästä! sadekausi vaan on parhaimmillaan, toivotaan että ensi viikolla olisi myös vähän aurinkoa.
loma alkoi! ensi viikko on siis yleisesti kaikilla vapaa. koska silloin vietetään pehum beniä, buddhalaista "kaikkien sielujen juhlaa". ja me suunnataan siis sunnuntaina rannalle. ollaan molemmat flunssaisia, minä varsinkin, mutta eiköhän se tästä! sadekausi vaan on parhaimmillaan, toivotaan että ensi viikolla olisi myös vähän aurinkoa.
nyt kerron siitä, mitä me tuolla maalla oikein tehdään. hommat voi olla aika vaihtelevia, joten laitan tähän kaksi tyyppiesimerkkiä työpäivästä.
1. aamulla lähdetään ajamaan (joko autolla tai mopolla) kohti yhtä projektin avustamista kylistä. olemme siis kampong speun maakunnassa (province), phnom srouchin alueella (district), ja kunnan/yhteisön nimi on chambak (community). jokaisessa kunnassa on kyliä kahdesta kymmeneen. tämä projekti avustaa seitsemää kuntaa ja niiden kyliä.
kylissä ollaan käyty joko ihan vierailuilla perheiden luona (lml:n tärkein tukimuoto on parental household-systeemi, jossa poimitaan erityiseen avustukseen kylien köyhimmät perheet) tai vaihtoehtoisesti istuttu koulutuksissa, joissa lml:n kenttätyöntekijät opastavat kylien vapaaehtoisia työhön. olemme osallistuneet ainakin hiv/aidsin vastaista työtä ja kylien katastrofivalmiutta tukeviin koulutuksiin.
lounasta olemme syöneet yleensä jokaisessa kunnassa sijaitsevalla työntekijöiden talolla - riisiä, riisiä ja erilaisia keittoja sen seurana. usein myös jotain kummallisia paikallisia hedelmiä siinä sivussa. iltapäivällä ollaan sitten taas istuttu kokouksissa ja koulutuksissa, ja sitten lähdetty päivälliselle takaisin toimistolle.
on ollut mieletöntä päästä oikeasti käymään kaikista köyhimmissä perheissä. joka paikassa meitä kohdellaan kun kuninkaita (se on rasittavaa, mitään ei saa omilla käsillään tehdä), ja saadaan tulkkauksen kautta esitellä itsemme. joka paikassa kysytään suunnilleen samat kysymykset: värjätäänkö me tukkamme kun ne on niin vaaleat, ollaanko me sisaruksia (?) tai vaihtoehtoisesti, ollaanko me naimisissa. ja oli vastaus mikä tahansa, se kirvoittaa aina naurut kuulijoissa.
2. tällä viikolla olemme istuneet päivät toimistossa. alakerrassa on pidetty kenttätyöntekijöiden kokousta, ja ne tajusi onneksi itsekin ettei meidän ole mitään järkeä istua siellä kun kellään ei ole aikaa kääntää. kaikki koulutus tapahtuu siis täällä khmeriksi.
nainollen yksi projektin ylemmistä toimihenkilöistä pyysi, että me voitaisiin auttaa sitä neljännesvuosiraportin kieliopin kanssa (se oli siis tehty englanniksi). ja sitä me ollaan tehty, kolme päivää. raportti oli 12 sivua pitkä, ja kieliopin kanssa oli kyllä tekemistä. mutta ainakin oli jotain ihan konkreettista hommaa! ja david, jonka tapasimme tänään, oli tosi tyytyväinen ja sanoi että se helpottaa hänen urakkaansa huomattavasti kun raportti tulee hänen käsiinsä...
näin ovat siis päivät maalla kulkeneet. onko äiti nyt tyytyväinen?
tänään sattui jotain todella outoa. olimme kaupassa ostamassa viikonlopun selviytymistarvikkeita (limua ja suklaata) kun ihan tuntematon länsimaalainen mies kysyi multa kassajonossa että "where from finland you guys are from?". hämmennyin niin pahasti että sain soperrettua vain varmennuksen että joo, suomesta ollaan. ja sitten se mies pamautti selvällä suomen kielellä että "niin, mistä sieltä?"!!! meinasin pudottaa kaikki ostokseni ja totesin vaan että voi ei, mitä ihmettä. se selitti olevansa etelä-afrikasta mutta naimisissa suomalaisen naisen kanssa ja asuvansa suomessa. siinä sitten seliteltiin puolin ja toisin. se oli todella outoa! kun on tottunut siihen ettei kukaan ymmärrä kun me keskenämme puhutaan.
tähän loppuun vielä kuva näistä mun uusista aarteista! kirjoittelen luultavasti seuraavan kerran sateen keskeltä sihanoukvillesta, siihen asti näkemiin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)